tiistai 11. elokuuta 2015

Pullapohjaiset mustikkapiirakat (maidoton, gluteeniton, viljaton, sokeriton, hiivaton)


Mustikkapullat olivat mummuni herkkua. Puhun siis niistä rahkapiirakan tapaisista pullista, joissa rahkatäytteen tilalla on mustikoita tai mustikkahilloa. Pullataikinana on blogissa oleva peruspullataikina ja täytteeksi valmistin itse tuorehillon tuoreista mustikoista. Toki täytteen voi valmistaa myös pakastetuista. Hillo valmistuu helposti ja nopeasti sekoittamalla marjojen joukkoon haluamansa määrän makeutusta ja käyttämällä ksantaania sakeuttamiseen.


MUSTIKKAPULLAT/MUSTIKKAPIIRAKAT
 (12 kpl)

"Hillo"täyte:
5dl mustikoita
1dl erytritolia tomusokerina tai maun mukaan
1rkl ksantaania
Valmista ensin hillo sekoittamalla aineet keskenään. Halutessasi voit hieman hienontaa marjoja esimerkiksi haarukalla, mutta se ei ole välttämätöntä. Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Lisää taikinaan kookosjauhoja ja/tai psylliumia, jos se tuntuu liian kostealta. Se pitää olla leivottavissa. Jaa taikina 12 osaan ja pyöritä ne pulliksi. Kasta lasin pohja kookosjauhoihin ja paina sillä pullien keskelle, jotta muodostuu syvennys. Jaa "hillo" pulliin ja paista pullia 175C noin 25-35 minuuttia. Tarkkaile pullia ja jos ne alkaa tummua liikaa, laita päälle leivinpaperi ja paista pullat loppuun. Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Pullat voi myös pakastaa.

Lopuksi muistuttaisin kaikkia lukijoita käynnissä olevasta Suvun paras resepti -kilpailusta, jossa Antipastaakin on mukana annoksellaan "Possua melkein metsästä". Jos haluat äänestää annostani, niin pääset tekemään sen klikkaamalla TÄSTÄ. Kiitän!

http://suvunparasresepti.fi/antipastaa-metsapossu-yrttimaustettujen-uunijuuresten-ja-appelsiinilla-maustetun-kastikkeen-kera/









8 kommenttia:

  1. Minulla nousee aina niin että hillot ja marjat lentää ...millä ne saa pysyyn noin litteinä ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ne vaan pysyi noin, en tiedä vaikuttiko ksantaani siihen ja ehkä se, että oli juuri poimitut mustikat, ei siis pakasteesta, jolloin ne on vetisempiä :)

      Poista
  2. Sinulla on kyllä tosi kivoja ohjeita, tämä on taas yksi esimerkki resepteistä jonka laitan kyllä itselleni muistiin. Tosi kivoja kuvia noista pullista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ihana kuulla! Kiitos kauniista sanoista! Ne inspiroivat kyllä entisestään ideoimaan ja kehittelemään uusia juttuja :)

      Poista
  3. Kiitos hyvistä resepteistä :) Tätäkin on pakko kokeilla. Mutta mistä löydän erytritolia ja ksantaania? Ovat itselleni entuudestaan tuntemattomia aineita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Molempia löytyy tavallisesta ruokakaupasta, ainakin isommissa. Ksantaania löytyy gluteenittomien tuotteiden hyllystä tai leivontahyllystä gluteenittomien tuotteiden hyllystä. Punavalkoinen leivinjauhepurkin näköinen purkki Vuohelalta. Erytritolia löytyy sokerinen läheltä ja myydään usein nimellä Karppisokeri. Myös Yesdeliltä voi tilata sitä suoraan.

      Poista
  4. Pystyisikö ksantaanin korvaamaan jollain? Harmittaa kun mulle se ei sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten olisi chia hillo? Tai marjasose makeutettuna ja perunajauhoja sekaan kiinteyttämään seoksen?

      Poista