torstai 18. helmikuuta 2016

Värikäs porosalaatti hapanimeläkastikkeella (gluteeniton, viljaton, maidoton, munaton, vhh, paleo)


Tämä salaatti on kolmas lukijalta tullut salaattitoive (ja muutama on tulossa vielä lisää). Tällä kertaa raaka-aineena on käytetty poroa. Poroa siksi, että alkuun sunnittelin toiveiden pohjalta kolme salaattia, jossa kasviproteiinilähteiden kanssa on yhdistetty eläinproteiinia: broileria, kalaa ja possua/nautaa. Koska toteutusten aikana noudatin detox-kuuria, ei possu ja nauta ollut sallittua. Siten touteutin toiveen porolla, jotta voisin sitä syödä. Poron voi kyllä korvata naudanlihalla vallan mainiosti! :)

Tähän salaattiin halusin värikkään kasvispohjan, joten käytin siihen parsakaalia, retiisiä, porkkanaa, purjoa ja kurkkua. Niissä on myös kivasti eri tekstuureja ja makuja, joten salaatista tulee siten tosi maukas ja mielenkiintoinen. Makeiksi sattumiksi ja kauniiksi koristeiksi lisäsin granaattiomenan siemeniä. Jos granaattiomenaa ei löydy kaupasta, voi ne korvata esimerkiksi kuivatuilla karpaloilla, joita löytyy kaupoista sieltä, missä on muitakin kuivahedelmiä, rusinoita ja pähkinöitä (ei sipsihyllystä). Ainakin Pirkalla näyttää olevan sellaisia, jossa makeutus on hoidettu ananasmehulla puhtaan sokerin sijaan, mikäli se on sinulle tärkeää. Tosin hiilihydraatteja niissäkin on, jos niitä sattuu laskemaan. Tosin pienellä määrällä pääsee maullisesti jo pitkälle.
Kasviproteiinina on tässä salaatissa käytetty paahdettuja auringonkukan siemeniä. Siemenet voi tietenkin käyttää paahtamattominakin (ja saattaa olla, että niitä on olemassa myös valmiiksi paahdettuna, kurpitsansiemeniä ainakin on), mutta paahtaminen antaa niille aivan uudenlaisen, popcornia muistuttavan hyvän maun, joka sopii mielestäni todella ihanasti tähän salaattikokonaisuuteen.
Myös tähän salaattiin valmistin kanasalaatin tapaan hapanimelän kastikkeen, mutta korvasin ananasmehun omenamehulla, sillä ajattelin omenan olevan enemmän poron kaveri. Kumpaakin vaihtoehtoa voi toki käyttää, ero ei ole kuitenkaan iso!
Tuttuun tapaan tässäkin salaatissa voi salaattipohjan valmistella etukäteen, samoin siemenet ja kastikkeen, jolloin salaatti valmistuu nopeasti nälän yllättäessä. Piparjuuri tuo kivan vahvan sinappisen maun lihalle (rakastan piparjuurta!). Piparjuurta käytetään kuorittuna ja raastettuna ja maku on todella vahva. Jos ei sitä löydy ja haluaa jotain vastaavaa, voi salaatin joukossa käyttää rucolaa.
VÄRIKÄS JA HERKULLINEN POROSALAATTI HAPANIMELÄKASTIKKEELLA
(2 annosta)
noin 300g poron fileetä tai etuselkää tai naudanlihapihviä
2-3dl parsakaalia veitsellä hienoksi silputtuna
iso kourallinen retiisejä, poista kannat ja huipun "suirut" ja pilko haluamallasi tavalla
1 iso porkkana kuorittuna ja pieniksi kuutioiksi leikattuna
noin 8cm pätkä purjoa silputtuna
pätkä kurkkua kuutioituna
noin ½ granaattiomenan siemenistä (halkaise hedelmä ja naputtele siemenet irti hedelmälihasta) tai maun mukaan kuivattuja karpaloita
nippu rosmariinia, riivi lehdet irti varresta ja silppua ne
nippu timjamia, sama valmistelu kuin edellä
maun mukaan auringonkukansiemeniä paahdettuna
paistamiseen öljyä
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
tuoretta piparjuurta tai rucolaa (lue johdanto)

Kastike:
2rkl omena- tai valkoviinietikkaa tai vaaleaa balsamiviinietikkaa
2-3rkl kookossiirappia, hunajaa, vaahterasiirappia tai vastaavaa
2rkl omenamehua
5rkl mietoa oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
Valmistele kasvikset, yrtit ja auringonkukansiemenet. Irrota granaattiomenasta siemenet. Valmista kastike vatkaamalla vispilällä viinietikka, siirappi, ja omenamehu yhteen ja lisää öljy ohuena nauhana samalla voimakkaasti vatkaten. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paista poro tai naudanliha pannulla haluamaasi kypsyyteen ja mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä liha pannulta folion päälle ja kääri liha siihen ja anna seistä 5-10 minuuttia, jolloin viipaloidessa lihasnesteet eivät karkaa (=lopputulos on silloin kuiva).
Paista parsakaalia, porkkanaa ja purjoa pannulla öljyssä yhdessä yrttien kanssa muutama minuutti ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan. Siirrä pois pannulta ja sekoita joukkoon retiisit ja kurkut.
Kokoa salaatti lautaselle. Laita pohjalle kasvisseosta (sekä mahdollinen rucola). Ripottele päälle auringonkukan ja granaattiomenansiemeniä. Lisää päälle viipaloitu liha, raasta päälle piparjuurta ja koristele vielä auringonkukan ja granaattiomenan siemenillä. Tarjoile kastikkeen kanssa.




2 kommenttia: