keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Aatoksen unelma ilman sokeria ja maitotuotteita


Tämä resepti kuuluu meidän perheen suosikkeihin ja vakioresepteihin, on kuulunut niin kauan kuin minä muistan. Resepti on yksinkertainen, mutta todella herkullinen ja helppo valmistaa. Pavlova tyyppisen marenkipohjan päälle laitetaan ohuita siivuja vaniljajäätelöä ja tuoreita mansikoita, nam!
Ohje on Naantalissa Café Antoniusta pitävän Lilja Ahtiaisen käsialaa. Resepti on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa. Alun perin tähän kai pitäisi pistää kermavaahtoa, mutta meillä siihen on aina laitettu vaniljajäätelöä ja mielestäni se on tässä parempaa. Tarina kertoo, että Lilja teki tätä kakku miehelleen Aatos Tapalalle, joka piti siitä kovasti ja Lilja kertoi kakun olevan Aatoksen unelmaa.

Muokkasin reseptin uusiksi käyttämällä itse tehtyä maidotonta pikavaniljajäätelöä, jonka olin valmistanut cashewpähkinöistä. Toki voi käyttää kaupan valmistakin vaniljajäätelöä, sellaista lajia joka sopii sinun ruokavalioosi. Tein ohjeesta myös sokerittoman korvaamalla tavallisen tomusokerin erytritolitomusokerilla, jossa on mukana myös steviaa. Stevia on hyvä lisä tässä, sillä marenkileivonnaisissa erytritolin viileä jälkimaku tulee selvästi esille. Kun erytritoliin lisää steviaa, ei jälkimakua juuri huomaa! Jos käytät itse tehtyä erytritolitomusokeria, suosittelen lisäämään joukkoon hieman steviaa. Jos käytät nestemäistä steviaa, se kannatta sekoittaa joukkoon vasta lopuksi, jottei marenki laske (nestemäisissä stevioissa voi toisinaan olla mukana öljypitoisia aineksia). Tämä kakku kuuluu valmistaa tuoreista mansikoista, unohda pakastemansikat!


SOKERITON JA MAIDOTON AATOKSEN UNELMA
5 valkuaista
hyppysellinen suolaa
2,5dl erytritolitomusokeria siivilöitynä (+ hieman steviaa, lue johdanto!)
4tl maissitärkkelystä
2tl omenaviinietikkaa tai muuta etikkaa
 

pikavaniljajäätelöä tai muuta haluamaasi vaniljajäätelöä
tuoreita mansikoita perattuna

Varmista ettei valkuaisten joukossa ole hippustakaan keltuaista. Varmista myös, että vatkauskulho ja vatkaimet ovat puhtaat ja kuivat. Muuten valkuaiset eivät vaahtoudu.
Vatkaa valkuaiset ja suola vaahdoksi. Lisää joukkoon siivilöity tomusokeri (muuten tulee paakkuja) ja jatka vatkaamista, kunnes seos on paksua, valkoista, kiiltävää ja kuohkeaa. Vaahto on sopivaa kun kulhon kääntää väärinpäin ja vaahto pysyy siinä.
Siivilöi joukkoon maissitärkkelys ja lisää myös etikka ja kääntele aineet sekaisin nuolijalla. Muotoile marengista pellille leivinpaperille iso ympyrä ja paista pohjaa uunissa melko alatasolla 150C noin 15-20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Tässä kohtaa ohje eroaa alkuperäisestä, sillä havaitsin, että erytritolilla tehdessä pitkä paistoaika kovettaa pohjan täysin, mikä ei ole tarkoitus. Pohja on uunista otettaessa pehmeä, vähän hyllyvä, mutta se kovettuu jäähtyessään. Anna siis jäähtyä rauhassa. Onnistuneen pohjan tulisi olla pinnalta rapea, mutta sisältä vaahtokarkkimaisen pehmeä.
Ota jäätelöstä viipaleita tai palloja ja laita niitä ja tuoreita mansikoita torttupohjan päälle niin paljon kuin haluat. Tarjoile heti täyttämisen jälkeen. Pohjan voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.







2 kommenttia:

  1. Moi! Tämä on varmasti superherkullista, aion kokeilla. Mutta miten voi itse tehdä e-tomusokeria???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://antipastaa.blogspot.fi/2015/03/tee-itse-tomusokeria.html :)

      Poista