keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Itse tehdyt sokerittomat strösselit


Olen ihminen, joka harvemmin innostuu ihan tavallisista resepteistä. 2000-luvun alussa alkoi ruokalehtien ja muiden reseptien trendi olla linjaa otetaan purkki A ja purkki B ja sekoitetaan ne keskenään. Valmis! Ja jos haluaa olla oikein kokeileva ja rohkea, niin lämmittää seoksen vielä mikrossa! Kaikki reseptit olivat täynnä vain valmiita ja valmiiksi maustettuja juttuja. Eipä innosta, ei yhtään. Toki näitä muutaman aineen reseptejäkin tulee kokeiltua ja niistä innostuttua, mutta niissä pitää olla joku juju. Innostun siten joko resepteistä, jossa lopputuloksena on jotain aivan uutta (esimerkiksi creme brulee -kakku), resepteistä joita ei voisi edes kuvitella pystyvän tekemään (kunnolla), kuten esimerkiksi vegaaninen parmesaani ja viljattomat leivät tai resepteistä, jotka vain näyttävät ja kuulostavat superherkulliselta, esimerkiksi thaihenkinen broilerisalaatti, grilliretiisit tai kesäkurpitsalasagne kunnon bolognesekastikkeella.
Tämä resepti kuuluu keskimmäiseen kategoriaan. Strösseleitä itse tehtynä, voiko olla edes mahdollista? No tottakai voi! Oikein harmittaa, kun en asiaa aiemmin tajunnut, kun vastaus on ollut vuosikaudet suoraan silmien edessä, eteenkin jouluisin. Tämä on niin naurettavan helppoa että ihan itkettää. Sekoitetaan vain tomusokerista ja valkuaisesta paksu, mutta kuitenkin riittävän löysä seos pursotettavaksi ja pursotetaan seoksesta ohuita nauhoja leivinpaperille, siinä se!

Seoksen voi värjätä haluamansa väriseksi elintarvikeväreillä tai kuten minä tein, luonnon omilla antimilla. Lilan sinistä saa mustikkajauheella. Punaista väriä saa punajuurijauheella. Vaalean punaista tuli vadelmajauheella. Keltaista sai kurkumalla ja mustaa hiilitableteilla. Vihreää väriä saisi esimerkiksi spirulinajauheella jne. Värjää strösselit miten ikinä haluatkin :)
Tein omista strösseleistäni sokerittomia käyttämällä erytritolia tomusokeriversiona. Onnistuu samalla tavalla myös tavallisesta tomusokerista!


SOKERITTOMAT STRÖSSELIT
2dl erytritolia tomusokerina
1 valkuainen (+ tarvittaessa hieman lisää)
elintarvikevärejä tai luonnollisia värjääviä aineita (spirulinajauhe, kurkuma, hiilitabletit, marjajauheet, kasvisjauheet jne.)

Sekoita tomusokerin joukkoon valkuainen. Lisää tomusokeria tai valkuaista siten, että saat seoksesta sopivaa. Seoksen tulisi olla pursotettavaa, siten että se tulee notkeasti ulos pienestä reiästä, muttei ole kuitenkaan liian juoksevaa lirua, siten että se leviää liikaa pursotusvaiheessa.
Jaa seos pieniin kippoihin ja lisää väriaineet sekaan. Pursota seoksesta ohuita nauhoja leivinpaperille (katso kuvat) ja anna kuivua, kunnes ne ovat täysin kuivia ja kovia. Kuivumisaika riippuu pursotettavan seoksen paksuudesta. Löysempi seos vaatii pidemmän kuivumisajan kuin paksumpi, joten siten tomusokeriseoksen paksuudella ei ole niin paljoa väliä, kunhan sen pystyy pursottamaan seoksen leviämättä. Minulla seos kuivahti muutamassa tunnissa, mutta ainakin yön yli kuivuttuaan ovat taatusti kuivia.
Leikkaa nauhat poikittain lyhyiksi pätkiksi terävällä veitsellä ja strösselit ovat käyttövalmiit.













2 kommenttia:

  1. No kertakaikkiaan! Ihan mieletöntä, menen heti strösseliä tekemään, ihan huippu ohje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Tämä on kiva, kun voi itse värjätä millaiseksi haluaa :)

      Poista