sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Katsaus ruokavuoteen 2015 ja kurkistus tulevaisuuteen


Vuosi 2015 tuli kokkailtua läpi ja heti alkuun ajattelin tehdä katsauksen menneeseen vuoteen. Aloitin blogin helmikuussa. Alkuun aikomuksenani oli tehdä ja julkaista reseptejä jotka olisivat viljattomia, sokerittomia ja maidottomia olematta kuitenkaan täysin ehdoton rajoitteiden kanssa. Hyvin nopeasti minulle alkoi kuitenkin tulla reseptitoiveita erilaisilla rajoitteilla, joten nykyään blogi onkin enemmän blogi, jossa kokataan kaikilla mahdollisilla rajoitteilla ja ruokavalioilla.
En olisi kuuna päivänä uskonut viime vuoden alussa millaisen suosion blogi saa! Kymmenen kuukauden aikana käyneet 400000 kävijää ei ole mielestäni huono saavutus lainkaan! Kiitos siitä kuuluu tietysti teille rakkaat lukijat! Tänäkin vuonna aion toteuttaa teidän toiveita, joten niitä otan mielelläni vastaan sähköpostitse. Tein myös uuden vuoden lupauksen ja aion tänä vuonna harjoitella erityisesti munattomia leivonnaisia. Myös muita suunnitelmia vuoden varrelle on suunnitteilla, niistä vähän myöhemmin J
Blogi starttasi reseptillä, joka toimi Antipastaa-nimen inspiraation lähteenä. Viljaton pastataikina on tuttu karppauspiireistä, mutta blogin hengen mukaisesti valmistin sen maidottomasti, alkuperäisessä kun oli käytetty tuorejuustoa. Tuota reseptiä seurasi viljattomat sämpylät ja pulla, jotka ovat olleet erittäin suosittuja. Myös maailman parhaat kookoskeksit ovat olleet erittäin suosittuja ja olenkin nimennyt ne myös neljän kookoksen kekseiksi. Vaikket olisikaan erityisruokavalioinen, niin suosittelen valmistamaan nuo kookoskeksit kyseisellä ohjeella, sillä ne ovat parempia kuin alkuperäiset!
Maaliskuussa kokkailtiin laidasta laitaan vähän kaikenlaista. Suosituimmat reseptit olivat viljaton focaccia, mokkapiparit, viljattomat rahkapullat, äidin nopea suklaakakku, Mojo-kastike ja kevyt marjasorbetti, joka sopii hyvin näin vuoden alkuun kaikille keventäjille. :)
Huhtikuussa valmistettiin jo keväisiä herkkuja kuten parsa”risottoa” kukkakaalista ja viljattomia, maidottomia, sokerittomia ja hiivattomia munkkeja, jotka olivat suuri hitti. Toinen lähes yhtä suuri hitti oli, minun yllätyksekseni, pikalimonaadi. En nimittäin uskonut sen kiinnostavan ketään :D. Muita huhtikuun suosikkeja olivat viljattomat Wilhelmiina-keksit, viljaton vuokaleipä (ilman vuokaa), thaikeittiön inspiroima broilerisalaatti, äidin mausteinen possupata sekä viljattomat, maidottomat ja hiivattomat sämpylät ilman pähkinää, mantelia ja kookosta.
Toukokuussa pidettiin silmällä erityisesti ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita ja leivottiin helppo ja nopea kinkkupiirakka sekä ylioppilaspikkuleipiä. Suuren suosion sai erityisesti vegaaninen parmesaani, joka on mielestäni erittäin hyvä korvike aidolle tavaralle. Toukokuussa aloin myös valmistamaan tunnettuja kaupasta saatavia herkkuja blogin hengen mukaisesti ja julkaistavaksi pääsivät Dominot, Jaffa-keksit, Daim ja suolakeksit. Tulipa sitä leivottua myös jäätelötötterövohveleita.
Kesäkuussa brändiherkut jatkuivat Digestiveillä, Hopeatoffeella ja Puffet-jäätelöllä. Mansikka-melonijäätelö sai suuren suosion, samoin valkosuklainen raparperipiirakka. Suolaisista syötävistä suosittuja olivat muun muassa karppaajan ”uudet perunat”, grilliretiisit sekä viljaton, maidoton ja hiivaton pizza. Itse innostuin väkertämään sokerittomia strösseleitä ja moniväristä raakakakkua.
 

Heinäkuussa tehtiin paljon leipiä ja muuta suolaista tarjottavaa kuten viljattomia ruispaloja, karjalanpiirakoita sekä ”kaikettomia sämpylöitä” eli ilman viljaa, hiivaa, maitoa, munaa, pähkinäitä, mantelia ja kookosta. Kaupan tutuista herkuista julkaistavaksi pääsi Twix. Suuren suosion sain jäätelön makuinen vihersmoothie. Suolaisista ruoista suosittuja olivat vihreä currykana ja broileri-kesäkurpitsa raviolit, joista jälkimmäinen sopii myös kevyempään ruokavalioon. Itse innostuin askartelemaan syötävän nallekarhun :D


Elokuussa käytiin Gdanskissa, josta riitti kerrottavaa kolmen postauksen verran. Lisäksi herkuteltiin muun muassa viljattomalla mustikkakukolla, letuilla, kahden raaka-aineen suklaakakulla ja Bounty-patukoilla. Tuli tehtyä myös gluteenittomia voisarvia onnistuneesti kaikkien niiden tuskaisten kokeilujen jälkeen :D Savulohipiirakka ja Panang-curry saivat suuren suosion ja itse innostuin kokeilemaan Cola-juoman valmistusta itse, maku oli yllättävän lähellä aitoa!
Syyskuussa herkuteltiin omenamuffinsseilla, munattomilla, viljattomilla ja maidottomilla letuilla, kaalilaatikolla ja porkkana-lehtikaaliwokilla. Leivon myön vaaleaa kookosleipää sekä hapatettua viljatonta ”ruisleipää”. Suuren suosion sai myös maidoton mozzarella.


Lokakuu oli kiireistä aikaa ja silloin valmistettiin kananmunia vohveliraudassa ja uppopaistamalla. Proteiinipatukoita tuli myös valmistettua, makuina Bounty ja maapähkinä-toffee. Itse tehty viljaton lakritsi sai suuren suosion, samoin sokerittomat vaahtokarkit, Milky Way -patukat ja Nanaimo-palat. Kurpitsa oli kuun sesonkikasvis, joten siitä tuli valmistettua niin piirakkaa, smoothieta, keittoa kuin vaniljavanukkaalla täytettyä kurpitsaa. Epäonnistuneet teokset kiinnostivat kovasti lukijoita :D Joulua enteiltiin jo viljattomilla piparkakuilla sekä suuren suosion saaneilla piparkakkutaikinakonvehdeilla.

Marraskuussa joulun odotus pääsi kunnolla käyntiin. Jouluherkuista valmistettiin muun muassa viljattomia ja vegaanisia piparkakkuja, saksalaisia piparkakkuja eli Lebkucheneita, joulutorttuja, suklaakuorrutteisia piparminttunappeja, hedelmäkakkua ja viljatonta vähäsokerista saaristolaisleipää. Suosittuja olivat myös kahden raaka-aineenkookosjäätelö, porkkanamuffinssit, maidoton leipäjuusto sekä nopeat gluteenittomat kauraleipäset. Kuukauden suosituin postaus oli ehdottomasti ”Hei sinä erityisruokavaliota noudattava trendipelle, lopeta nirsoilu ja ala syömään kuten normaalit ihmiset!” keräten julkaisupäivänään kävijöitä 8800! Olin ällistynyt!
Joulukuuss jatkui jouluherkuilla kuten piparkakkublondieilla, kuohkealla piparkakkujuomalla, taateli-suklaapaloilla, viljattomalla taatelikakulla ja Arabian maustekakulla. Suosituksi nousivat myös kookos-luumuleipä sekä vuoden viimeisenä postattu broileripiirakka, joka on valmistettu ilman viljoja, mantelia, pähkinää ja kookosta. Itsenäisyyspäiväksi valmistettiin sini-valkoisia mustikkaleivoksia. Joulukuussa tein vielä ensimmäisen vieraspostauksen valmistaen omenablondieita.
Paljon tuli tehtyä ja paljon tullaan myös tänä vuonna tekemään. Suunnitelmissa on laittaa alkuvuosi käyntiin vähän kevyemmillä suolaisilla herkuilla ja ruoilla unohtamatta kuitenkaan jälkkäreitä ja makeita leivonnaisia. Toivottavasti viihdytte blogini parissa jatkossakin ja ideoita sekä toiveita voi aina heittää! Kiitos menneestä vuodesta ja tehdään yhdessä vuosi 2016 vieläkin paremmaksi! Alla vielä esimakua vuodesta 2016. :)








































4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon huimasta menestyksestä!
    Sulla on hyvä blogi ja ulosantisi on selkeää joten näitä tajuaa tälläinen vastakkaisen sukupuolen edustajakin ja kuten jo aiemmin mainitsin, se että kulloisestakin ruuasta/leivontapuolen jutusta on selkeät ohjeet raaka-aineista valmistukseen, on mun mielestä se huima ero näihin brassailublogeihin joissa valmistuksen kohteet esitellään tyylillä "taputtelinpa tälläisen kasaan ja varmaan maistuis sullekin".
    Joo, maistuis niin mutta mistäpä tälläinen tavis tietää miten ja mistä se tehdään joten nämä blogit jää lukematta mutta täälläpä sitä ongelmaa ei ole vaan kaikesta tarvittavasta saa tiedon ja siitä iso kiitos.

    Ensimmäistä kuvaa katsellessani tuumasin että jo vain on rouvan uhoamat luusopat unohtuneet mutta sitten kun teksti alkoi niin mä tajusin mistä oli kyse :D

    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Ei tiedä tuleekohan sitä luusoppaa vai ei, mutta tammikuussa ajattelin toteuttaa kevyempiä reseptejä, ihan jo omian linjojeni puolesta ;) Torstaitoiveet toki erikseen, ellei sitten lukijat innostu toivomaan kevyitä!

      Se mitä mainitsit "brassailublogeista", niin jos kyse on kuitenkin ruokablogista, en ymmärrä sellaista, sillä ruokablogeissa kuuluu mielestäni olla myös reseptit, mutta jokainen toki tyylillään :)

      Kiitos ihanasta ja kannustavasta palautteesta ja rattoisaa sunnuntain jatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Nälkähän tässä tulee kun noita kuvia katselee:) ...pakko kokeilla jotain reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vaan rohkeasti kokeilemaan ja jos sinulla on toiveita reseptien suhteen niin laita ihmeessä tulemaan! ;)

      Poista