Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Snickers-proteiinipatukat (gluteeniton, maidoton, munaton, vegaaninen, sokeriton, vhh)


Laitoin jokin aika sitten blogin Facebook-sivuille kuva-arvoituksen. Lähimmäksi oikein arvannut teki reseptitoiveen vegaanisista proteiinipatukoista. Sopivaa reseptiä, jossa olisi käytetty makeutuksena esimerkiksi taateleita, ei luonnoksista sillä hetkellä löytynyt, joten kehittelin sitä varten oman reseptin ja päädyin Snickersin makuisiin proteiinipatukoihin. Muutaman epäonnistuneen version jälkeen resepti on viimein tässä.
Koska halusin patukoiden olevan kuitenkin maltillisia hiilihydraattien kannalta, tein patukoiden nougattäytteen erytritolilla makeuttaen. Niiden tilalla voi toki käyttää myös taateleita, mutta silloin kannattaa lisätä hieman psylliumia ja/tai kookosjauhoja. Taatelit kun ovat koostumukseltaan tahmaisia, niin maapähkinätäyte saattaa muutoin jäädä liian tahmaiseksi. Proteiinina käytin vaniljariisiproteiinia.
Toffeeosan valmistin taateleista ja lisäsin siihenkin hieman proteiinia. Patukat voi lopuksi kuorruttaa joko kokonaan suklaalla tai kuten kuvissa, valuttaa ohuita raitoja niiden päälle. Patukat voi hyvin myös pakastaa, eivätkä ne ole pakasteesta otettaessa edes umpijäässä.
VEGAANISET SNICKERS-PROTEIINIPATUKAT
Maapähkinänougat:
2dl suolapähkinöitä
1dl makeuttamatonta mantelimaitoa tai muuta haluamaasi kasvimaitoa
1tl vaniljauutetta tai –aromia tai ½tl vaniljajauhetta
1dl erytritolia tai taateleita
2dl vaniljariisiproteiinia
½-2rkl psylliumia
(ripaus suolaa)

Toffeetäyte:
1½dl taateleita
3rkl makeuttamatonta mantelimaitoa tai muuta haluamaasi kasvimaitoa
1rkl vaniljariisiproteiinia
(halutessasi toffeesteviaa 5-10 tippaa ja maun mukaan vaniljaa)
n. 1dl suolapähkinöitä

Päälle:
Tummaa sokeritonta suklaata tai tummaa prosenttisuklaata (käytin 86%)
Valmista nougat täyte laittamalla maapähkinät, mantelimaito, vanilja ja erytritoli tai taatelit tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja hienonna seos tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon riisiproteiini. Sekoita sekaisin ja maista tarvitseeko seos lisää suolaa tai makeutusta ja säädä maku oman makusi mukaan. Lisää lopuksi joukkoon psylliumia kunnes seos on paksua kuin muovailuvaha. Tässä kohtaa voi koneesta riippuen olla helpompaa sekoittaa psyllium käsin maapähkinäseoksen joukkoon. Anna seoksen vetäytyä noin 5 minuuttia, jotta psyllium alkaa toimia ja seos muuttuu vielä paksummaksi. Muotoile taikinasta noin ½cm paksu levyleivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan.
Valmista toffeetäyte laittamalla taatelit ja mantelimaito tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja hienonna seos tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon riisiproteiini ja tarkista maku. Lisää halutessasi toffeesteviaa ja vaniljaa. Seoksen tulisi olla tahnamaista, hieman sitkeää. Levitä taatelikinuski maapähkinänougatlevyn päälle tai painele pintaan sen jälkeen maapähkinöitä. Laita seos pakastimeen jähmettymään muutamaksi tunniksi.
Leikkaa levy haluamasi kokoisiksi paloiksi ja kasta ne sen jälkeen suklaaseen tai valuta patukoiden päälle suklaasta raitoja. Säilytä jääkaapissa tai pidempään säilytettäessä pakastimessa. Patukat ovat parhaimmillaan vasta muutaman päivän jälkeen, jolloin maut tasaantuvat.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti