perjantai 5. kesäkuuta 2015

Puffet-jäätelökeksit


Lapsena suosikkeihini kuului Puffet-jäätelö eli jäätelöpatukka, jossa jäätelö on kahden pehmeän suklaakeksin välissä. Veljelläni oli tapana kutsua sitä laastarijäätelöksi keksien ulkonäöstä johtuen :)
Jäätelövohvelitötteröistä sain idean kokeilla noiden pehmeiden keksien valmistusta itse. Tuo vohveli jää helposti aluksi hieman pehmeäksi, mutta niitä voi vielä jälkikuivattaa matalalämpöisessä uunissa ja antaa olla peittämättä huoneenlämmössä, jolloin ne kyllä muuttuvat kovan rapeiksi.
Nyt kuitenkin halusin pehmeäksi jääviä vohveleita, joten ne olivat paistamisen jälkeen heti käyttökelpoisia. Halusin taikinasta myös hieman paksumpaa, jotta vohvelikekseistä tulisi myös hieman paksumpia. Lisäsin taikinan mantelijauheen määrää hieman ja lisäsin myös kaakaota, jotta lopputulos olisi esikuvan mukaisia. Lisäsin myös makeutusta, sillä arvelin sen sitä kaipaavan kaakaon kitkerän maun vuoksi.

Ihmeen kaupalla kokeilu onnistui heti ensimmäisellä yrityksellä. Halusin rei'ittää kypsän pohjan, aivan kuten Puffet-jäätelössäkin. Siihen löytyi äidin kätköistä oiva väline, ties miltä vuosikymmeneltä peräisin. Reiät voi tehdä kyllä ihan millä tahansa välineellä tai jättää tekemättä, jos haluaa.
Jäätelönä voi käyttää mitä haluaa, joko itse tehtyä tai kaupasta ostettua (oman ruokavaliosi mukaan). Keksit kannattaa pitää pakkasessa ennen täyttövaihetta, ja pistää ne takaisin pakkaseen heti täyttämisen jälkeen, ettei jäätelö sula liikaa. Kokemuksesta voin kertoa, ettei tullut kaunista. Maullisesti nämä muistuttivat suklaamannapuuroa :)

GLUTEENITON, VILJATON, SOKERITON (JA MAIDOTON) PUFFETJÄÄTELÖ
0,25tl suolaa
20–25 tippaa (vaniljasteviaa)
2rkl kaakaojauhetta
2rkl kookosöljyä sulatettuna
2 munaa
Sekoita kulhossa mantelijauhe, suola, ertyritoli ja kaakaojauhe keskenään. Lisää joukkoon öljy, munat ja stevia ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperille noin 20x20cm levyksi. Paista uunissa 175C noin 15 minuuttia. Ota pois uunista ja tee halutessasi pintaan reikiä. Ota välittömästi haluamallasi muotilla levystä paloja ja anna niiden jäähtyä ja siirrä pakastimeen.
Ota muotilla (joka on korkeintaan keksien kokoinen) jäätelöstä paloja. Laita sitten jäätelöpala keksin päälle ja toinen kanneksi ja laita pakastimeen tai syö välittömästi :)





2 kommenttia:

  1. Namnam kuulostaa ja näyttää niin hyvältä, että tätä on pakko testata kesällä! :)

    VastaaPoista