perjantai 24. heinäkuuta 2015

Trooppinen katukivikakku (viljaton, maidoton, sokeriton)


Tämä on minulle rakas ja tärkeä resepti, sillä äitini on saanut sen nuorena jostain ja mummuni teki sitä todella usein kun olin pieni. Tämä oli veljeni suurta herkkua (ja taitaa hän pitää tästä vieläkin, tosin "normaalina" versiona). Piirakka itsessään ei ole erikoinen, murotaikinaa ja hilloa, mutta sen ulkonäkö on hauska ja myös siitä juontaa sen nimi, jolla sen itse tunnen, katukivikakku. Tämä on myös todella helppo ja nopea valmistaa ja täytteeksi voi laittaa mitä hilloa ikinä haluaakaan, kunhan se on paistonkestävää. Mummullani oli tapana tehdä katukivikakku aina mansikkahillolla, sillä se on veljeni suosikki.

Sain Yesdeliltä testattavaksi kolmea erilaista hilloa. Makuina olivat mansikka, tropical ja aprikoosi. Ensin tietysti ajattelin tehdä perinteisesti mansikalla, mutta peräännyin, sillä päätin muokata alkuperäisen reseptin (jossa mm. vehnää ja sokeria) viljattomaksi tekemällä taikinan kookosjauhoilla. Ajattelin trooppisen hillon sopivan hyvin kookoksen makuun ja toiseksi en halunnut riskeerata mansikkaa siltä varalta, että kokeilu epäonnistuu. Piirakka onnistui hyvin ja maku oli todella hyvä. Tosin sellaisen vinkin annan, että marjahillolla tai muulla tummemmalla hillolla piirakasta tulee vielä kivamman näköinen, kun hillon erottaa selvästi "katukivien" raoista. Tulen taatusti tekemään tästä piirakasta pari eri versiota muokaten taikinaa, vaikka se onkin hyvin yksinkertainen piirakka. Nämä sukureseptit ovat aina vain niin kivoja! Nyt siis ensimmäinen variaatio mummun bravuurista, trooppinen katukivikakku!


VILJATON KATUKIVIKAKKU
Taikina:
80g (kirkastettua) voita tai kookosöljyä
1,25dl erytritolia
1 muna
2tl leivinjauhetta
½tl vaniljajauhetta
0,25tl suolaa
½tl ksantaania

Täyte:
noin 1dl Tropical-hilloa (Yesdeli), tai muuta haluamaasi hilloa

Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita leivinjauhe, vaniljajauhe, suola, ksantaani ja kookosjauhot keskenään. Vatkaa muna ja erytritoli kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sula rasva ja jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikinasta puolet noin 25cm matalan piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Piirakka on matala, joten reunan ei tarvitse olla korkea, noin 1cm riittää. Levitä taikinan päälle pohjalle hillo ja ota lopusta taikinasta pieniä nokareita. Pyörittele ne palloiksi ja litistä ne litteiksi asettele ne piirakan päälle, niin että muodostuu katukivetystä muistuttava pinta. Ne leviävät hieman uunissa, muttei paljoa.
Paista piirakkaa 175C noin 20-25 minuuttia tai kunnes se on kypsä. Anna jäähtyä ja tarjoile.





4 kommenttia:

  1. Varmasti on hyvää,mutta ei käy kun sisältää voita(maito),kananmunaa,kookosta(pähkinä) ja hillokin on hakusessa. Itselle voisin tehdä. lapsenlapseni ovat erittäin allergisia ja siksi halusin ryhmään, olen löytänytkin joitakin reseptejä täältä, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergioita on niin monenlaisia, joten aina ei millään pysty miellyttämään kaikkia. Jos mielessäsi on kuitenkin jokin tietty juttu, minkä halusit toteutettavan tietyin ehdoin, niin pistähän sähköpostia, niin lupaan miettiä asiaa ;)

      Poista
  2. Oi kun on hauska idea, enpä ole tällaista nähnyt aiemmin. Perintöreseptit on kyllä kultaakin kalliimpia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perintöreseptit ovat yleensä niitä parhaita :)

      Poista