maanantai 21. joulukuuta 2015

Maukkaat broileripasteijat (gluteeniton, viljaton, sokeriton, maidoton, vhh, paleo)

 
Olen nyt jonkin aikaa kokeillut punaista palmuöljyä ja tykästynyt siihen kovasti. Siinä on mieto ja miellyttävä maku ja se antaa ruokaan kauniin keltaisen sävyn. Tähän asti olen käyttänyt sitä lähinnä paistamisessa sekä makeissa leivonnaisissa, kuten porkkanamuffinsseissa, joihin se sopii täydellisesti. Päätin laajentaa kokeilukenttää ja valmistin pieniä broileripasteijoita. Kuoritaikina itsessään oli jo äärettömän hyvänmakuista ja kauniin syvän keltaista, joten en laittanut siihen suolaa lukuun ottamatta mitään maustetta. Täytteeksi valmistin broilerin fileestä, porkkanasta ja sipulista täytteen, jonka maustoin mexican-mausteseoksella. Täytteen paistoin kypsäksi käyttäen punaista palmuöljyä ja lopputulos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvä. Taikina on melko helppo myös käsitellä. Voit tehdä pasteijoista minkä kokoisia haluat. Täyte kannattaa hienontaa vielä paistamisen jälkeen veitsellä mahdollisimman hienoksi, jolloin pasteijat on helpompi täyttää.
MAUKKAAT BROILERIPASTEIJAT
(noin 20kpl)
Taikina:
3rkl punaista palmuöljyä sulana
2 isoa munaa
½tl suolaa
2rkl vettä
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2 ohutta broilerin fileepihviä pieninä kuutioina
½ sipuli hienoksi silputtuna
2 pientä porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
öljyä paistamiseen
suolaa ja mausteita maun mukaan
Valmista taikina sekoittamalla kaikki aineet sekaisin. Anna seistä 15-30 minuuttia, jotta taikina tiivistyy. Valmista täyte paistamalla aineet pannulla ja mausta ne makusi mukaan. Silppua kypsä täyte vielä veitsellä leikkuulaudan päällä hienoksi silpuksi. Kauli taikinasta parin millin paksuinen levy ja ota siitä pyöreällä muotilla (noin 10cm halkaisija) ympyröitä. Laita täytettä jokaiselle ympyrälle tai taita puolikuuksi. Painele reunat kiinni. Voitele piirakat halutessasi munalla ja paista uunissa 200C noin 15minuuttia tai kunnes ne saavat väriä ja tuntuvat kypsiltä.



4 kommenttia:

  1. Hei!
    Täällä blogissa on paljon ihania ohjeita ja olenkin monia kokeillut itse. Kuulun siis melko säännöllisiin lukijoihisi. :)

    Nyt heräsi kysymys tuosta palmuöljystä. Kun yleisesti palmuöljyyn liittyy paljon ongelmia - niin terveyden kannalta kuin luonnonkin puolesta - ja sen käyttöä ei suositella. Onko käyttämäsi palmuöljy saatavilla minkälaisista kaupoista ja onko se tuotettu kestävällä tavalla? Vai vaihtaisinko reseptin öljyn vaikkapa kotimaiseen rypsiin?

    Kiitos kauniista blogista ja hyvää joulua!
    Terv. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maria!

      Olen käyttänyt ainoastaan Bonredin palmuöljyä ja se on tuotettu kestävällä tavalla. Olen kirjoittanut öljystä tarkemmin aurinkokeksien reseptissä ja lisäsin linkin kyseiseen juttuun tuonne tekstiin. Sieltä pääset myös bonredin sivuille, josta löytyy lista jälleenmyyjistä. Bonredin punaista palmuöljyä myydään jo hyvin laajasti ympäri Suomen eri ruokakaupoissa, joten uskoisin sitä löytyvän suht helposti.

      En ole kokeillut näitä juoksevala rasvalla kuten rypsillä tai oliivilla, joten en osaa sanoa, millainen lopputulos siitä syntyisi, mutta palmuöljyn voi korvata ainakin kookosöljyllä tai voilla, mutta jos palmuöljyä sattuu olemaan niin suosittelen kokeilemaan sitä näihin, sopii todella hyvin!

      Kiitos sinulle palautteesta ja mukavaa ja leppoisaa joulua! :)

      Poista
  2. Onpa suloisia pikkupasteijoita. Taikina ja täyte kuulostavat tosi hyviltä, näitä voisi tehdä pieneksi suolapalaksi joku ilta. Tosin minullakin taitaa palmuöljy vaihtua johonkin tavallisempaan öljyyn/voihin tuon suosittelemasti palmuöljyn puuttuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Palmuöljyn tilalle voi laittaa esim. kookosöljyä tai voita :)

      Poista