lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kinuskikeksit (gluteeniton, munaton, maidoton, vegaaninen ja paleo vaihtoehto)


En ole juurikaan tehnyt blogissani leivonnaisia käyttäen riisijauhoja, mutta koska niitäkin kaapin perältä löytyy, niin päätin ottaa ne käyttöön ja valmistaa kinuskikeksejä gluteenittomasti, maidottomasti ja munattomasti. Tein nämä keksit itse asiassa ystävääni ajatellen. Hän on erittäin allerginen ja harmittelee usein ettei kaupasta saa oikein mitään sellaista valmiina, mitä hän pystyisi syömään. Kaiken joutuu tekemään itse alusta asti.

Ystäväni pystyy käyttämään voita, joten käytin sitä, sillä se mielestäni korostaa kinuskista makua, mutta jos et halua tai pysty sitä käyttämään, voi sen tilalle käyttää vallan mainiosti esimerkiksi kookosöljyä tai maidotonta margariinia. Ilman voita valmistaen nämä keksit sopivat hyvin myös vegaaneille.
Nämä keksit sopivat myös pähkinä, manteli tai kookosallergisille, kunhan käyttää kasvimaitona sellaista lajia, joka ei sisällä edellä mainittuja, esimerkiksi riisimaito tai soijamaito. Jos taas maitotuotteet käyvät, voi kasvimaidon korvata tavallisella maidolla tai kermalla.
GLUTEENITTOMAT, MUNATTOMAT JA MAIDOTTOMAT KINUSKIKEKSIT
(vajaa pellillinen)
75g voita, kookosöljyä, punaista palmuöljyä tai maidotonta margariinia sulatettuna
2½dl riisijauhoja
½tl suolaa
3rkl haluamaasi kasvimaitoa / tavallista maitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasvasula ja kasvimaito. Sekoita taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ohueksi levyksi ja leikkaa se haluamasi kokoisiksi paloiksi esimerkiksi taikinapyörällä. Paista uunissa 175C noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja taittele palat irti toisistaan.


8 kommenttia:

  1. Täytyypä laittaa tämä resepti ylös! :)


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tein näitä äsken, tosi hyviä, vaikka vähän paksuja ja hieman raakoja:D ja nestettä meni hieman enemmän.

    Milloin sulta tulee kirja ulos??:)

    Terveisin,
    Suvilotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mahtavaa, että pidit. Keittokirjaa varmaan pitäisikin alkaa väsäämään :)

      Poista
  3. Näin suunnilleen kaikelle allergisena nää sun reseptit on hurjan tarpeellisia ja ennen kaikkea luovia, mä oon niin sun fani :D Ehdottomasti keittokirja! Olisi mukava, jos siinä olisi sellainen taulukko, missä sanotaan, minkä voi korvata milläkin. Itse saan oireita kookoksesta, oon sitä korvaillut sitten milloin milläkin:)

    Suvilotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Pitää tehdä sellainen taulukko, makukorvaajista olen jo tehnyt luonnoksen, pitää vain julkaista se. Ja keittokirja-ajatus laittaa samalla hautumaan...

      Poista