Sivut

lauantai 30. tammikuuta 2016

Suklaahippukeksitaikinasmoothie terveellisempään herkutteluun (maidoton, sokeriton vaihtoehto, munaton, viljaton, gluteeniton, vegaaninen, paleo vaihtoehto)


Alkuvuosi on mennyt pitkälti uusien hyvien smoothiereseptien parissa, sillä niitä kuluu paljon kokeilemani puhdistuskuurin aikana. Eipä siinä mitään, smoothieiden kanssa voi olla juuri niin luova kuin tahtoo ja välillä tulee kehiteltyä todella erikoisia pirtelöitä, jotka eivät ikinä päädy tänne blogiin. Maku kun niissä on vähintäänkin superterveellinen!
Tästä smoothiesta on tosin terveellinen maku kaukana. Tein sen viikonloppuherkuksi ja tästä tuli aivan superherkullista! Nam! Miltä kuulostaa suklaahippukeksitaikinasmoothie? Eihän se voi olla pahaa, vai mitä? Muuta epäterveellistä tässä ei sitten olekaan kuin maku. No okei, aina on ihmisillä eri näkökulmia ja mielipiteitä mikä on terveellistä ja mikä ei. Ei tämä ole vähähiilihydraattisin tai proteiinipitoisin, mutta taatusti terveellisempi kuin monet kaupan valmiit litkut tai karamellit! Tämä maistuu varmasti myös lapsille!

Smoothien makeutukseen käytin päärynää, mulpereita, lucumaa ja toffeesteviaa. Keksitaikinan makua toi vielä suolaripaus, vanilja, paahdetut kookoshiutaleet ja vaaleat pellavansiemenet, joita saa tilattua netistä ja niitä voi olla myös luontaistuotekaupoissa yms. esim. Punnitse ja Säästä. Kaakaopavut toimivat suklaahippuina. Ihanaa!
Mulpereita ja lucumaa voi myös tilata netistä ja niitä saa lähes takuuvarmasti myös kaikista luontaistuotekaupoista. Mulperit ovat mulperimuun herkullisia marjoja. Niitä on saatavilla sekä vaaleina, että mustina. Tässä reseptissä on käytetty vaaleita, joiden maku ja koostumus ovat toffeemaisia. Sopivat hyvin terveellisemmäksi herkuksi, jos toffeeta alkaa tehdä mieli. Marja muistuttaa ulkoisesti hieman vaaleaa vadelmaa (tosin minulle tulee siitä mieleen siitepöly). Mulperit sisältävät muun muassa rautaa, kuitua, C-vitamiinia ja kalsiumia. Niissä on myös jonkin verran proteiinia (Puhdistamon mukaan 16g/100g).
Lucuma-jauhe on Perusta lähtöisin olevan puun kuivattua hedelmälihaa. Se on väriltään vaaleaa kinuskia ja sen maku on makea, vähän kinuskiin tai vaahterasiirappiin vivahtava. Lucuma sisältää runsaasti beetakaroteenia, B-ryhmän vitamiineja ja rautaa. Perussa lucuma-hedelmä on runsaasti arvostettu ja siitä käytetäänkin nimitystä inkojen kulta.  Lucumaa löytää myös kaikista terveyskaupoista ja myös isompien kauppojen superfoodhyllystä (tosin inhoan sanaa superfood, mutta siitä enemmän toiste :D).

Tiedän, että jotkut ajattelevat, miksi pitää käyttää erikoisia, toiselta puolelta maapalloa tuotuja raaka-aineita. Minulta löytyy runsaasti näitä erikoisempiakin raaka-aineita kotoa.Tämä siksi, että kun ruokavaliosta karsii monet suomalaisille tyypilliset raaka-aineet, kuten sokerin, viljat ja maidon syystä, että ne eivät tunnu olevan parhaita vaihtoehtoja minulle, haluan kuitenkin mahdollisimman täydellisesti matkia vanhoja makuja. Silloin näistä ulkomaalaisesta raaka-aineista on hyötyä. Ei niitä ole pakko kenenkään tähän käyttää ellei halua, mutta miksaamalla eri raaka-aineita, saavuttaa lopulta sellaisen maun mikä korvaa jonkun poistuneen maun kropaa turhaan rasittamatta.
Hyvänä esimerkkinä tästä on kehittelemäni viljaton, maidoton ja vähäsokerinen saaristolaisleipä, joka soveltuu myös karppaajille. Kaikkien positiivisten kommenttien lisäksi tuli kommentti lähiruoasta. Hieno asiahan se on, mutta miten teet saaristolaisleivän lähiruoasta, jotta se soveltuu ruokavalioon? Haluan nimittäin, että kehittelemäni korvaavat leivonnaiset ja muut tuotokset olisivat sekä maullisesti, että ulkonäöllisesti mahdollisimman lähellä alkuperäistä esikuvaa! Mitä järkeä on tehdä saaristolaisleipä, joka ei näytä eikä maistu siltä? Jaa niin, "jätä tekemättä, ei sitä kukaan tarvitse", kommentoi eräs! :D
Joten voit jättää lucumat ja mulperit tottakai välistä, jos et niitä löydä tai halua käyttää. Olen kokeillut tätä nyt myös taateleilla ja niilläkin se onnistuu vallan mainiosti! Vaaleat pellavan siemenet tuovat hieman kauraisaa makua, terveellistä rasvaa ja sakeuttavat smoothieta. Ne voi korvata myös tummilla pellavilla tai chian siemenillä.
Kookoshiutaleita voi käyttää paahtamattomanakin, mutta paahtaminen antaa todella hyvän makulisän smoothieen. Voit paahtaa kerralla enemmänkin, niin löytyy myöhemmin heti käyttövalmiina. Paahda hiutaleet kuivalla pannulla keskilämmöllä (valurautapannu toimii hyvin). Vahdi ja sekoittele hiutaleita koko ajan, kun ne alkavat saamaan väriä, jottet polta niitä. Kun väri on vaalean kinuskin ruskea (Huom! Joukossa voi olla vaaleampia ja tummempiakin hippuja), kaada hiutaleet lautaselle jäähtymään, sillä vaikka siirtäisit pannun pois liedeltä, kuuma pannu jatkaa silti paahtamista ja lopputuloksena on kasa mustia ja käryäviä hiutaleita!

SUPERHYVÄ SUKLAAHIPPUKEKSITAIKINASMOOTHIE TERVEELLISEMPÄÄN HERKUTTELUUN
(2 annosta)
2,5dl haluamaasi makeuttamatonta kasvimaitoa (käytin itse cashewjuomaa)
1 päärynä (jos luomu, niin voit käyttää kuoretkin, saat lisää kuituja)
0,75dl kookoshiutaleita paahdettuna
2rkl vaaleita pellavansiemeniä
noin 1dl mulperinmarjoja tai 4 taatelia (ne oli niitä pienempiä taateleita)
2tl lucuma-jauhetta
ripaus suolaa
5 tippaa toffeesteviaa tai 2tl kookossokeria tai vaahterasiirappia
(½tl vaniljauutetta tai -aromia, jos tahdot vahvempaa vaniljan makua)
1-2rkl kaakaonibsejä tai pienehkö kourallinen kaakaopapuja
Laita kaakaonibsejä tai -papuja lukuun ottamatta kaikki aineet blenderiin ja hienonna sileäksi. Lisää joukkoon kaakaonibsit ja käytä konetta vielä hetki, siten että kaakaosattumat hieman hienontuvat, mutta ne eivat mene täysin hienoksi. Smoothieen on tarkoitus jäädä "suklaahippuja". Halutessasi jäähdytä smoothie jääkaapissa ennen tarjoilua.




2 kommenttia:

  1. Terve taas!
    Kirottu flunssa on pitänyt mut sivussa näistä kuvioista ja on paljon asiaa mutta siitä myöhemmin s-postissa.
    Erityinen kiitos saaristoleivän ohjeesta sillä systerin kanssa (joka toimii mun mentorina ruuanlaiton mystisessä maailmassa) ollaan jo pitkään tuumittu tätä saaristolaisleivän tekoa kun kumpainenkin on tykästynyt niihin kaupan versioihin ja uskonpa että sun reseptillä saadaan aikaan vieläkin parempaa.

    Kiitos myös tästä smoothiesta, olkoonkin että se näyttäis sisältävän taas näitä aineis osia jotka eivät ole peräisin tästä maailmasta mutta eiköhän niistä selvitä. Smoothieista sen verran - kiireesi tietäen - niin voisitko joskus hamassa tulevaisuudessa tehdä antiterveelisen, ass wider - smoothien? (Ass wider = yhtä kuin pikku artturin eli bärseen levittäjä) sillä vaikka terveellisyys on a ja o, niin toisinaan ihmiselle on hyväksi langeta syntiin ja varsinkin sellaiseen joka hivelee makuhermoja (lantion seutuun kohdistuvista haittavaikutuksista viis).

    Oikke mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas palautteesta, joka saa suupielet ylöspäin! :)

      Ilman muuta pitää joskus väsätä myös antiterveellinen smoothie. Toiveita saa esittää tai sitten väsään sellasen missä on kaikkea mahdollista ja tietenkin mahdollisimman epäterveellistä ja lihottavaa :D

      Poista