Sivut

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Helpot tortillalastut kevyemmin (gluteeniton, vegaaninen, sokeriton, maidoton, munaton)


Olin ostanut itselleni viikonloppua varten kaupasta gluteenittomia maissitortilloita ja niitä sitten tietysti jäi syömättä aimo kasa. Mietin pitkään mitä kivaa niistä voisi kehitellä ja lopulta muistin, että olen joskus nähnyt jossain tehtävän tortillaletuista sipsejä. Siitä inspiroituneena ajattelin, ettei se voi olla vaikeaa ja lähdin siltä istumalta kokeilemaan. Meillä on kavereiden kesken vitsinä, että kun ajattelee jonkun olevan aivan helppoa ja yksinkertaista tai päättää tehdä asioita ajatukselle "mä ihan tosta vaan äkkiä", niin varmasti menee pieleen ja vieläpä todella pahasti. Katastrofin ainekset olivat siis ilmassa, mutta kerrankin homma meni putkeen, kuten halusin.

Leikkasin tortillaletut kolmioiksi, suihkautin päälle öljyä, suolaa ja mausteeksi vielä paprikajauhetta. Mausteita voi laittaa oman maun mukaan tai jättää kokonaan pois jos haluaa. Tortillakolmiot paistetaan uunissa ja lopputuloksena on todella rapeita ja maukkaita sipsejä. Ei tarvitse pelätä rasvakeittämisen riskejä palovammoineen tai tulipaloineen. Todella näppärää! Voin lämpimästi suositella näitä!

Löysin gluteenittomia maissitortillalettuja Prismasta sieltä, missä oli kaikki muutkin texmex-tuotteet (oli muistaakseni Santa Marian, mutta voin olla väärässäkin).


HELPOT JA ÄÄRETTÖMÄN NOPEAT TORTILLALASTUT
1 paketti gluteenittomia maissitortillalettuja
hieman öljyä
suolaa ja mausteita maun mukaan
Laita uuni kiertoilmalle 150C. Tortillojen öljyämisessä suihkupullo on näppärä väline, mutta ilmankin pärjää. Suihkauta jokaiselle letulle hieman öljyä ja levitä se letulle, ripottele pinnalle suolaa ja kasaa letut päällekkäin. Leikkaa letut kahdeksaan osaan, kuin leikkaisit täytekakkua (ensin pitkittäin halki, sitten poikittain ja sitten vielä vinottain). Jaa tortillat leivinpaperoiduille pelleille yhteen kerrokseen. Laita tortillat uuniin ja paista noin 10 minuuttia, kunnes rapeita. Ota uunista, anna jäähtyä ja tarjoile.



11 kommenttia:

  1. Kiitos glut ohjeesta.
    Osallistu kastehehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Vau miten kätevää naposteltavaa :D

    VastaaPoista
  3. Luuletko, että tämä voisi onnistua ylä-alalämmöllä? Meidän kämpän uunissa ei ole kiertoilmaa vaihtoehtona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin onnistuvan tasalämmölläkin. Lämpötilaa voi silloin nostaa hieman. 😊

      Poista
  4. Hei tämä asiani ei nyt liity tähän postaukseen, mutta kysynpä kumminkin! Eli oletko ajatellut julkaisevasi reseptikirjaa? Sinulla on niin valtavasti loistavia reseptejä niin ruokaohjeita kuin leivontajuttuja erityisruokavalioille,että ostaisin opuksesi heti mikäli semmoisen tekisit��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tekeminen on käynyt mielessä ja tälläkin hetkellä luonnoksesta löytyy paljon ohjeita jotka voisi julkaista kirjana. Itse kuitenkin pohdin, että osaisiko sitä kukaan 😀.

      Poista
  5. Mistä löytää ; gluteenittomia maissitortillalettuja ? Kenen valmistamia ? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista valmistajaa, mutta löytyvät tavallisesta ruokakaupasta joko texmex hyllystä tai gluteenittomien tuotteiden hyllystä.😊

      Poista
    2. En muista valmistajaa, mutta löytyvät tavallisesta ruokakaupasta joko texmex hyllystä tai gluteenittomien tuotteiden hyllystä.😊

      Poista