Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Hedelmäkakku (sokeriton, viljaton, gluteeniton, maidoton, paleo, vähähiilihydraattinen)


Sain lukijatoiveen viljattomasta, sokerittomasta (tai ainakin vähäsokerisesta) ja vähähiilihydraattisesta hedelmäkakusta. Pidän kovasti hedelmäkakusta, joten mikäpä siinä, mieluinen haaste! Muistan äitini tehneen vuosia sitten todella herkullista ja mehevää hedelmäkakkua, joten etsimme ohjeen arkistojen kätköistä ja muokkasin ohjeen korvaamalla sokerin erytritolilla ja stevialla  ja vehnäjauhot kookos- ja mantelijauhoilla.
Alkuperäiseen kakkuun tuli myös tummaa suklaata rouhittuna sekä mantelirouhetta. Jätin suklaan pois, sillä pidän enemmän suklaattomasta hedelmäkakusta. Ensimmäiseen kokeiluversioon käytin mantelirouhetta. Reseptin toivoja sanoi, että kakussa voi vähähiilihydraattisuudesta poiketen käyttää valmiita kandeerattuja hedelmiä, joita saa leivontahyllystä, mutta halusin tehdä kakusta hieman terveellisemmän ja korvasin ne silputuilla sekahedelmillä (pussista), käytin siis luumuja, aprikooseja ja omenoita. Toki voit käyttää mitä hedelmiä tahdot, rusinat ja kirsikat sopivat myös, mutten voi sietää cocktailkirsikoita! Alkuperäisessä versiossa oli myös hillottuja appelsiininpaloja, mutta korvasin ne appelsiinimehulla, jossa oli hedelmälihaa mukana.

Kakku onnistui ihan hyvin jo ensimmäisellä kokeilukerralla. Se oli maukasta ja ihan mehevää, mutta omaan makuuni hieman liian murenevaista. Tässä kohtaa voisi ehkä sanoa kuivaa, mutta se tarkoittaisi sitä vain murenevaisuuden osalta, sillä suutuntuma ei ollut kuiva ja käymään tullut naapurikin totesi sen olevan hyvää eikä lainkaan kuivaa. Kakusta sai leikattua ihan viipaleitakin, mutta halusin siitä silti rakenteeltaan hieman kiinteämmän.
Toiseen versioon lisäsin hieman nestettä ja psylliumia mehevämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Samalla lisäsin hieman leivinjauhetta, sillä ensimmäisellä kerralla kakku ei kohonnut lainkaan. Johtuu tosin varmaan myös erittäin kiinteästä taikinasta. Samalla jätin mantelirouheen pois, sillä epäilin sen aiheuttavan myös murumaisuutta ja onhan kakussa ja mantelijauhetta, jota haluan omaan hedelmäkakkuuni. Näin kakusta tuli vähemmän murumainen ja maku oli vähintään yhtä hyvä kuin mitä muistelin sen olleen myös lapsuudessani!


VILJATON JA VÄHÄHIILIHYDRAATTINEN HEDELMÄKAHVIKAKKU
150g voita (tai maidotonta margariinia, kookosöljyäkin voi kokeilla)
1,25dl erytritolia (tai kookossokeria paleoon, jätä silloin stevia pois)
25 tippaa vaniljasteviaa
2 isoa munaa
4rkl appelsiinimehua
2½rkl haluamaasi kasvimaitoa tai maitoa/kermaa
150g kuivahedelmiä hienoksi silputtuna
1½tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva, erytritoli ja stevia vaahdoksi ja lisää munat vatkaten. Lisää sitten nesteet ja keskenään sekoitetut kuivat aineet (sekoita niiden joukkoon myös hedelmät) ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada seos huolellisesti voideltuun ja jauhotettuun noin 19cm kahvikakkuvuokaan. Tasoita pinta ja paista kakkua uunissa 175C noin 40 minuuttia kunnes se on kypsä. Tarkkaile kakkua paistamisen aikana ja kun sen pinta alkaa saada väriä, laita sen päälle leivinpaperi, jottei pinta tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa se. Parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä.






13 kommenttia:

  1. Mikä olis paras vaihtoeto maidolle? Meillä on myös lapsen lapsi joka on allerginen myös munille ja maidolle Toinen voi syödä munia.. Täällä mummu metsästää reseptejä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu siitä mihin sitä käyttää esim. sellaisenaan juotavaksi tai esim. kaakaoon? Suolaisiin ruokiin (mihin), leivonnaisiin (mihin) jne. Onko muita annergioita (esim. pähkinä, manteli, kookos, soija, viljat jne.)? Ja sitten tietysti yksi tärkeä asia eli makumieltymykset :) Itse olen aika huolettomasti korvannut perusmaidon kasvimaidoilla joita voi toki tehdä itse (ohje löytyy blogista) mutta kaupassa on jo aika kattava valikoima esim. manteli, cashw, hasselpähkinä, riisi, soija, kaura, hirssi, tattari, kookos...hassel on hieman makeaa, riisi hieman enemmän makeaa, cashew melko rasvattoman maidon oloista (ja nyt siis puhun maullisesti), kookosjuoma taas ehkä lähimpänä maidon makua (ei maistu melkeimpä yhtään kookokselle, se peltitölkissä myytävä kookosmaito on sitten eri asia). Kaurassa aika viljaisa maku ja soijassa vähän hernemäinen maku, mutta ihan ok, tosin riippuu paljon merkistäkin. Kasvimaidoissa (joita siis myydään nimellä "-juoma") on vielä makeutettuja ja makeuttamattomia sekä esim. vaniljalla tai kaakaollamaustettuja versioita, itse käytän vain makeuttamattomia ja omat suosikkini ovat kookos, manteli ja cashew. :)

      Poista
  2. Näyttääpäs hyvältä! Huomauttaisin otsikosta, siinä lukee kaksi kertaa sokeriton :)

    VastaaPoista
  3. Heips! Jos haluaa noudattaa tuota paleo-ohjeistusta, niin vaihdetaanko SEKÄ erytritoli ETTÄ stevia kookossokeriin? Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Käytän erytritolin ja stevian yhdistelmää kolmesta syystä:

      1. Erytritoli isommissa määrissä kiteytyy eikä sula kuten normaali sokeri. Välttääkseni tämän vähennän erytritolin määrää ja makeuden vajetta paikkaan stevialla.

      2. Erytritoli on noin 70-80% tavallisen sokerin makeudesta, joten lisä makeus stevialla. Lue edellinen kohta. :)

      3. Erytritolissa on hieman viileä jälkimaku (kuten ksylitolissa), stevian ominaismaku/jälkimaku on taas "lämmin", lakritsimainen, joten ne yhdessä toimivat hyvin ja vähentävät kummankin ominaismakuja joten lopputulos on siten parempi.

      Eli jos korvaat erytriolin millä tahansa sokerilla niin laita erytritolin määrä sokeria ja jätä samalla myös stevia pois.

      Poista
  4. Minkäköhän verran hiilareita tulee per 100g, meinaa diabeetikolle pitäis saada tietoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laskenut, mutta onko tällä kiire? Voin illemmalla laskea tai sitten huomenna. :)

      Poista
    2. Laskin hiilarit ja koko kakulle tuli noin 110. Määrää nostaa luonnollisesti nuo kuivatut hedelmät, mutta tuosta kakusta saa varmaan ainakin 20 sivistynyttä viipaletta :)

      Poista
  5. Heippa! Olipas mehevä kakku. Tosin kakkuni muistuttaa hedelmäkakkua vain etäisesti, jos käyttämäni appelsiinimehu lasketaan ;) Eli sovelsin ohjetta ja tein suklaisen appelsiinikakun. Hedelmien tilalle laitoin sokeritonta ja maidotonta suklaata vajaa 100g ja nesteeksi yhden appelsiinin (n.dl) mehun. Lisäksi raastoin appelsiinin kuoren taikinaan. Lopputulos oli oikein mehevä ja maukas.

    VastaaPoista