torstai 2. heinäkuuta 2015

Viljattomat "ruis"palat


Monille suomalaisille ruisleipä on pyhä asia ja monet kokevat yhdeksi vaikeimmista asioista viljattomuudessa leivän ja nimenomaan ruisleivän. Sain idean kokeilla viljatonta "ruis"leipää, vaikka ajatus tuntuikin täysin kahjolta (niin kuin suurin osa ideoistani). Halusin kuitenkin yrittää.
Tähän reseptiin olen erityisen tyytyväinen, sillä olin itsekin kovin epäileväinen onnistuuko yritys lainkaan ja onko maku ruisleipään viittaavaakaan. Hämmästyksekseni kokeilu onnistui heti ensimmäisellä kokeilulla. Leivät muistuttavat ulkonäöllisesti hyvin paljon ruispuikuloita ja makukin on kovin rukiinen. Maku on oikeastaan ruispuikulan ja limpun välistä, oikeastaan lievästi makea ruispala. Vaahterasiirapin voi reseptistä jättää myös kokonaan pois, jos haluaa.

 
Ajattelin tehdä leipään tumman värin sekä tummilla pellavansiemenillä, että kaakaolla. Mietin jonkin aikaa carob-jauheen ja kaakaon välillä ja lopulta päädyin carobiin, koska mielestäni sen maku oli hieman maltainen. Carob eli johanneksen leipäpuu on palkokasveihin kuuluva kasvi, jonka hedelmistä jauhe on valmistettu. Se maistuu makealle kaakaojauheelle (muttei ole yhtä makeaa kuin kaakaojuomajauhe) ja onkin oiva suklaan korvike kaakaoallergisille. Jauhe sisältää runsaasti B-ryhmän vitamiineja, kalsiumia, rautaa, mangaania ja kuparia. Jauhetta saa muun muassa luontaistuote ja -ekokaupoista sekä netistä tilaamalla. Hintakin on edullinen.  Seuraavassa kokeilussa ajattelin kuitenkin kokeilla leivän valmistusta kaakaojauheella.
Tein leipään ensin hapatteen, jotta saisin hieman hapanleivän makua. Hapatusvaiheen voi kuitenkin halutessaan jättää välistä, jos tahtoo. Jos pitää ruisleivästä, niin näitä leipiä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Maistatin näitä useammalle ihmiselle ja kaikki pitivät niistä (tai ainakin väittivät niin) ja jos eivät olisi tienneet, niin olisivat kuulemma luulleet niiden olevan oikeita ruisleipiä. Tästä onnistuneesta kokeilusta innostuneena ja inspiroituneena taidan seuraavassa kokeilussa yrittää vanhan kunnon reilusti happaman ja makeuttamattoman ruisleivän valmistusta.


VILJATTOMAT "RUIS"PALAT
(9-10kpl)

Hapate:
2dl vettä
2 probioottikapselia (käytin Bioteekin Probiootti Plus -kapseleita) 


2dl tummia pellavansiemeniä (niitä tavallisia mitä kaupasta saa, paahtamattomina)
½dl Fibrexiä
1tl ksantaania
½tl soodaa
1tl suolaa
4rkl carob-jauhetta
1 muna
(1rkl vaahterasiirappia tai kookospalmusiirappia)
2rkl omenaviinietikkaa
Sekoita kookosjauhot ja vesi keskenään ja lisää joukkoon probioottikapseleiden sisältö. Sekoita ja jätä lämpimään paikkaan hapantumaan 1-2vrk. Minulla oli ihan huoneen lämmössä (20C) 2vrk, olisi voinut olla varmaan pidempäänkin. Halutessasi voit jättää hapatuksen välistä ja vain sekoittaa veden ja kookosjauhot keskenään ja jatkaa siitä seuraavaan vaiheeseen
Jauha pellavansiemenet ja Fibrexit jauheeksi (pieni karkeus ei haittaa) tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Kaada jauhe kulhoon ja lisää mantelijauhe, ksantaani, sooda, suola ja carob. Sekoita keskenään ja lisää muna, (vaahterasiirappi), omenaviinietikka ja hapate. Sekoita taikina tasaiseksi. Taikina on koostumukseltaan kiinteää ja muovailtavaa, mutta tarttuu hieman sormiin.
Jaa taikina 9-10 osaan (minulla tuli 9) ja muotoile palat haluamasi mallisiksi leiviksi leivinpaperin päälle. Jos taikina on kovin takertuvaa, voi leivän päälle laittaa leivinpaperin palan, jonka päältä muotoilee sormilla leivän. Itse tein leivät kuitenkin suoraan painelemalla taikinaa. Paista leipiä 175C noin 30 minuuttia. Ei myöskään haittaa, vaikka leivät joutuisivat odottamaan uuniin laittoa, sillä itsellä leivät odottivat tunnin verran uunin ollessa varattu. Ota leivät pois uunista ja anna niiden jäähtyä. Leipien maku oli mielestäni vielä parempi seuraavana päivänä. Myös koostumuksesta tuli "sitkeämpi" kun leivät olivat huoneen lämmössä kevyesti pellavaliinaan käärittynä yön yli kuivahtamassa. En tosin usko, että niitä olisi edes tarvinnut kääriä mihinkään.





4 kommenttia:

  1. Tää menee kyllä kokeiluun. On niin ikävä ruisleipää. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat tästä apua ikävääsi ;)

      Poista
  2. Tein tänään näitä ja tuli todella hyviä. Osan tummista pellavansiemenistä jouduin korvaamaan vaaleilla, mutta ei haitannut. Lisäksi vaihdoin 1dl mantelijauhoa 0,5dl kookosjauhoa eikä sekään haitannut. Oli ihan kohtalaisen helppo muotoillakin. Kiitos ohjeesta!
    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiva, kun pidit reseptistä! Kiitos myös tuunausvinkeistä! :)

      Poista