Sivut

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Peltikaali (munaton, maidoton, viljaton, gluteeniton, sokeriton, vhh, paleo)


Peltikaali on jo monille tuttu juttu, mutta tulipa kirjoitettua resepti silti tännekin. Peltikaali on kuin pellillä kypsennetty irtonaisempi versio kaalilaatikosta. Jauheliha paistetaan, kaali silputaan ja seos kypsennetään pellillä foliolla peitettynä reilun tunnin ajan. Eihän siitä nyt pahaa voi millään tulla, sillä kaikki pitkään haudutetut kaaliruoat kuten esimerkiksi kaalilaatikko tai kaalikääryleet ovat todella herkullisia. Peltikaalin voi oikeastaan pilata ainoastaan laittamalla liikaa suolaa tai käräyttämällä paistoksen. Peltikaalia kannattaa tehdä kerralla isompi satsi, vaikka useammalla pellillä samanaikaisesti, sillä se on hyvää myös pakastuksen jälkeen tai vaihtoehtoisesti ylijäämän voi käyttää vaikka keittoon. Mausteita voi muutella ja lisätä miten haluaa, mutta vaikka mausteisen ruoan ystävänä olenkin, niin peltikaali on silti mielestäni parasta hyvin yksinkertaisesti vain suolalla, pippurilla ja meiramilla maustettuna.

PELTIKAALI
n. 1kg keräkaalia ohueksi siivutettuna/silputtuna
n. 350g jauhelihaa
1 sipuli
paistamiseen öljyä (tai kirkastettua voita, jos maidottomuuden kanssa ei ole niin tarkkaa)
suolaa, mustapippuria ja maustepippuria maun mukaan
1rkl kuivattua meiramia
Paista jauheliha kypsäksi rasvassa yhdessä sipulin kanssa ja mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Sekoita kaalin joukkoon ja mausta meiramilla sekä halutessasi vielä suolalla ja pippureilla. Kaada seos leivinpaperoidun pellin päälle ja peitä foliolla. Kypsennä uunissa 200C noin 1-1½h kunnes on kypsää. Folion voi ottaa paistamisen loppuvaiheessa pois, jotta pinta saa väriä, mutta minulla oli 1½h kohdalla väriä jo muutenkin.




2 kommenttia:

  1. Hei, tämähän onkin just se ruoka, mitä tarjosin Sweitsistä tulleille mieheni sukulaisille, kun tulivat meitä ensi kertaa katsomaan, tykkäsivät.

    Minä kun en oikein ole hyvä ruoanlaittaja, niin unohdin laittaa mukaan ne muut mitä kaalilaatikkoon tulee, kun en ehtinyt reseptiä etsiä, mies teki meillä yleensä ruokaa ja vain joskus minä tein jotain perinteistä koulussa opittua suomalaista ruokaa, kuten läskisoossia mieheni pyynnöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Vahingoista syntyy toisinaan todella herkullista ruokaa.

      Poista