sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Musta-valkoinen "talvisalaatti" (raaka-aineista riippuen sopii kaikille...)


Tämä ei ole varsinainen resepti. Ennemminkin tätä voisi kutsua sisäisen taiteilijasieluni hengentuotteeksi. Idean tähän sain, kun aloin miettiä ruokien värejä ja mitä kaikkea niillä saakaan aikaan. Värikäs ruoka on (lähes) aina herkullisen näköistä, mutta päätinkin tehdä asiat aivan toisin ja päätin valmistaa salaatin käyttäen vain kahta, jokseenkin tylsää väriä eli mustaa ja valkoista. Alkoi armoton pohdinta ja paperille raapustelu, kun aloin miettiä mitä mustia ja valkoisia raaka-aineita on olemassa. Miten onkaan vaikea keksiä niitä silloin, kun pitäisi?

Tulihan siitä mieleen, mutta suuremman ongelman aiheutti se, että lähes kaikki mieleen tulleet raaka-aineet puuttuivat kotoa. Lopulta sain kuitenkin kyhättyä kasaan kivannäköisen mustavalkoisen salaatin käyttäen mm. merispagettia (saa luontaistuote yms. kaupoista), belugalinssejä (Prismasta) sekä unikonsiemeniä. Valkoisessa salaatissa käytin kiinankaalia, voipapuja ja cashewpähkinöitä. Tähän salaattiin voi toki käyttää mitä vaan raaka-aineita, jotka sopivat väreihin. Alle listasin sopivia mieleen tulevia, josta voi poimia haluamansa raaka-aineet.

Koska salaatti kuitenkin kaipasi lopulta mielestäni hieman jotain väriä, erotin mustan ja valkoisen salaatin toisistaan ohuella "viivalla" käyttäen granaatinomenansiemeniä. Kun sitten katselin aikaansaannostani hetken, totesin sen kuvaavan aivan selvästi Länsi-Suomen talvea 2015-2016: lumetonta (eli mustaa) oli jouluun asti ja sen jälkeen tuli valkea talvi.


MUSTA-VALKOINEN "TALVISALAATTI"
Valkoisia raaka-aineita: kukkakaali, cashewpähkinät, kuoritut mantelit, kookos, palsternakka, kuorittu kesäkurpitsa, fenkoli, valkosipuli, sipuli, vaalea kvinoa, riisi, valkoinen pasta, kuoritut seesaminsiemenet, kuorittu retiisi, retikka, valkoinen parsa, valkokaali, purjon valkoinen osa, keitetty broileri/kalkkuna/vaalea kala, valkoiset pavut, voipavut, kermaviili
Mustia raaka-aineita: villiriisi, musta riisi, belugalinssi, merispagetti, unikonsiemenet, mustat seesaminsiemenet, mustapapu, tumma viinirypäle, karhunvatukka, mustaviinimarja, tumma oliivi, musta kvinoa.
Salaatin osat voi maustaa haluamallaan tavalla. Minä laitoin tummaan osaan seesamiöljyä, mustapippuria, suolaa ja riisiviinietikkaa. Vaalean osan maustoin suolan lisäksi valkosipulilla ja sitruunamehulla. Kokoa salaatti haluamallasi tavalla. Kuvissa oma ehdotukseni.

 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti