Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Maukas porkkanapohjainen kasvispiirakka (gluteeniton, viljaton, maidoton, vhh, paleo)


Uusia suolaisia piirakoita on kiva kehitellä. Niissä on usein monia eri osia, joita muuttelemalla saa aina uutta ja erilaista. Pohjan voi valmistaa monella eri tapaa ja eri raaka-aineista. Täytteeseen voi pistää melkein mitä tahansa ja maustamalla saa makumaailmaan vielä lisää uutta särmää. Halutessaan voi piirakan vielä päällystää tai kuorruttaa haluamallaan tavalla.
Tämän piirakan idea lähti porkkanakekseistä. Taikinaa muuttamalla ja maustamalla siitä syntyi piirakalle maukas pohja. Täyte valikoitui tällä kertaa lähinnä niistä raaka-aineista, mitä sillä hetkellä jääkaapissa sattui olemaan. Ajatuksena oli tehdä kasvisruokavalioon soveltuva tarjottava. Täyte hyydytettiin munamaidolla ja lopuksi halusin kokeilla valmistaa kuorrutteen piirakan päälle käyttämättä juustoa.
Kuorrutteen taustalla on oma havaintoni valkuaismunakkaan voisesta mausta. Se syntyi aivan vahingossa. Äitini oli vatkannut ylijääneet valkuaiset vaahdoksi psylliumin kanssa ja paistanut taikinasta munakkaita kookosöljyssä. Luulin, että paistamiseen oli käytetty voita, sillä maku todella muistutti hyvin paljon voita. Tähän piirakkaan halusin miedon, mutta täyteläisen kuorrutteen, joka ei riitelisi pohjan ja täytteen kanssa, joten ajattelin kokeilla valkuaismunakkaamme ajatusta. Lopputuloksena syntyi kaunis ja erittäin maukas piirakka.
PORKKANAPOHJAINEN KASVISPIIRAKKA
Pohja:
200g porkkanaraastetta
1tl suolaa
1tl inkivääriä
1tl rakuunaa
mustapippuria maun mukaan
100g voita tai kookosöljyä
1tl soodaa
Valmista ensin pohja sekoittamalla porkkanaraasteeseen mausteet, sulatettu rasva ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina noin 28cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunissa 150C 10 minuuttia. Nosta uunin lämpö 175C.
Pohja paistamisen jälkeen.
 
Täyte:
1 iso sipuli
15cm pätkä purjoa
1 paprika
2 valkosipulin kynttä
öljyä
suolaa
kuivattua lipstikkaa, meiramia, valkopippuria, savupaprikajauhetta ja arrabiata-mausteseosta maun mukaan
Paahda paprika esim. kuuman grillivastuksen alla kunnes kuori on hiiltynyt. Laita paprika lautaselle ja peitä kelmulla. Anna jäähtyä ja kuori paprika ja poista siemenet. Varo paprikan sisällä olevaa kuumaa nestettä. Pilko pieniksi paloiksi. Kuori sipuli ja huuhdo purjo. Silppua kummatkin. Paista kasviksia ja silputtua valkosipulia öljyssä, kunnes saavat väriä. Mausta yrteillä, suolalla ja mausteilla makusi mukaan. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. 
Munamaito:
2 isoa keltuaista + 1 iso muna
2dl haluamaasi kasvimaitoa
½-1tl suolaa
½tl mustapippuria
1tl garam masala -mausteseosta (suolaton)
½tl kurkumaa
2tl meiramia
Valmista munamaito vatkaamalla ainekset sekaisin ja kaada täytetyn pohjan päälle. Paista 175C keskitason yläpuolella 10 minuuttia.
Kuorrute:
2 isoa valkuaista
½tl suolaa
1½tl psylliumia
1½rkl kookosöljyä sulatettuna ja jäähdytettynä
Vatkaa valkuaiset suolan kanssa kovaksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja ripottele psyllium joukkoon. Sekoita lopuksi varovasti kookosöljy sekaan ja levitä kuorrute piirakan päälle. Paista piirakkaa vielä 15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Hyvän ja terveelisen tuntuinen kasvispiirakan resepti, pitää varmaan kokeilla! Lähdin ensin hakemaan Googlesta kotitekoisen lakritsin reseptiä ja täältä löytyi myös sellainen resepti siihen että tekee mieli kokeilla. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Toivottavasti pidät piirakasta! :)

      Poista