Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Maailman helpoin ja nopein makaronilaatikko (gluteeniton, maidoton, sokeriton)


Makaronilaatikko kuuluu varmasti monen suosikkiarkiruokiin. Sitä syödään monta kertaa kuussa monissa lapsiperheissä ja se maistuu lähes poikkeuksetta kaikille. Sinänsä pidän hassuna, että se mielletään helppoihin ja nopeisiin arkiruokiin, sillä sen valmistuksessa on kuitenkin useampi vaihe: makaronit pitää keittää, jauheliha paistaa ja sitten koota se vuokaan munamaidon kanssa ja paistaa uunissa.
 
Tai niin oli ennen, vaan ei enää. Aloin pohtia asiaa ja kyseenalaistin koko perinteisen valmistusmenetelmän. Miksi moinen vaiva? Miksi raakoja raaka-aineita ei voisi vaan sekoittaa sekaisin ja paistaa kypsäksi uunissa? Epäilevät tahot heittivät ilmaan, että tuohan jauhelihan paisto lisää makua. Pohdin asiaa ja totesin, ettei pidä paikkaansa. Jos paistat jauhelihan pannulla, etkä laita siihen mitään mausteita tai sipulia, et edes suolaa, niin eipä sekään juuri millekään maistu! Jätin epäilijät omaan arvoonsa ja päätin kokeilla. Kaikki aineet vaan yksinkertaisesti sekoitetaan sekaisin uunivuossa ja koko ihanan kamala komeus uuniin. Tunnin päästä uunista tuli aivan makaronilaatikon näköistä paistosta. Kiitosta sai se miten hienoksi jauheliha oli mennyt eikä laatikko sisältänyt kovia kuivuneita jauhelihaköntsiä, jossa menee hampaat. Ainut poikkeus perinteisempään valmistusmenetelmään nähden oli, että paistamaton jauheliha teki laatikon värin aavistuksen harmaammaksi, mutta maku oli sama. Tässä on ajatuksena laittaa riittävästi mausteita mukaan raakaan sekamelskaan, jolloin lopputulos ei todellakaan ole mauton. Ketsuppi ja porkkanaraaste kuuluvat tietenkin asiaan!
 
Tein tämän laatikon gluteenittomasti käyttäen gluteenitonta makaronia ja maidottomasti käyttäen cashewmaitoa. Mikä tahansa kasvimaito käy tai halutessasi voit käyttää tietenkin tavallista maitoa ja tavallista vehnämakaronia. Lisäsin laatikkoon vielä ravintohiivaa muutaman ruokalusikallisen, jotta se toisi juuston makua. Halutessasi voit toki laittaa kunnon juustoraastetta, jos ei laatikon tarvitse olla maidoton. Mausteitakin voi lisätä ja muutella kuten haluaa. Tästä ei makaronilaatikon valmistus muutu enää helpommaksi ja nopeammaksi, tiskin määräkin on minimissään. Huomioi, että tämä annos riittää 2-3 hengelle, sillä en viitsinyt tehdä isompaa, siinä pelossa, että kokeilu epäonnistuu. Jos teet isomman annoksen, voi paistoaika olla pidempi. Helpommalla et enää pääse, ellet sitten osta äitien tekemää!


MAAILMAN HELPOIN JA NOPEIN MAKARONILAATIKKO
(2-3 annosta)
150g jauhelihaa
100g (1½dl) gluteenitonta makaronia tai tavallista makaronia
1tl sipulijauhetta
½tl suolaa
½tl paprikajauhetta
musta- ja maustepippuria maun mukaan
(halutessasi valkosipulijauhetta maun mukaan)
3dl vettä
2½dl haluamaasi kasvimaitoa tai tavallista maitoa
1 iso muna
(2-3rkl ravintohiivaa tai maun mukaan juustoraastetta)
Valitse laatikon kypsennysastia ja sekoita siinä kaikki edellä luetellut aineet keskenään. Paista uunissa 200C noin 1h tai kunnes laatikko on kypsää.




8 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kätevältä. Perinteisen makaroonilaatikon vaiheiden sijaan ja aineilla aion kokeilla heti huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Toivottavasti onnistuu! :)

      Poista
    2. Tuli muuten hyvää. Tuolla blogissani on juttu ja kuvat jos ehdit/haluat katsoa. Kiitokset vinkistä!

      Poista
    3. Hyvin näytti onnistuvan ja mukavaa että ruoka maistui! :)

      Poista
  2. Mahtavaa! Menee testaukseen! Kiitos :-)

    VastaaPoista
  3. Itse olen jo jonkin aikaa tehnyt "onepot" menetelmällä. Mutta koen paremmaksi silti paistaa jauhelihan ensin. Vuokana on keraaminen pata, mitä voi käyttää ensin pannulla, eli siinä paistan ja maustan j-lihan ensin. Sekaan neste (en käytä kanamunaa, joka tietysti paistuisi tässä vaiheessa jo ennen aikojaan) ja juusto sitomaan koko komeutta. Ennen käytin koskenlaskijaa, nykyään pelkkää lihalientä (tai kasvis), jolloin laatokko on irtonaisempaa, eli ei merkittävää eroa käyttääkkö munaa/juustoa vai ei. Joukkoon kupsentämättömät makaronit ja pinnalle gluteeniton korppujauho, tai seuraavalla kerralla voisin testata nuota hiivahiutaleita, koska ne ovat vielä tuntemattomia minulle. Ensin n.45min kannen kanssa ja 15min ilman kantta jotta pinta saa rapsakkuutta. Ja teen aina ISON satsin! On herkkua! -Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen pata onkin näppärä ja hyvä idea valmistaa ruoka siinä! Tuo sinun versiosi kuulostaa todella herkulliselta! :)

      Poista