Sivut

lauantai 27. helmikuuta 2016

Suklaamoussepiirakka ilman uunia (gluteeniton, (viljaton), maidoton, munaton, sokeriton, vhh, paleo, vegaaninen, ei pähkinää eikä mantelia)


Olen jokin aika sitten kertomassa paikallisen allergiayhdistyksen tilaisuudessa blogistani ja erityisruokavalioihin liittyvästä ruuanlaitosta ja leivonnasta. Tilaisuutta varten valmistin tarjottavaksi muun muassa riisipiirakoita ja maissileipää sekä tätä paistamatta valmista suklaamoussekakkua. Kipinä tähän tuli ystävältä, joka on allerginen vähän kaikelle ja toivoi jotain suklaista. Sokeri on pannassa, samoin viljat, peruna ja pähkinät. Tein tästä lisäksi maidottoman ajatellen niitä, jotka eivät voi tai halua sitä käyttää. Ajatuksena oli valmistaa keksipohjantapainen suklaapiirakkakuori ja täyttää se makeammalla suklaamoussella.
Valmistin pohjan paahdetuista auringonkukansiemenistä, kaakaosta ja riisimaidosta ja makeutin pohjan stevialla. Auringonkukansiemenet maistuvat sellaisenaan mielestäni vähän tympeiltä, niistä puuttuu manteleille ja pähkinöille tyypillinen luonnollinen makeus ja jotenkin se maku pukkaa monesti läpi, laittoi joukkoon mitä tahansa. Olen kuitenkin havainnut, että paahtaminen korjaa ja parantaa makua melkoisesti. Maku muistuttaa silloin mielestäni popcornia tai etäisemmin maapähkinää.

Pohja valmistui jälleen omasta päästä. Kuten yleensä tällaisissa tapauksissa, jossa pitäisi kerrankin onnistui täydellisesti, niin tässäkin tuntui, että kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, meni myös pieleen. Siementen paahtaminen vielä onnistui, enkä edes onnistunut käräyttämään niitä, mutta siitä se sitten lähti. Seuraavaksi hienonsin siemenet ja sekoitin joukkoon kaakaojauhetta. Tuli laitettua hieman liikaa. Tai niin pelkäsin, sillä maku oli melko tumma, ei missään nimessä paha, mutta ajattelin, että ehkä tilaisuuden vieraat eivät ole tottuneet sellaiseen. Ei kun lisää steviaa, mutta siinäkin on se ongelma, että tarpeeksi suurilla määrillä se alkaa maistua kitkerältä. Erytritoli lisäisi makeutta, mutta korjaisi stevian sivumakua, mutta halusin tehdä piirakan pelkällä stevialla. Lopulta pyysin taustatukea maisteluavuksi ja todettiin, että nyt saa riittää ja tämä kelpaa. Taikina vuokaan ja jääkaappiin odottamaan täytteen valmistusta.
Kun on alkuun päästy niin...eiväthän epäonnistumiset enää siihen voi jäädä! Päätin valmistaa suklaamoussen avokadosta, riisimaidosta, kaakaosta ja makeutuksesta. Muutama simppeli raaka-aine blenderissä sekaisin, miten siinä voi muka epäonnistua? No kuulkaas, sitä minäkin ihmettelen! Periaatteessa se ainut asia missä homma voi mennä pieleen, myös tapahtui. No, kone pysyi tällä kertaa ehjänä, mutta laitoin liikaa nestettä (omassa päässä liikaa nestettä?)! Lopputulos oli liian löysää. Hyvän makuista kylläkin, mutta turhan vetelää.

Miten korjata tilanne, niin ettei tarvitse aloittaa alussa? Lisätään ensin kaakaota, sehän imee aina tosi paljon nestettä ja tekee koostumuksen paksummaksi...ainakin yleensä. Ei tällä kertaa! Lisää steviaa joukkoon, sillä kaakao on kitkerää ja halusin täytteestä melko makean peläten pohjan turhan tummaa makua. Lopuksi totesin, että maku olisi ok, mutta kaakaota ei enää uskalla lisätä. Mitä sitten seuraavaksi laitetaan? Ksantaania ei voi käyttää ja psylliumia en halunnut laittaa, sillä lopputulos voi olla vähän outo. Chian siemenet ehkä auttaisivat, mutta piirakka on jo muutenkin niin rasvainen ja tuhti, että ehkä kuitenkin jotain muuta...APUA!
Lopuksi tutkin suklaariisiproteiinin pussia ja totesin sen olevan sallittu tilaisuuteen, kokeillaan siis sitä. No ei se juuri auttanut asiaa. Lopuksi päätin lisätä joukkoon kaakaomassaa ja myös erytritolitomua humpsahti lopulta joukkoon, ne korjasivat tilanteen ja makukin kaikesta huolimatta oli ihan kohdillaan lopputuotteessa, vaikka kauhulla jännitin sen puolesta koko päivän. Täyte siis sisältää vähän kaikkea edellä kuvatun takia ja halusin kirjata tähän ohjeen juuri sellaisenaan kuin se kuvassa on. Yksinkertaisemmalla pääsee käyttämällä vähemmän kasvimaitoa. Jos haluaa, niin piirakan voi tietenkin valmistaa myös käyttämällä pohjassa pähkinöitä tai manteleita ja täytteessä tavallista maitoa ruokavaliosta riippuen.


PAISTAMATTA VALMIS SUKLAAMOUSSEPIIRAKKA
Pohja:
5dl auringonkukansiemeniä
3rkl kaakaojauhetta (tummaa eli leivontaan tarkoitettua)
½tl suolaa (käytin ruususuolaa)
40 tippaa toffeesteviaa
2rkl haluamaasi kasvimaitoa (käytin riisimaitoa allergioiden takia)
½tl vaniljauutejauhetta tai vaniljajauhetta

Täyte:
3 avokadoa (verkkopussista eli niitä vähän pienempiä)
2dl haluamaasi kasvimaitoa
3rkl kaakaojauhetta
0,25-½tl vaniljauutejauhetta tai vaniljajauhetta
25 tippaa suklaasteviaa
10 tippaa vaniljasteviaa
ripaus suolaa
1,25dl erytritolia tomusokerina (käytin valmista, jossa mukana steviaa)
50g kaakaomassaa (saa luontaistuotekaupoista)
Paahda auringonkukansiemeniä kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes ne saavat väriä. Käytin valurautapannua. Älä polta! Kun ne ovat sopivan värisiä kippaa ne pannulta pois. Laita siemenet tehosekoittimeen ja hienonna jauheeksi. Kaada jauhe kulhoon ja lisää joukkoon loput pohjan aineet ja sekoita taikinaksi. Painele taikina matalareunaiseen piirakkavuokaan (halkaisija noin 26-28cm). Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistusta. Laita kaakaomassaa lukuun ottamatta kaikki aineet tehosekoittimeen ja hienonna sileäksi. Kaada seos kulhoon. Sulata veitsellä pilkottu kaakaomassa joko vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoittaen ja lisää suklaamassa sula huoneenlämpöisen täytemassan joukkoon. Kaada täyte piirakka pohjalle ja laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, kunnes täyte on viilentynyt.





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti