sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Viljattomat suklaahippukeksit (viljaton, gluteeniton, munaton, maidoton, vegaaninen, paleo)


Foodinin lähettämän paketin sisällön testaus jatkuu. Tällä kertaa päätin testata ensi kertaa elämässäni kvinoajauhoa sekä vähärasvaista kurpitsansiemenjauhetta ja päätin kokeilla viljattomien suklaahippukeksien valmistusta. Perinteisissä suklaahippukekseissä on yleensä voita, valkoista sokeria, munaa ja vehnäjauhoja sekä tietenkin suklaahippuja.
Kuten arvata saattaa, näissä ei ole mitään edellisistä. Voin korvasin kookosöljyllä, kananmunan niin sanotulla pellavamunalla eli nesteeseen sekoitetulla pellavajauheella, valkoinen sokeri korvaantui kookossokerilla ja suklaahippujen tilalla päätin kokeilla kaakaonibsejä. Kaakaonibsit toimivatkin kekseissä tosi kivasti. Toki jos on makeamman ystävä, voi hieman kitkerät nibsit olla jo liikaa, mutta meillä niistä pidettiin kovasti. Itse asiassa testimaistajat pyysivät valmistamaan näitä jo toistamiseen.


Kaakaonibsien ansioista nämä keksit eivät ole kovin makeita, vaan juuri sopivia esimerkiksi kahvin kanssa tarjottavaksi, kun kaipaa jotain pientä kupposen seuraksi. Makeus on samaa astetta täysjyväkeksien kanssa. Halutessasi voit lisätä hieman sokerin määrää, jos tahdot kekseistä makeampia ja käyttää kaakaonibsien tilalla rouhittua suklaata tai suklaahippuja. Taikina valmistuu myös todella helposti vain aineet keskenään sekoittamalla ja jo pelkkä taikina oli mielestämme niin hyvää, että sen olisi voinut syödä paistamattakin!
Koristelun ansioista kuvaussessio meinasi taas lähteä lapasesta, joten ehkä näitä keksejä voi hyvin kutsua kvinoa-kurpitsansiemensuklaahippunapeiksi! :)


KVINOA-KURPITSASUKLAAHIPPUNAPIT
(noin 40kpl koosta riippuen)
2rkl pellavajauhetta (käytin vaaleita pellavansiemeniä (myös nimellä kultainen pellavansiemen), jotka jauhoin itse blenderissä)
4rkl haluamaasi kasvimaitoa
100g kookosöljyä
1½dl kookossokeria
½tl suolaa
0,75dl kaakaonibsejä tai maidotonta suklaarouhetta tai -hippuja
2dl kvinoajauhoja
4rkl vähärasvaista kurpitsajauhoa
Sekoita pellavajauhe ja kasvimaito keskenään esimerkiksi lasissa ja anna seistä noin 5-10 minuuttia. Sulata sillä välin kookosöljy ja sekoita joukkoon kookossokeri ja suola. Lisää sitten joukkoon pellavaseos sekä kaakaonibsit sekä jauhot. Sekoita taikina sekaisin ja laita jääkaappiin hetkeksi, jolloin siitä tulee helpommin käsiteltävää. Kauli taikinasta muutaman millin paksuinen levy ja ota siitä muotilla keksejä. Koristele pinta halutessasi ja paista keksejä uunissa 175C noin 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä. Jos haluat päästä erityisen helpolla voi taikinasta vain leikata neliöitä muotilla ottamisen sijaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti