tiistai 18. elokuuta 2015

Hedelmälautaset (gluteeniton, viljaton, sokeriton, maidoton, munaton, vegaaninen)


Jopa pienemmissäkin kaupoissa on nykyisin tarjolla monenlaisia hedelmiä. Tuttujen omenoiden, appelsiinien ja banaanien lisäksi löytyy eksoottisempiakin vaihtoehtoja. Mangot, papaijat ja pitaijat ovat kaikki maukkaita ja kauniita tarjottavia unohtamatta esimerkiksi päärynää, meloneita ja ananasta. Hedelmät ovat raikkaita ja kevyitä tarjottavia, eivätkä ne välttämättä tarvitse seurakseen mitään.
Joidenkin mielestä ne ovat jopa tylsää tarjottavaa, mutta käyttämällä eri hedelmiä ja marjoja, niistä saa rakennettua mitä värikkäimpiä ja houkuttelevimpia tarjoilulautasia. Kokosin tähän kolme erilaista hedelmälautasta malliksi. Voit käyttää mitä vain marjoja ja hedelmiä. Pilko hedelmät eri tavoin. Halutessasi voit käyttää mieleisiäsi mausteita (esimerkiksi kaneli, vanilja...). Voit myös lisätä joukkoon yrttejä ja vaikka pähkinöitä tai siemeniä. Käytä vapaasti mielikuvitusta. Lautasten rakentaminen on myös mukavaa puuhaa lasten kanssa.

Lopuksi vielä muistutus Suvun paras resepti -kilpailusta. Käykäähän äänestämässä annostani! Äänestykseen pääsee klikkaamalla alla olevaa banneria.

http://suvunparasresepti.fi/antipastaa-metsapossu-yrttimaustettujen-uunijuuresten-ja-appelsiinilla-maustetun-kastikkeen-kera/
 


Täissä on käytettyverkkomelonia, kiiviä, karambolaa ja punaherukoita.



Tämä sisältää vesimelonia, luumua ja punaherukoita.



Tähän on käytetty verkkomelonia, granaattiomenaa ja mustikoita.

6 kommenttia:

  1. Todella kauniita ja taatusti herkullisia!

    VastaaPoista
  2. Karambola on vissiin tuo tähden muotoinen? Voisi olla aika näyttävä itse jäädytetyssä mehujäässä tai vaikka kakun koristeena, ja jos vielä maistuu hyvältäkin niin vielä parempi. :) Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo karabolasta käytetään Suomessa myös nimeä tähtihedelmä. Se on kaunis ja näyttävän näköinen, muttei mielestäni kovin erikoisen makuinen :)

      Poista
  3. Kauniita! Ja niin oli ne lehtikaalikupitkin!

    VastaaPoista