Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2018

Kahden suklaan kurpitsabrownies (gluteeniton, sokeriton, maidoton, munaton, vegaaninen, vhh)


Kaikki levynä paistettavat leivonnaiset ovat siitä kivoja, että niitä voi tehdä isommankin annoksen kerralla ja siitä riittää isommallekin porukalle. Ne ovat yleensä myös helppoja ja nopeita valmistaa. Äitini vakio sellaisiin ovat aina kuuluneet mokkapalat tietyllä ohjeella valmistettuna. Siinä ohjeessa ei vatkata yhtään mitään ja vaikken itse mitenkään himoitse mokkapaloja, niin monia versioita eri tilaisuuksissa elämän varrella maistaneena, on pakko todeta, että äitini ohjeella tehdyt mokkapalat ovat ehdottomasti parhaita. Samaa ovat todenneet monet muutkin. Eikä kehuissani ole yhtään mukana äitilisää! ;)

Ilmeisesti äidin geeniperintönä olen omaksunut nämä helpot ja nopeat reseptit eli monet reseptini ovat mallia "sekoita ja paista". Niin tälläkin kertaa, vuorossa on nimittäin tuplasuklaakurpitsabrowniet ilman kananmunaa, viljoja, maitotuotteita ja sokeria.
Näissä kurpitsabrownieissa on sokerittomia tummasuklaahippuja ja taikinassa on käytetty kaakaovoita valkosuklaana. Valkosuklaahan koostuu perinteisesti kaakaovoista, sokerista, maidosta ja mausteena on usein vaniljaa. Koska ainakin raakakaakaovoissa on hieman pistävä, sanoisinko rommimainen aromi, yritin tehdä siitä enemmän maitovalkosuklaan tapaista lisäämällä makeutusta, vaniljajauhetta, vaniljasteviaa sekä tocoa. Toco on riisilesejauhetta, joka on luontaisesti maultaan makeaa ja kermaisaa. Se luetaan ns. superfoodeihin mm. sen sisältämän E-vitamiinin johdosta. Tocoa saa muun muassa luontaistuotekaupoista, Ruohonjuuresta sekä tietenkin suunnilleen kaikista vastaavia tuotteita myyvistä nettikaupoista.

Lisäsin taikinaan vielä mehevyydeksi ja pehmeydeksi kookosmaitoa. Kikhernejauhoja lisäsin, jotta se sitoisi varmuuden vuoksi taikinaa ja lopputulos onnistuisi. Ja onnistuihan se, mikä ei todellakaan aina ole lainkaan varmaa, kun poistaa taikinasta suunnilleen kaikki ne raaka-aineet, mistä perinteisiä leivonnaisia yleensä tehdään. Koostumus oli pinnalta rapeahko
ja sisältä mehevänä sitkeähkö. Kaupaksi menivät nämäkin, johtuuko se sitten siitä, että lähipiirini syö melkein mitä vaan, en osaa sanoa. Kokeile itse ja katso miten käy!


MUNATTOMAT KAHDEN SUKLAAN KURPITSABROWNIET ILMAN SOKERIA JA MAITOTUOTTEITA
(8-10 palaa)
1½dl kurpitsasosetta (käytin itse tehtyä)
½dl kookosmaitoa (tölkistä, ei kookosmaitojuomaa)
ripaus suolaa ja muskottipähkinää
2½rkl kaakaovoita sulatettuna
0,5dl erytritolia +15-20 tippaa vaniljasteviaa (tai 4-5rkl kookossokeria)
2rkl kikhernejauhoja
2t leivinjauhetta
haluamasi määrä suklaahippuja
Sekoita kookos- ja kikhernejauhoja sekä leivinjauhetta lukuun ottamatta kaikki aineet keskenään. Lisää sitten loput aineet sekä suklaahiput ja levitä taikina leivinpaperoituun vuokaan (noin 12x12cm) ja paista uunissa 200C keskitasolla noin 20-30 minuuttia eli kunnes pinta saa väriä ja näyttää kypsältä. Jos pinta alkaa tummua liikaa paistamisen aikana, laita vuoan päälle leivinpaperi suojaksi. Ota vuoka uunista ja nosta se varovasti vuoasta pois. Tässä auttaa huomattavasti, mikäli olet leivinpaperoinut vuoan siten, että leivinpaperi tulee yli reunojen, jolloin paperin reunoja voi käyttää ikään kuin nostokahvoina. Anna leivonnaisen jäähtyä täysin ja leikkaa sitten haluamasi kokoisiksi paloiksi.






maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kurpitsansiemenkeksit (munaton, maidoton, gluteeniton, viljaton, sokeriton, vhh, vegaaninen, paleo vaihtoehto)


Olen saanut pariin otteeseen kyselyjä kurpitsansiemenjauhosta ja niiden käytöstä. Koska en ole niitä käyttänyt, on ollut pakko antaa vinkkejä vain fiilispohjalta. Nyt sain kuitenkin viimein tilattua pussillisen vähärasvaista kurpitsansiemenjauhetta. Ajattelin käyttää sitä ensisijaisesti edullisempana vaihtoehtona kasvipohjaiselle proteiinijauheelle, mutta tulin kuitenkin kehittäneeksi siitä nämä kurpitsansiemenkeksit.

Ulkonäkö on tylsä, eikä todellakaan se kaikkein houkuttelevin. Uunista tullessaan, vielä lämpiminä tuoksukin oli makuraadin mukaan "terveellinen". Kun sitten maistoimme keksejä niiden täysin jäähdyttyä ja rapeutuneena oli yllätys melkoinen, sillä kaikesta huolimatta ne olivat todella hyvän makuisin. Näihin kekseihin pätee se sama vinkki, kuin muinoin Antipastan Facebook-sivuille laittamaani smoothieen, että jos et tahdo kenenkään muun syövän herkullisen makuisia keksejäsi, niin tee niistä pahan näköisiä! ;-)
Nämä keksit ovat maidottomuuden, viljattomuuden ja sokerittomuuden lisäksi vielä munattomia, joten soveltuvat hyvin myös esimerkiksi vegaaneille. Annoksesta tuli reilu 10 amerikkalaiskokoista keksiä. Opettelen jatkossa tekemään suomalaisemman kokoisia :)
 
MUNATTOMAT JA SOKERITTOMAT KURPITSANSIEMENKEKSIT
(noin 20-25 kpl koosta riippuen)
2½dl vähärasvaista kurpitsansiemenjauhetta
1dl erytritolia (tai kookossokeria paleoon)
0,75dl haluamaasi kasvimaitoa
75g kookosöljyä sulatettuna
1tl leivinjauhetta
25 tippaa vaniljasteviaa
0,25tl suolaa
Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin ja ota taikinasta pellille nokareita, jotka litistät kekseiksi. Paista keksejä uunissa 175C noin 15 minuuttia. Keksit ovat pehmeitä uunista otettaessa, mutta kovettuvat jäähtyessään.





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Silakkapihvit (gluteeniton, viljaton, maidoton, vähähiilihydraattinen, paleo)


Nyt tulee ensimmäinen blogiruoka, jota en ole edes kunnolla itse maistanut ja tuskin tulen edes maistamaan. Se ei johdu siitä, että resepti tai lopputulos olisi epäonnistunut ja ruoka olisi pahaa, vaan ihan siitä etten itse pysty kyseistä raaka-ainetta kakomatta syömään. Silakkapihvit! En pidä silakasta enkä muistakaan pienistä ja ruotoisista kaloista yhtään. En ole ikinä tykännyt ja tuskin tulen tykkäämäänkään. Maku ei ole paha, mutta ne ohuen ohuet ruodot eivät houkuttele ja tekevät huonoa.

Siitä huolimatta päätin julkaista tämän, sillä monet muut niistä pitävät kovasti. Esimerkiksi isäni, jolle näitä valmistin. Yleensä äitini leivittää silakkapihvit perinteisesti ruisjauhoilla, joten halusin kokeilla itse valmistamaani gluteenitonta ja viljatonta "ruis"leivitystä. Lopputuloksessa ei kolmen maistelijan voimin ollut mitään eroa rukiiseen leivitykseen (maistoin pelkkää leivitystä!). Ulkonäöllisesti valmistamani leivitys oli paljon tummempi, minkä ymmärtää hyvin, kun sen pohjana on tumma pellava ja carob. Pihvit eivät siis ole palaneita, vaikka ehkä niin voisi kuvista luulla. Muuten valmistin pihvit äitini perinteisellä tyylillä. Uskon, että silakkapihveistä pitävät tykkäävät kyllä näistä kovasti! :)


GLUTEENITTOMAT PERINTEISET LEIVITETYT SILAKKAPIHVIT
500g ruodottomia silakkafileitä
suolaa ja maustepippuria maun mukaan
sipulia, voita tai öljyä
tuoretta tilliä

Leivitys:
0,75dl tummia pellavansiemeniä
1rkl carob-jauhetta (mikä tämä on? Lue täältä lisää)
ripaus maustepippuria
1 muna
Hienonna sipuli ja kuullota sitä pannulla rasvassa. Mausta silakkafileet maun mukaan suolalla ja maustepippurilla. Laita puoleen fileistä sipulia ja tuoretta tilliä ja laita täyttämätön filee päälle. Hienonna pellavansiemenet jauheeksi esimerkiksi tehosekoittimessa. Lisää joukkoon carob ja mausta maustepippurilla ja (halutessasi hyppysellisellä suolaa). Kaada pellavaseos lautaselle. Riko muna lautaselle ja riko sen rakenne haarukalla vatkaten. Kasta täytetyt fileet munaan molemmilta puolilta ja sen jälkeen pellavaseoksessa. Paista pihvejä keskilämmöllä pannulla rasvassa, kunnes pihvit ovat kypsiä ja tarjoile esimerkiksi peruna-, juures- tai kukkakaalimuusin kera.






lauantai 1. huhtikuuta 2017

Pasharaakakakku (maidoton, munaton, gluteeniton, viljaton, vegaaninen, sokeriton, vhh)


Blogi on ollut pienellä tauolla päivitysten suhteen, koska valmistaudumme tulevaisuuteen ;) Pääsiäinen on kuitenkin täydellinen hetki polkaista päivitykset taas käyntiin. Sen kunniaksi valmistin pääsiäiseen täydellisesti sopivan pasharaakakakun, maidottomana tietenkin! Tässä kakussa ei myöskään ole kananmunia, viljaa, lisättyä sokeria ja se sopii täydellisesti paleoon ja vegaaniseen ruokavalioon. Kakku on myös varsin vähähiilihydraattinen verrattuna moneen muuhun raakakakkuun.
Perinteiseen pashaan tulee kermaa, rahkaa, munia, voita ja sokeria. Tässä versiossa ei ole mitään niistä, mutta kaloreita tästäkään versiosta ei puutu. Kermainen täyte on valmistettu kookoskermasta, jota saa ainakin Prismasta 400g tölkeissä varsin huokeaan hintaan. Kermana voi myös käyttää kookosmaitopurkin päältä kaavittua paksua massaa, mutta olen kokenut tölkeissä valmiina myytävän kookoskerman helpommaksi ja edullisemmaksi vaihtoehdoksi.

Pohja on valmistettu raakakakkupohjien tapaan pähkinöistä ja kuivahedelmistä, tällä kertaa saksanpähkinöistä sekä aprikooseista ja taateleista. Aprikoosit sopivatkin tähän kakkuun todella hyvin. Saksanpähkinöiden tilalla voi käyttää hyvin myös esimerkiksi manteleita tai jos pähkinät ja mantelit eivät sopi, kokeile auringonkukansiemeniä.
Täyte sisältää pashan tapaan sitrushedelmien, tässä tapauksessa appelsiinin ja sitruunan makua. Rusinoitakaan ei ole unohdettu, mutta jos et pidä niistä, voit jättää ne pois. Makeutus on hoidettu tällä kertaa steviajauheella. Laitoin sitä 0,75tl ja testimaistelijoiden arviot olivat hyvin erilaiset. Toisten mielestä täyte oli hieman turhan kirpeää ja toisten mielestä juuri sopivaa. Kirjasin siten reseptiin määräksi teelusikallisen, mutta maistele seosta ja makeuta makusi mukaan. Stevian tilalla voit käyttää myös mitä tahansa kuivaa makeutta antavaa ainetta.

Täytteen kanssa kävi pieni moka, sillä se jäi aavistuksen pehmeäksi. Kakku kyllä pysyy hyvin kasassa, mutta kauniita viipaleita siitä ei saa leikattua. Täyte on siten pashamaisen pehmeää. Jos haluat täytteestä jämäkämpää, lisää siihen 1-2dl kookosöljyä tai raakakaakaovoita. Raakakaakaovoi antaa täytteelle samalla rommimaisen aromin. Voit myös käyttää edellisten yhdistelmää.
Hetkinen, kuinka tuo pashan rahkamaisen hapan maku, mihin se jäi? Älä huoli, se ei ole jäänyt mihinkään. Sitä varten kakkuun lisättiin aimo annos rahkalle kirpeän maun antavia maitohappobakteereja hapankaalin muodossa. Tässä kohtaa herkimmät sulkevat koneen ja juoksevat kirkuen kohti vessanpönttöä, mutta takaan, että kukaan ei ikimaailmassa tietäisi kakussa olevan hapankaalia, ellet sitä itse paljasta heille. Tärkeintä on hienontaa täyte täysin sileäksi, sillä hapankaalin ystävänä en kuitenkaan usko erillisten kaalinsuikaleiden olevan kovin kivoja kakussa. Toinen erityisen tärkeä vinkki on käyttää tavallista hapankaalia, jota myydään kylmähyllyssä ja jossa on vain kaalia, suolaa (ja usein myös porkkanaa), älä siis sorru valkosipuliseen versioon :D Riemukasta pääsiäistä kaikille!

HELPPO JA NOPEA PASHARAAKAKAKKU
(1 halkaisijaltaan 24cm kakku)

Pohja:
5dl saksanpähkinöitä, manteleita tai auringonkukansiemeniä
2dl kuivattuja pehmeitä aprikooseja
½dl pehmeitä taateleita
½tl suolaa

Täyte:
3kpl 400g tölkkiä kookoskermaa (eli noin 12dl kookoskermaa)
4dl hapankaalia
2 (luomu) appelsiinin raastettu kuori
1 appelsiinin mehu (6rkl)
2rkl sitruunamehua
noin 1tl steviajauhetta (lue johdantoteksti!)
(1-2dl kookosöljyä tai raakakaakaovoita sulatettuna)
1½dl tai maun mukaan rusinoita silputtuna veitsellä pienemmäksi
Laita pohjan aineet tehokkaaseen, sekoitinkapulalla varustettuun blenderiin tai monitoimikoneeseen ja hienonna kunnes seoksesta muodostuu yhtenäinen massa. Pähkinät, mantelit tai siemenet saavat jäädä hieman karkeaksi. Painele taikina halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Tarvittaessa voit käyttää painelussa apuna kookosjauhoja, mikäli taikina tuntuu takertuvan liikaa sormiin.
Valmista täyte laittamalla kaikki aineet rusinoita ja öljyä lukuun ottamatta blenderiin tai monitoimikoneeseen ja hienonna kunnes hapankaali on täysin hienontunut. Seos saattaa tässä vaiheessa hieman juoksettua, mutta siitä ei kannata välittää. Mikäli haluat täytteestä kiinteämmän lisää lopuksi sulatettu rasva ja sekoita täyte sekaisin. Kaada seos pohjan päälle ja siirrä se jääkaappiin. Kun seos hieman kiinteytyy (mutta on vielä vetelää), sekoita rusinat joukkoon. Liian vetelään täytteeseen sekoitettaessa rusinat painuvat helposti pohjalle, joten tämä kikka auttaa asiaa. Osan rusinoista voit ripotella pinnalle, jolloin ne toimivat samalla koristeena.
Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia jääkaapissa. Kakun voi myös pakastaa.


maanantai 16. tammikuuta 2017

Kahden raaka-aineen kaurakeksit (gluteeniton, munaton, maidoton, vegaaninen)


Olen viime aikoina törmännyt useasti tähän kahden raaka-aineen keksireseptiin, joten minulla ei kai ollut muuta mahdollisuutta, kuin kokeilla sitä. Taikinan valmistus ei voisi olla enää yhtään helpompaa. Banaanit muussataan ja sekaan lisätään kaurahiutaleita. Lisäsin vielä ripauksen suolaa korostamaan makuja. Taikinasta otetaan isoja nokareita, jotka muotoillaan kekseiksi, sillä taikina ei leviä uunissa. Lopputuloksena on pehmeitä banaanille ja kauralle maistuvia pikkuleipiä. Ihan kivoja ja erittäin helppoja ja nopeita valmistaa, sopivat hyvin esimerkiksi aamupalalle. Jos pidät rapeammista ja makeammista kekseistä, voit lisätä taikinaan esimerkiksi kookossokeria.


KAHDEN RAAKA-AINEEN GLUTEENITTOMAT BANAANI-KAURAKEKSIT
(noin 10kpl)
2 erittäin kypsää banaania
2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
hyppysellinen suolaa
Hienonna banaanit soseeksi esimerkiksi haarukalla ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja suola. Ota taikinasta leivinpaperoidulle pellille nokareita ja levitä ne esimerkiksi lusikan avulla litteiksi kekseiksi. Paista uunissa 175C noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.




keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Itse tehdyt Kinder Buenot (sokeriton, maidoton, gluteeniton, viljaton vaihtoehto, vhh, paleo)

Loman jälkeen blogi palaa taas normaaliin rytmiin. Itse tehtyjen sokerittomia, viljattomien ja maidottomien makeisten valmistuksessa on tänään vuorossa Kinder Bueno -patukat eli suklaakuorrutteisen rapean keksin täytteenä on hasselpähkinäkreemiä. Jo heti alkuun voin kertoa, etten edes yrittänyt tehdä patukoista samanmallisia kuin aidot patukat. Aidoissa Kinder Buenoissa on patukassa kohoumia, joiden väleistä siitä saa taitettua paloja. Tyydyin itse suoraan vohvelirullaan.
Vohvelin valmistin jäätelövohvelitötteröiden ohjeella. Täytteeksi valmistin hasselpähkinästä, erytritolista, vaniljasteviasta ja tocosta tahnan, jolla täytin rullat ja lopuksi kastoin ne suklaaseen. Aluksi ajattelin tehdä rullista suunnilleen samankokoisia kuin oikeat Kinder Buenot, mutta ennen täyttövaihetta päätin halkaista rullat keskeltä, sillä pähkinätahna on täyttävää ja patukasta olisi todennäköisesti tullut liian iso kerta-annokseksi aivan kuten nämä itse tehdyt Twixit.
Vohvelista ei tullut aivan kovan rapea, sillä en jaksanut jälkikuivattaa niitä tai antaa niiden kuivua yön tai parin yli huoneenlämmössä. Jos haluat kovan ja rapean keksin, kannattaa noudattaa edellä mainittua vinkkiä. Toinen tärkeä vinkki tässä on, että vohvelit kannattaa kääriä rullalle heti, kun ne on otettu uunista. Hyvä keino on pyytää kaveria apuun, sillä vohvelikuoret jäähtyvät nopeasti, eikä niitä sen jälkeen pysty enää rullaamaan, vaan ne murenevat. Yritin lämmittää niitä uudestaan mikrossa, muttei se korjannut tilannetta. Voi tosin olla, etten lämmittänyt sitä tarpeeksi. En tiedä mitä tapahtuisi, jos ne olisi pistänyt takaisin uuniin, sillä en voinut sitä kokeilla uunin ollessa varattuna seuraaville herkuille :) Voi tosin sitäkin keinoa kokeilla, jos haluaa, mikäli vohvelikuoret ennättävät jäähtyä liikaa. Kannatta myös tehdä vohveleista hieman pidempiä, mitä haluaa ja leikata jähmettyneet vohvelirullat (ennen mahdollista loppukuivatusta) haluamasi pituisiksi paloiksi. Mitä useamman erillisen vohvelin tekee, sitä kauemmin niiden kääriminen rullalle kestää, jolloin tulee kiire rullien käärimisen kanssa. Suosittelen siis tekemään pidemmän rullan ja leikkaamaan sen vasta rullattuna paloiksi.

Lopuksi koristelin Buenoni vielä suklaaraidoilla, mutta sekään ei ole mitenkään välttämätöntä. Halutessasi voit koristella ne myös esimerkiksi hasselpähkinärouheessa, jota kannattaa ripotella päälle vielä siinä vaiheessa kun suklaa on pehmeää. Hieman työläitä ja sorminäppäryyttä vaativia nämä olivat, mutta valmiiden patukoiden maun puolesta oli mielestäni vaivan arvoista. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa!
ITSE TEHDYT GLUTEENITTOMAT, VILJATTOMAT, MAIDOTTOMAT, VÄHÄHIILIHYDRAATTISET JA SOKERITTOMAT KINDER BUENO -PATUKAT
Vohvelit:
2rkl erytritolia tai paleoon kookossokeria
ripaus suolaa
10 tippaa vaniljasteviaa
2 munaa
2rkl kookosöljyä (tai kirkastettua voita) sulatettuna

Täyte:
200g hasselpähkinöitä
2rkl erytriolia tai paleoon kookossokeria 
15 tippaa vaniljasteviaa
(1-2rkl tocoa eli riisilesejauhetta, ei pakollinen)

Kuorruttamiseen:
200-300g tummaa sokeritonta ja maidotonta suklaata tai prosenttisuklaata (vähintään 70%)

Piirrä leivinpeperille suorakaiteita. Minulla oli noin 5x10cm, mutta suosittelen tekemään pidempiä, jolloin vohvelirullasta tulee pitkä ja leikkaamaan valmiin vohvelirullan haluamasi kokoisiksi paloiksi, lue tarkemmin johdantotekstistä. Käännä leivinpaperi siten, että piirretty puoli on peltiä vasten.
Valmista ensin vohvelit. Sekoita mantelijauhe, erytritoli ja suola keskenään kulhossa ja lisää joukkoon stevia, munat ja rasva ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina suorakaiteisiin ja paista uunissa 175C noin 15 minuuttia tai kunnes ne alkavat saamaan hieman väriä. Ota pois uunista ja rullaa välittömästi rullaksi, jonka keskelle jää aukko. Kannattaa käyttää jotain sopivan paksuista puikkoa tai muuta vastaavaa, jonka ympärille rullaa vohvelitaikinalevyn ja solmia rulla esimerkiksi puuvillalangalla, jotta rulla pysyy rullana, eikä aukea, ennen kuin levy on jäähtynyt.
Kun vohvelirullat ovat jäähtyneet, leikkaa ne haluamasi kokoisiksi paloiksi. Tässä kohtaa solmin varoiksi rullaan puuvillalangat leikkauskohdan kummallekin puolelle, jotta vohvelipalat varmasti pysyvät kiinni. Jos haluat voit jälkikuivattaa vohveleita uunin jälkilämmössä ja jättää huoneenlämpöön yhdeksi tai muutamaksi vuorokaudeksi, jolloin viimeistään niistä tulee kovan rapeita. Itse en viitsinyt :D
Valmista täyte paahtamalla hasselpähkinöitä miedolla lämmöllä kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä ja niistä irtoaa tuoksu. Poista pannulta ja anna jäähtyä ja kuori ne halutessasi. Voit myös jättää paahtamisen välistä, mutta maku voimistuu ja paranee paahdettaessa. Laita pähkinät tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja jauha ne sileäksi tahnaksi. Lisää joukkoon erytritoli ja stevia (ja toco) ja jauha vielä kunnes seos on tasaista.
Laita pähkinätahna pursotinpussiin ja pursota täytettä vohveleiden sisään. Anna jäähtyä jääkaapissa. Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä siten, ettei se tunnu sormeen enää yhtään lämpimältä (helpottaa suklaan jähmettymistä eikä vohveli lämpene liikaa). Kasta vohvelit suklaaseen, joko kokonaan tai osittain oman tahtosi mukaan. Valuta ylimääräinen suklaa pois ja laita leivinpaperin päälle ja siirrä jääkaappiin, kunnes suklaa on kovettunut. Vohvelit voi myös pakastaa.