lauantai 29. elokuuta 2015

Paistettu ananas-kanariisi (gluteeniton, maidoton)


En syö kovin usein riisiä, mutta tällä kertaa päätin valmistaa koko porukalle paistettua ananas-kanariisiä ylijääneestä riisistä ja koska taloudessa sattui samalla olemaan myös tuoretta ananasta. Ruoka oli syöjien mieleen. Siinä oli hieman hapanimelään vivahtava maku ja ananaksen puolikkaasta tarjottuna toi mieleen Thaimaan. Tämä ruoka valmistuu myös todella helposti ja nopeasti, joten on oivaa arkiruokaa! Voit muunnella reseptin mausteita ja määriä makusi ja halusi mukaan.

PAISTETTU ANANAS-KANARIISI
3rkl tamarinditahnaa
2rkl gluteenitonta soijakastiketta
3rkl kookospalmusokeria
2tl suolatonta curryjauhetta
ripaus valkopippuria
 
450g broilerin fileesuikaleita
1-2 munaa
5dl keitettyä riisiä
3-4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
½ ananasta kuorittuna ja kuutioituna
iso kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
tuoreita yrttejä maun mukaan
öljyä paistamiseen
Sekoita tamarindi, soijakastike, kookossokeri, curry ja valkopippuri keskenään kastikkeeksi. Kuumenna wokki kuumaksi ja paista siinä broilerin suikaleet kypsiksi. Siirrä kypsät suikaleet pannun toiseen laitaan ja riko muna(t) pannulle. Vaista niitä hetki ja riko ne pieniksi paloiksi. Sekoita broilerin palojen kanssa ja lisää pannulle sitten riisi ja valkosipuli. Paista hetki ja lisää sitten maustekastike. Sekoita ja paista hetki. Lisää lopuksi ananakset ja tomaatit ja vääntele ne joukkoon ja kuumenna. Lisää lopuksi joukkoon tuoreet yrtit. Tarkista suola ja tarjoile välittömästi.




4 kommenttia:

  1. Haha sattuipa hauskasti tää ohje, kun just vähän aikaa sitten ite tein paistettua riisiä :D En tosin laittanut siihen kanaa, vaan kukkakaalta (mun uus suosikkikasvis). Pitää kyllä kokeilla tätä sunkin versiota, kana ja ananas sopii hyvin riisin kans yhteen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Ananas on samalla sopivasti makea ja omalla tavallaan kuitenkin vähän hapan. Kukkakaaliakin voi toki laittaa vielä mukaan, jos haluaa :D

      Poista
  2. Ihana tarjoilu! Tosi hauska! :D Pakko kokeilla joskus tehdä noin jos on vaikka joku käymässä *o*

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo noita ananaksen puolikkaita on tosi kiva käyttää tarjoiluun. Niillä saa heti ihan tavallisesta arkiruoastakin kivamman näköistä.

      Poista