perjantai 15. toukokuuta 2015

Gluteenittomat, viljattomat, maidottomat ja sokerittomat Domino-keksit


Rakastan ideoida ja testata uusia reseptejä ja hienointa on kehitellä "ton-ton-ton" -versio jostain kaupan valmiista brändituotteesta. Tällä kertaa kokeiluun valikoitui Domino-keksit. Ajattelin ensin tehdä taikinan tavallisena murotaikinana kaakaoisena versiona, mutta löydettyäni kaapista tummaa 90% suklaata sainkin idean käyttää taikinaan sitä.
Alkuun mietin, että käyttäisin rasvana pelkkää sulatettua suklaata, mutta ilmeisesti pieni epäilys hiipi mieleen kun päädyinkin lopulta lisäämään taikinaan ruokalusikallisen kookosöljyä. Kekseistä tuli todella vahvan suklaan makuisia ja tummia kuin Dominoiden Amerikan serkut eli Oreo-keksit konsanaan. Jos haluat kekseistä hieman vaaleampia, niin suosittelen käyttämään sokeritonta taloussuklaata, jota saa muuan muassa Yesdeliltä.

Täyteen kanssa jouduinkin sitten miettimään pidempään. En halunnut tehdä voi kreemiä, vaikka huolellisesti kirkastettu voi käykin melko usein maitoa välttäville, ellei ole vegaani. Kookosöljypohjainen täyte kuulosti turhan äklöltä. Käteen tarttui kaupan valmis purkki kookosmassaa ja sitten välähti. Massa on huoneen lämmössä kiinteää, eikä sula yhtä helposti kuin kookosöljy, mutta se ei ole kuitenkaan kivikovaakaan eli juuri täydellinen koostumus Domino-keksien täytteeksi. Sen suutuntumakin on hyvin samanlainen kuin kaupan Dominoilla.
Täyte on hieman ruman näköistä valmistusvaiheessa, sillä aito vanilja värjää täytteen harmaaksi. Kun täyte jähmettyy keksien välissä, se muuttuu vaaleammaksi, joten valmiit keksit ovat oikein kauniita. Suosittelen pitämään keksejä jääkaapissa ennen täyttöä, jolloin keksit ovat viileitä ja täyte jähmettyy nopeasti ja saat näin hieman paksumman täytteen. Myös täytteen sopivan paksuuden löytäminen täyttämiseen sopivaksi voi viedä muutaman kerran. Täytteen tulisi olla paksua, mutta kuitenkin vielä juoksevaa. Jos se jähmettyy liikaa, lämmitä sitä hetki lämpimässä vedessä. Jos se on liian juoksevaa, pidä sitä hetki jääkaapissa.


ITSE TEHDYT DOMINO-KEKSIT
(noin 15kpl)

Keksit:
100g sokeritonta taloussuklaata tai tummaa suklaata (vähintään 70%)
1mm suolaa
0,75dl erytritolia
1 muna
0,25tl soodaa

Täyte:
6rkl kookosmassaa (paahtamaton)
10-20 tippaa steviaa (naturel tai vanilja) tai maun mukaan erytritolia tomusokerina
Sulata suklaa ja kookosöljy kattilassa vesihauteessa. Lisää joukkoon suola, erytritoli ja muna ja sekoita sekaisin. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut psyllium, kookosjauho ja sooda ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna turvota noin 5 minuuttia. Kauli taikina muutaman millin paksuiseksi levyksi ja ota siitä muotilla halkaisijaltaan noin 4-5cm pyöreitä keksijä (itsellä ei muottia ollut, viinilasi on oiva valinta!) leivinpaperin päälle. Paista keksejä uunissa 175C noin 5-10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä täysin ja siirrä ne jääkaappiin odottamaan täyttöä.
Lämmitä kookosmassa, stevia ja vaniljajauhe vesihauteessa notkeaksi ja täytä keksit täytteellä. Laita jääkaappiin, kunnes täyte on täysin jähmettynyt.




4 kommenttia:

  1. Sain maistaa näitä keksejä ja niistä tuli suosikkini! Olivat ihania!

    VastaaPoista
  2. Mitä on tuo eritrytoli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on luonnollinen, kaloriton makeuttaja. Enemmän tietoa löytyy tuosta ohjeen linkistä :)

      Poista