perjantai 14. elokuuta 2015

Nopea suklaavaahto (vain yksi raaka-aine, periaatteessa) (suklaasta riippuen, viljaton, sokeriton, gluteeniton, maidoton, vegaaninen, vhh, munaton)


Löysin keväällä MTV3:n sivuilta jännän reseptin suklaavaahdolle. Ohjeen mukaan siihen tuli vain suklaata ja vettä. Muokkasin ohjetta hieman ja lisäsin sekaan myös hyppysellisen suolaa, sekä steviaa makeudeksi. Myös suklaan ja veden suhdetta muutin: alkuperäisessä ohjeessa oli vettä käytetty 60g ja suklaata 80g. Kaikilla ei kuitenkaan ole vaakaa käytössä, joten päätin kokeilla onnistuuko homma, jos vettä käyttää 0,75dl ja onnistuihan se!
Seos jäähtyy nopeasti ja jatkaa jähmettymistään vielä vatkaamisen jälkeen, koska kylmä kattila jäähdyttää seosta. Kun vaahto jähmettyy liikaa, siitä tulee murenevaista, vaikkakin edelleen herkullista.  Jos haluat pehmeämmän rakenteen, mutta homma karkaa käsistä ja lopputulos on edellä kuvatun kaltainen, ei hätää! Minulle kävi niin ensimmäisellä kerralla. En ajatellut, että se jähmettyy niin nopeasti ja kun seos alkaa jäähtyä niin, se vetää vaahdon nopeasti muruksi. Noh, seos kattilassaan kuumaan vesihauteeseen ja sekoitetaan kunnes seos on sulanut tasaiseksi. Sitten aloitetaan homma alusta.
Valmistuksessa voisi myös kokeilla sellaista, että pitää kattilaa jäissä alkuun hetken ja poistaa kattilan jo ennen kuin seos edes varsinaisesti vaahtoutuu. Sillä voisi myös ennakoida suklaan jähmettymistä ja saada aikaan pehmeän vaahdon. Oli miten oli, ajatus oli niin jännä ja erilainen, että olo oli kuin kemistillä laboratoriossa! Veden sekaan voi halutessaan lisätä mausteita kuten kanelia, kardemummaa, kahvia tai esimerkiksi chiliä.

Loppuun vielä pyyntö kaikille lukijoille. Osallistuin Suvun paras resepti -kilpailuun ja pyydänkin nyt ystävällisesti, että kävisitte äänestämässä annostani, mikäli piditte siitä. Näette annokseni ja pääsette äänestämään sitä klikkaamalla tästä tai alla olevasta kuvasta. Kiitos!

http://suvunparasresepti.fi/antipastaa-metsapossu-yrttimaustettujen-uunijuuresten-ja-appelsiinilla-maustetun-kastikkeen-kera/
 
NOPEA SUKLAAVAAHTO
80g tummaa suklaata (tai muuta haluamaasi suklaata)
0,75dl vettä
hyppysellinen suolaa
(haluamaasi makeutusta maun mukaan)
 

jääpaloja
suolaa
Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä tai vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista suklaakastiketta. Laita keittolautaselle tai muuhun laakeaan astiaan jääpaloja ja ripottele niiden päälle suolaa. Laita kattila jäiden päälle ja ala vatkata sähkövatkaimella, kunnes suos paksuuntuu ja kuohkeutuu. Malta kuitenkin lopettaa riittävän ajoissa, sillä seos jatkaa vielä jähmettymistään kattilassa, jolloin seoksesta tulee helposti liian kovaa ja murenevaista. Jos näin pääsee käymään, niin sulata suklaaseos uudestaan ja aloita homma alusta.






2 kommenttia: