maanantai 25. huhtikuuta 2016

Churrot (gluteeniton, sokeriton, maidoton ja paleo versio)


Olen saanut jonkin verran lukijoilta pyyntöjä churroille, joten päätin tehdä ensimmäisen kokeiluni gluteenittomiin ja sokerittomiin sellaisiin. Churrot ovat espanjalaisia munkkitankoja, oikeastaan uppopaistettuja tuulihattuja tangon muodossa, sillä taikina on samanlainen.

Perinteisesti churrot valmistetaan vehnäjauhoilla. Mietin käytänkö riisi vai maissijauhoja vai niiden sekoitusta ja lopulta päädyin riisijauhoihin, sillä ne ainakin sisältävät reilusti tärkkelystä mikä auttaa saamaan koostumukseltaan hyviä churroja. Hyvillä churroilla tarkoitan pinnalta rapeita ja sisältä munkkimaisen pehmeitä ja kuohkeita tankoja. Sokerin korvasin erytritolilla, mutta sen voi vallan mainiosti korvata samalla määrällä mitä tahansa sokeria. Rasvana käytin voita, mutta maidottoman näistä saa korvaamalla sen esimerkiksi kookosöljyllä tai maidottomalla margariinilla.

Vinkkinä vielä sanottakoon, että näitä kannattaa tehdä kerralla iso satsi, sillä nämä tekevät kauppansa myös ei-gluteenittomille. Nämä kuvan churrotkin meinattiin syödä, ennen kuin ehdin edes kuvata niitä! :D


GLUTEENITTOMAT JA SOKERITTOMAT CHURROT
2½dl vettä
50g voita, kookosöljyä tai maidotonta margariinia
1-2rkl erytritolia (tai haluamaasi sokeria)
2,5dl riisijauhoja
0,25tl ksantaania
0,25tl leivinjauhetta
3 isoa munaa

Paistamiseen:
kuumennukseen sopivaa öljyä, esim. auringonkukkaöljy tai kookosöljy

Pinnalle:
erytritolia tai paleoversioon kookossokeria tai muuta haluamaasi sokeria

ceyloninkanelia
Mittaa vesi, rasva ja erytritoli kattilaan ja kuumenna se kiehuvaksi. Sekoita sillä välin riisijauhot, ksantaani ja leivinjauhe keskenään. Ota kattila liedeltä ja sekoita jauhoseos kerralla joukkoon. Sekoita kunnes taikina tiivistyy ja anna sen sitten jäähtyä (muuten munista tulee kokkelia). Kun seos ei ole enää kuumaa, vatkaa munat joukkoon sähkövatkaimella yksi kerrallaan. Taikinan tulisi olla paksua, mutta pursotettavaa.
Kuumenna öljy kattilassa ja testaa sen kuumuutta leipäpalalla. Jos öljy alkaa heti sihistä kunnolla kun leipäpalan laittaa kattilaan, on öljy sopivaa. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota siitä tankoja suoraan öljyyn. Paista kunnes ne ovat vaalean kullanruskeita. Ota churrot kattilasta reikäkauhalla ja siirrä ne talouspaperin päälle lautaselle hetkeksi valumaan. Kun ne ovat vielä lämpimiä, kierittele ne erytritoli-kaneliseoksessa, joko lautasella tai helpommin, muovipussissa. Parhaimmillaan lämpiminä!




12 kommenttia:

  1. Oi vitsit näyttää niin hyvältä! Churrot on kyllä ihan parasta :-) Just tänään mietin ett tekis mieli! Ehkä pitääkin pistää tää sun reseptis kokeiluun ;-)

    Janica K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä todella herkullisia. Mielestäni parempia kuin vehnäversiot tai munkit. 😊

      Poista
  2. Voiko churrot paistaa kookosrasvassa? Entäpä onnistuuko muotoilu käsin? Jos ei löydy pursotinpussia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi paistaa kookosrasvassa ja jos ei löydy pursotinta niin vahvempi pakastuspussi tms. käy myös, kun leikkaa yhteen kulmaan reiän. Käsin taikinaa ei oikein pysty muotoilemaan.

      Poista
  3. Voiko ksantaanin jättää pois tai korvata jollain? Ei löytynyt lähikaupasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kokeilla jättää sen vain pois, en usko että se muuttaa lopputulosta paljoa. Tulehan kertomaan sitten kun olet kokeillut, että miten kävi! :)

      Poista
  4. Jätin sen pois eikä kyllä ollut moitittavaa rakenteessa eikä missään muussakaan :) laitoin psylliumia ksantaanin tilalta mutta en ihan koko määrää. Nämä kyllä maistuivat meidän poppoolle! Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Mukavaa vappua teille!😊

      Poista
  5. Ihanan näköisiä! Voisikohan käyttää kookosjauhoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisin tästä seuraavana päivänä churroversion, jossa on käytetty kookosjauhoja. Katsopa se 😊

      Poista
  6. Joku näissä meni pieleen, koska maistuivat mielestäni liikaa kananmunalta :/ Ei muuta kun uutta yriystä kehiin :) Josko mun seuraava erä onnistuisi paremmmin. Ulkonäkö oli kyllä hyvä. En ole ikinä ennen uppopaistanut mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettei onnistunut odotusten mukaisesti :( Ei näiden tosiaan kuulu maistua kananmunalta. Olivatko churrot kuitenkin kypsiä? Millaisia riisijauhoja käytit? Itse käytin Risentan keltaisessa pussissa olevia valkoisia riisijauhoja? Sinulla on kuitenkin mahtava asenne, jos menee pieleen, niin sitten vain uutta yritystä kehiin! :) Toivottavasti onnistuu toisella kerralla! :)

      Poista