New York 19.-26.3.2016, matkakertomus

 

Reissun aikana testatuista ravintoloista ja ruoista on kerrottu tarkemmin täällä.

Whole Foodsista löytyy enemmän juttua täältä.

Lauantai  19.3.

Herätyskello ei tunne armoa, vaan soittaa vaatimani mukaisesti klo 7 aamulla. Sängystä ylös ja viimeisten matkatavaroiden arpominen alkakoon. Suurinta tuskaa tuotti takki, sillä mitä olimme seuranneet lämpötiloja edellisten viikkojen aikana, luvassa saattoi olla melkein mitä tahansa. Lopulta päädyin ottamaan mukaan ohuen kesätakin ja kevyttoppatakin...tai no, äiti antoi hieman äidillisiä neuvoja ja hyvä niin, sillä kumpikin takki oli lopulta tarpeen.

  

Lähdimme kohti Helsinki-Vantaan kenttää klo 8. Matkalla pysähdyimme Karkkilassa, se pakollinen vessa- ja ruokatauko. Onnistuin melkein polttamaan sormeni valurautapannussa, hyvin lähtee taas käyntiin. Lentokentälle saavuttiin hyvissä ajoin ja konekin lähti kutakuinkin ajallaan kohti määränpäätä.

Lento sujui yllättävän nopeasti tapellessa Finnairin viihdejärjestelmän kanssa, joka ei puolivälin jälkeen suostunut yhteistyöhön. Sudoku oli sille liian kova pala ja jouduin turvautumaan lentoemännän apuun. Sain sen kuitenkin uudelleen jumiin ja oli vihdoin pakko uskoa, että minä ja sudoku emme sovi yhteen Finnairin koneessa! Eipä tuo niin haitannut, kun lentomatkaakin oli jäljellä enää pari tuntia, mutta kyllähän se toki mieltä piristi kun sain (pyytämättä) hyvitykseksi 20 euron lahjakortin. Hienosti hoidettu! Järjestelmä resetoitiin jälleen ja se toimikin loppumatkan. Pohdin vain olisiko pitänyt vielä kokeilla sudokua, josko niitä lahjakortteja olisi tullut lisää ;-)

 

John F. Kennedyn kentälle laskeuduttiin vähän ennen neljää. Vastassa oli tietysti isot turvatarkastukset sormenjälkinäytteineen ja kuulustelut millä mielin sitä maahan on tultu ja kauanko aiotaan olla. Isä juhli synttäreitään matkan aikana, joten synttäriyllätyksenä olimme varanneet katumaasturikyydin lentokentältä hotellille.

Hotellimme Residence Inn by Marriot sijaitsi aivan Times Squaren lähellä kuudennella Avenuella. New Yorkissa suurimmalla osalla kaduista ei ole nimeä, vaan ne on numeroitu järjestyksessä. Kadut itä-länsisuunnassa saavat nimen Street ja etelä-pohjoissuuntaiset kadut taas nimen Avenue. Legendaarinen teatterikatu Broadway on poikkeus, joka kulkee osittain vinosti Manhattanin halki. Siten taksilla kuljettaessa varminta on sanoa osoite, jolloin paikka löytyy tottuneelta kuljettajalta helposti.

Hotellilla kirjauduimme sisään ja pääsimme heti huoneeseemme, joka oli neljän hengen perhehuone. Huone oli ihan kiva, näkymät ikkunasta suorastaan ikimuistoisen mieleenpainuvat, New Yorkia parhaimmillaan ;)!  

Vaatteiden säilytystilaa oli kovin niukasti ja kylpyhuone sisäänpäin aukeavan oven johdosta tuntui aivan liian ahtaalta. No, pikkujuttuja. Purettiin tavarat ja lähettiin etsimään ruokapaikkaa, sillä nälkäkiukku alkoi olla lähellä. Löydettiin jonkin sortin roskaruokapaikka, joita New Yorkissa on ihan joka paikassa ja varmaan kaikki ylihintaisia. Itse pitäisin ihan niin sanotusta oikeasta kunnon ruuasta, mutta sehän maksaa sitten vielä enemmän ja kun osa porukasta haluaa pikaruokaa, niin yritä siinä tehdä kompromisseja. Olen tehnyt erillisen postauksen paikoista, joissa söimme, joten niistä ei tässä sen enempää.

Aterioinnin jälkeen palasimme väsyneinä hotellille. Aloin jo vähitellen tottua huoneemme vaalean keltaisiin seiniin ja vain puoliksi aukeavaan vaatekomeron oveen. Ei tämä nyt niin paha ole! Keittiöstä löytyi kunnon mikro, iso jääkaappi-pakastinyhdistelmä, leivänpaahdin ja kahvinkeitin. Kaapista löytyi astioita ja pannuja. Heräsi vain kysymys, missä niitä pannuja oli tarkoitus käyttää, kun ei ollut hellaa? Selvisi, että keittolevyn saa pyydettäessä ja sehän me tehtiin. Eihän sitä ikinä tiedä, koska sitä tarvitsee!

Entäs sitten se tärkein eli sänky? No se oli yksi parhaimmista varsinkin selkävaivaisia ajatellen patjan ja tyynyn puolesta. Tosin se ei juuri sallinut asennon vaihtamista yöllä, sillä niin kamalaa natinaa se kuulemma piti. Minä en siitä tiennyt mitään, sillä olin muita viisaampi ja käytin korvatulppia jo ensimmäisestä yöstä alkaen.

Peitto parisängyssä oli tietenkin yhteinen. Käsi pystyyn, kuka oikeasti tykkää käyttää yhteistä peittoa? En ymmärrä! Onnistuttiin saamaan erilliset peitot kolmannella yrityksellä. Kaksi ensimmäistä tuotti sellaisia päiväpeiton tapaisia ruskeita huopia. Syy ei suinkaan ollut henkilökunnassa, sillä tässä hotellissa he olivat todella ystävällisiä ja avuliaita. Emme vain osanneet pyytää "comfortereita". Jatkossa varmasti osataan! :D

Mitä tulee sängyn kokoon, on pakko todeta, että 120cm kahdelle ihmiselle jättää kyllä toivomisen varaa! Eli nukuin huonosti ja heräsin jo ennen klo 5 aamulla. Ei nukuttanut. Odota siinä sitten, että muutkin heräisivät. Useampi tunti.  Onneksi on sentään puhelin, joka pelasti minut tylsyyskuolemalta.

Sunnuntai 20.3.

Hotellin hintaan sisältyi buffetaamiainen, joka ensimmäisenä päivänä osoittautui lähes odotusten mukaiseksi, siis erittäin amerikkalaiseksi. Oli pannukakkuja sekä muutamaa lajia vaaleaa leipää hillon ja maapähkinävoin kera. Vohveleita sai paistaa itse ja niiden päälle kuului tietenkin suklaa-, mansikka- ja kinuskikastike sekä kermavaahtoa suoraan pullosta. "Real cream", luki siinä! Muroja löytyi sekä värillä, että ilman, neljää eri lajia sekä "sausage patties", joka on suomeksi Äitien tekemiä jauhelihapihvejä. Tarjontaan kuului lisäksi muromysliä, muffinsseja, bagelseja ja vielä lisää jotain makeita kikkareita. Ei pidä myöskään unohtaa paistettuja perunoita ja joinakin aamuina olleita "biscuit and gravy" -viritelmää.

Jos olet kuitenkin terveellisemmän vaihtoehdon kannalla, niin valinnan varaa löytyi myös silloin, tosin suppeammin. Kanadalainen pekoni oli enemmän leikkeletyylistä, kuin sellaista pekonia, mihin Suomessa on totuttu. Munakokkelilla ja keitetyillä munilla jaksaa pitkälle, joten ne kuuluivat jokaiseen aamuun, samoin mustikat ja tuoreet hedelmät. Myös maustamatonta jugurttia tuli syötyä, kaurapuuroakin söin muutaman kerran. Uusi tuttavuus oli "grits", joka maistui suorastaan herkulliselta. Vaaleaa maissipuuroa, jossa varmaan kilo voita, ei kai se nyt voi pahalta maistua! Ei ehkä ihan terveellisin vaihtoehto, mutta erittäin hyvää aneemisesta ulkonäöstään huolimatta. Puuro oli kai tarkoitus syödä lisukkeena olevien salsakastikkeen, ruohosipulin, juustoraasteen ja hapankerman kera, mutta mielestäni se oli parempaa sellaisenaan. Salsakastike ja ruohosipuli löysivät kyllä tiensä munakokkelin päälle. Ruohosipuli olikin ainut vihreä tarjottava aamuisin, jos ei vihreitä Froot Loops -sokerimuroja lasketa. Suomalaisena kummastusta aiheutti erityisesti kurkun, tomaatin, juustosiivujen ja leikkeleiden puuttuminen aamupalalta. Ei ole ilmeisesti maan tai ainakaan tämän hotellin tapa. Mutta kyllä, jopa minä sain vatsani aivan riittävän täyteen ja olin ihan tyytyväinen tarjontaan! Nyt jaksaa suunnistaa pitkin New Yorkin katuja.

Ensimmäinen suunnistuskohde oli Circle Line Sightseeing –yrityksen terminaali, jossa otimme 2,5h veneretken Manhattanin ympäri. Kävimme myös Vapaudenpatsaan edustalla. Itse asiassa lähempää katsottuna patsas oli mielestäni kauniimpi, kuin mitä olin aiemmin ajatellut näkemieni kuvien perusteella. Veneretki oli todella kiva ja aika kului todella nopeasti vain maisemia katsellen. Tuon 2,5 tunnin reissun aikana yllätyin miten pieni Manhattan lopulta on ja miten erilaisia sen etelä ja pohjoispääty olivat, aivan kuin eri maailmasta. WTC1 ja Empire State Building sekä muut mahtavat pilvenpiirtäjät näyttivät tietenkin upeilta Hudson-joelta käsin katsottuna, mutta rehellisesti sanottuna, eihän New York mikään kaunis kaupunki ole! Retki oli kuitenkin antoisa ja oppaana ollut vanhempi herra viljeli huumoria kertomustensa lomassa. Tykkäsin!

Venereissun jälkeen alkoi jo olla nälkä, joten alettiin etsiä ruokapaikkaa. Löytyi jälleen kerran pikaruokalahenkinen paikka. Söin taas salaatin, kun ei hampurilainen innostanut. Kahden salaattiaterian jälkeen alan kaivata thaimaalaista ravintolaa. Ainut mitä toivon saavani on pad see ew ja morning glory. Vaan ei, kun edessä on jälleen joku hampurilaispaikka ja hodarikärry, vasemmalla Dunkin' Donuts ja oikealla Starbucks. Onneksi en muuta odottanutkaan. Jatkamme matkaa.

Seuraavaksi suunnistamme metroasemalle ja hankimme viikon metrokortit. Liikenne New Yorkissa on usein erittäin ruuhkaista, joten metro onkin nopea tapa liikkua New Yorkissa paikasta A paikkaan B. Tai olisi, jos osaisi sitä käyttää ja ymmärtäisi siitä jotain. Minä en ymmärtänyt. Onneksi ei tarvinnutkaan. Veljeni osasi sitä käyttää, joten hän toimi oppaana. Minulla ei ole minkään sortin suuntavaistoa ja eksyn aina joka paikkaan. Sanoinkin, että onnistuisin matkustamaan metrolla vaikka Honoluluun, alta aikayksikön, enkä edes ymmärrä milloin ja miten sellainen vahinko olisi päässyt sattumaan. Siitäkin huolimatta, että metroverkosto kattaa vain New Yorkin!

Pääperiaate metrolla suunnistamisessa menee kutakuinkin niin, että kartasta katsotaan minne halutaan mennä ja sen jälkeen, että millä metrolinjalla sinne pääsee ja tarvitseeko mahdollisesti vaihtaa jollain asemalla junaa. Metrolinjat on merkitty eri värein ja numeroin. Kartasta katsotaan väri ja numero ja sen perusteella seurataan opasteita asemilla. Lisäksi oikean laiturin löytämistä helpottaa, kun tietää joko linjan päätepysäkin nimen tai suunnan, eli esimerkiksi uptown/downtown. Metroasemilla on kulkuportit, joista pääsee sisään metrokortilla. Tämän jälkeen voi vapaasti matkustaa sekä vaihtaa junaa.

Päästiin metroon ja suuntasimme kohti One World Trade Centeriä. Olihan se ihan komea ja ainakin järjettömän korkea. Tutustuimme ensin WTC muistomerkkiin, kaksoistornien paikoille rakennettuihin altaisiin, joiden reunoille on kaiverrettu kaikkien iskussa menehtyneiden nimet. Kyllä siinä varmaan itse kukin hiljeni, kun mietti sitä kauheutta vajaan 15 vuoden takaa. Kun ulkonähtävyydet oli tutkittu, oli aika siirtyä sisälle One World Centeriin. Vastassa oli lentokenttien tapaan turvatarkastus, aivan kuten kaikissa muissakin kohteissa joissa kävimme. Hauskinta oli hissikuljetus huipulle, jonka aikana hissin seiniin ja kattoon ilmestyi videokuvaa noususta huipulle. Matka (105 kerrosta?) ei kestänyt juuri mitään. Uskallan melkein väittää, että kotona Suomessa matka ensimmäisestä kerroksesta kolmanteen kestää kauemmin :D

Ylhäällä meille esitettiin ensin lyhyt videopätkä, jonka jälkeen edessämme ollut musta seinä nousi ylös ja paljasti huimat maisemat! Vau! Siellä oli mahdollista vuokrata 15 dollarin hintaan tabletteja, jotka tunnistavat mihin ilmansuuntaan katsot ja näyttävät näkymän nähtävyyksiä ja muita tunnettuja paikkoja. Useista oli olemassa myös videopätkä. Hienoa nykyajan tekniikkaa! Näkymät olivat huikeat, vaikka päivä olikin hieman pilvinen. Voin suositella!

WTC vierailun jälkeen...kyllä, arvasit oikein, oli taas nälkä. Suunta kohti hotellin lähellä olevaa Macy's tavarataloa ja löysimme sieltä kivan italialaisen ravintolan, jossa oli hyvä, vaikkakin arvokas ruoka ja maailman herttaisin ja ystävällisin tarjoilija. Timo Jutila nähtiin täällä jo toistamiseen matkan aikana. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui lentokoneessa. Ruokailun jälkeen suunta hotellille ja samalla alkoi sataa räntää. Onneksi oli toppatakki mukana, vaikka meinasin jättää sen ensin kotiin. Jalat olivat ihan turkasen kipeät päivän kävelystä, harmittaa, kun ei tullut askelmittaria mukaan.

 

Maanantai 21.3.

Aamupala oli taas eilisensä näköinen. Lähdettiin kohti Times Squarea ja poikettiin samalla Hershey'sin myymälään, josta mukaan lähti kasa suklaata, muun muassa sokerittomia toffeetäytteisiä suklaita ja Reese'sin sokerittomia maapähkinävoikuppeja. Ne olivatkin parempia kuin muistin. Matkanvarrelta bongattiin muun muassa Naked Cowboy ja tien toisella puolella olisi ollut M&M-karkkien myymälä.

Matka jatkui edelleen kohti metroasemaa ja sieltä edelleen päämääränä Keskuspuisto (Central Park). En ole erityisesti suurkaupunkien ystävä, joten se ihana luonnonrauha sai tuntemaan oloni todella onnelliseksi. Oli jännä huomata miten ilmapiiri voi keskellä suurkaupunkia olla niin erilainen kuin esimerkiksi Time Squarella tai muilla turistien suosimilla alueilla. Olisin voinut hyvin viettää vähintään puolet lomastani siellä veden äärellä nurmikolla oravien ja kilpikonnien ympäröimänä. Ai, että sitä ihanaa mielenrauhaa ja lintujen laulua <3 Keskuspuisto hurmasi, vaikka luonto ei juuri vihertänytkään. Kesällä se on taatusti todella kaunis paikka!

Keskuspuisto sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Manhattania ja on suorakaiteen muotoinen. Yllätyin miten iso alue todellisuudessa on, me otimme siitä vain pienen palasen. Puistossa on useita pieniä lampia ja paljon kävelyreittejä. Paikalliset tulevat sinne viettämään vapaa-aikaa piknikin merkeissä. Puistosta löytyy myös John Lennonin muistoksi nimetty puutarha, Strawberry Fields, joka sisältää kasvin maailman jokaisesta maasta. Lisäksi puistossa on muun muassa eläintarha ja heppatyttönä bongasin tietysti kaikki hevoset. Tänne voisi jäädä!

Keskuspuiston jälkeen suuntasimme hotellille syömään ja kahville. Miespuolisilla olisi illalla tiedossa mielekästä seurattavaa jääkiekon merkeissä. New York Rangers kohtasi Madison Square Gardenilla Florida Panthersin. Rangers voitit ja kokemus oli upea, olutta katsomossa ja kunnon showmeinink! Timo Jutilankin olivat siellä taas nähneet . Meidän naisten oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus suunnata Whole Foods Markettiin, siis terveysruokakauppaan, mutta väsymys iski niin kovin, että kaikesta viikkojen odotuksesta ja kauppalistojen laadinnasta huolimatta totesin, etten jaksa lähteä. Olin väsynyt aikaerosta, univelasta ja jalkani olivat jo aivan kuolleet. Päikkärit hotellilla olivat nyt paljon mielekkäämpi vaihtoehto.

Meillä olikin ihan mukava tyttöjenilta, kun haimme sapuskat aivan hotellin nurkalla olevasta kaupasta, jossa oli todella hyvä tarjonta ja hinta määräytyi periaatteella "maksa painon mukaan". Sieltä löytyi niin salaatteja, hedelmiä, marjoja kuin lämmintä ruokaakin perunamuusista, lihapullista, kalapihveistä erilaisiin aasialaisiin ruokiin. Se oli todella hyvää ja hintataso jo edullisempi kuin ravintolassa. New Yorkissa hinnat eivät yleensä sisällä veroa, joten todellisuudessa hinnat ovat kalliimpia mitä listahinta näyttää. Lisäksi päälle vielä tippi, johon on kai jonkinasteinen sääntö, että jos olet turisti niin maksat 20%. Piste.

USA:ssa ei ole käytössä varsinaisesti arvonlisäveroa, kuten Suomessa, vaan osavaltiokohtainen ns. ostovero (sales tax), joka New Yorkin osavaltiossa on 8.875%. Tätä ei yleensä ole sisällytetty hintalapussa näkyvään hintaan. Tähän on joitakin poikkeuksia, esimerkiksi  vaatteista veroa ei mene, mikäli vaatekappaleen hinta on alle $110. Elintarvikkeista ei mene veroa.

Tiistai 22.3

Entistään toistavan aamiaisen jälkeen nenät kohti Empire State Buildingia. Sinne kannattaa mennä joko aamulla hyvissä ajoin tai vasta myöhään illalla, sillä ruuhkaa siellä on joka tapauksessa ja jonottaa saa väsymiseen asti. Turvatarkastuksen kautta siirryimme hissillä pikavauhtia ylös kerrokseen numero 80. Hissistä ulos tullessamme on vastassa henkilökuntaa kuuluttaen kovaan ääneen, että tämä on viimeinen (ja siten mielestäni myös ainut) mahdollisuus ostaa matkamuistoja. Siinä sitä taas jonotettiin ja ostosten jälkeen siirryttiin taas hissillä kuusi kerrosta ylemmäs varsinaiselle näköalatasanteelle. Tästä saimmekin mahtavat naurut aikaan, että on aivan pakko kertoa.

Tuossa matkamuistokerroksessa ikkunat oli joko peitetty julistein tai ne olivat sumennettu  lähes ylös asti, siten ettei niistä näkynyt kuin korkeintaan kaistale taivasta. Ihan ymmärrettävää, sillä muuten turistit jäisivät siihen pälyilemään, eivätkä ymmärtäisi siirtyä eteenpäin. Kun siinä taas jonotimme ja totesimme lopulta, että taas mennään hissillä, oli pakko lohkaista, että "Tämä on nyt varmaan hissi takaisin alas." :D Ensin jonotetaan ikuisuus, että päästään ylös, otetaan rahat pois matkamuistomyymälästä ja sitten hissillä alas todeten mukavaa päivänjatkoa ja tervetuloa uudestaan! Ai, että kun oli hauskaa!

No ei, kyllä me ylös asti päästiin. Näkymät olivat jälleen kerran huikeat ja ilmakin edellistä päivää selkeämpi ja lämpimämpi. Kerroksesta 86 olisi päässyt vielä ylemmäs aivan huipulle pienellä lisähinnalla ja niin meidän oli alkujaan aikomuskin tehdä. Lippuautomaatti oli kuitenkin rikki, mikä tarkoitti sitä, että meidän olisi pitänyt mennä takaisin alas ostamaan lippuja ja tulla sitten takaisin ylös, joka olisi henkilökunnan mukaan kestänyt viisi minuuttia. Torppasimme ajatuksen, ei jaksa.

Tässä vaiheessa lomaa alan itse jo huomata väsymystä, erityisesti jalat ovat kovilla enkä jaksaisi kävellä enää metriäkään. Aamullakin kun lähtee liikkeelle, ne tuntuvat väsyvän välittömästi, sillä ne eivät saa riittävästi aikaa palautua. Rankkaa tällainen lomailu. Onneksi nähtävää kuitenkin riittää ja näkymät ovat hienot, joten kai sitä sisulla pitää jaksaa, kun seuraavalla viikolla saa taas istua aivan riittävästi. Empire State Buildingin jälkeen kävelimme ruokakaupan kautta hotellille lepäämään, sillä muillakin tuntuu olevan puhti poissa. Ehkä lounas, kahvitauko ja pieni lepo tekevät terää.

Ja tekihän se, ainakin hetkeksi. Päätimme lähteä porukalla Whole Foodsiin ajatuksena, että miehet voisivat kuluttaa aikaansa sen ajan muualla. Tätä minä olin odottanut kauan. Selvitin jo etukäteen Tullilta ja Eviralta mitä saa ja mitä ei saa tuoda Suomeen ja laadin kauppalistan mitä aion tältä reissulta etsiä. Ajatuksena oli tuoda sellaisia elintarvikkeita, joita ei ainakaan vielä saa Suomesta tai niiden löytäminen on vaikeaa tai hinnassa on iso ero. Ja kyllähän sieltä löytyi kaikenlaista. Linkki Whole Foodsia koskevaan postaukseen löytyy tämän postauksen alusta. Melkoinen ruokataivas se oli kaltaiselleni bloggaajalle.

Kaupasta selviydyttiin ulos muutaman kassillisen kera (voi luoja sitä taivaallisen hyvää kookosjugurttia). Veimme ostokset hotellille ja minun onnellisena hymyillessä melko onnistuneen Whole Foods reissun jälkeen, suuntasimme Rockefeller Centeriin. Ajattelimme katsastaa näköalapaikka Top of the Rockin ja New Yorkin maisemat pimeällä. Kerroksia tosin oli tällä kertaa vaivaiset 69, mutta kyllä sieltäkin kauas näki ja näkymä oli upea. Keskuspuisto erottui näkymästä helposti tummempana suorakaiteena keskellä kaupunkia. Rockefelleristä löytyy myös muun muassa luistinrata ja legokauppa. Eikö olekin söpö ja ystävällisen näköinen lohikäärme? :)

Hotellille palasimme puolen yön tienoilla. Mietin vain, että Suomessa olisin tähän aikaan jo töissä. On siinä kiva lähetellä viestejä Suomeen, joka meni kutakuinkin seuraavasti: "Hyvää työpäivää eli hyvää yötä minulle!" :D Vielä kun malttaisi nukkua, sillä huomenna olisi vuorossa reissun kohokohta, jota olin myös odottanut hartaasti, Leijonakuningas-musikaali Broadwaylla.

Keskiviikko 23.3.

Aamiaisen jälkeen otettiin metrokyyti Brooklyniin tarkoituksena kävellä Brooklynista Manhattanille ylittämällä legendaarinen Brooklynin silta. Brooklynin silta (Brooklyn Bridge) on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista riippusilloista, pituudeltaan 1825m.

Matkan varrelta on hyvät näkymät East-riverilleja samalla voi bongata ihmisten jättämiä viestejä ja rakkaudentunnustuksia toisilleen. Kuten kuvista näkyy, rakkauttakin on monenlaista! Lähempänä Manhattania löytyi kuvataiteilija, joka myi piirroksiaan (tulostettuja) viiden dollarin hintaan ja muutama sellainen lähti myös matkamuistoksi. Olivat hienoja! Manhattanin päässä oli sitten enemmän krääsäkojua, kuten avaimenperiä ja magneetteja.

Manhattanille päästyämme suuntasimme kulkumme Chinatowniin. Ei ollut vaikea löytää, kun seuraa minne kaikki aasialaiset menevät. Chinatownin nurkalle päästyämme totesin, että täällä ne kaikki aasialaiset ovat, sillä ei niitä juuri muualla reissumme aikana näkynyt. Myös tunnelma muuttui välittömästi Chinatowniin päästyämme. Tuli lomafiilis.

Chinatownista löytyi monenlaista aasialaista ruokapaikkaa ja kauppaa ja poikkesinkin muutamissa niistä. Tuliaisiksi lähti isoja neliönmallisia riisinuudeleita. Karkkikaupasta löytyi muun muassa matcha-teen ja bataatin makuisia KitKateja, joista jälkimmäiset oli ohjeistuksen mukaan tarkoitus lämmittää mikrossa. Tiesittekö, että joka vuosi Japanin markkinoille tulee uusia KitKat-makuja ja tähän mennessä niitä on tehty jo yli 200, muun muassa wasabin ja soijakastikkeen makuisena? Hinta oli kuitenkin suolainen, yhdeksän dollaria pieni pussi.

Chinatownista eteenpäin kävellessämme saavuimme Little Italyyn. Päätimme jäädä syömään ja valitsimme viihtyisän ravintolan nimeltä Da Gennaro, joka mainosti tarjoavansa myös gluteenitonta pastaa. Pieni istumatauko teki toki muutenkin hyvää ja ruoka oli varsin maukasta.

Little Italyn jälkeen matka jatkui Madison Square Parkiin jossa oli myös lyhyessä ajassa legendaarisen maineen saavuttanut Shake Shack –hampurilaisravintola, sekä Flatiron Building, jota pidetään Manhattanin vanhimpana olemassa olevana pilvenpiirtäjänä. Rakennus valmistui 1902 ja on 87 metriä korkea. Se on kapeimmalta kohdaltaan vain kaksi metriä leveä ja ylhäältä päin katsottuna kolmion mallinen. Turistin näkökulmasta se on ihan hauskan näköinen pömpeli. Bongasin myös Marimekon liikkeen.

Palasimme viimein hotellille lepäämään ennen illan kulttuuripläjäystä. Ihanaa, kun illalla saa istua! Muutaman tunnin päästä lähdimme kohti Times Squarea ja Broadwaylla sijaitsevaa Minskoff -teatteria, jossa Leijonakuningas-musikaalia esitetään. Olin kuullut paljon ylistyksiä siitä, joten odotukset olivat korkealla, erityisesti vielä siitä syystä, että satun pitämään kyseisestä elokuvasta ja se on mielestäni ehdottomasti Disneyn paras piirretty.

Teatterissa oli ensimmäisenä vastassa koira. En tiedä oliko pommi- vai huumekoira vai mikä, mutta turvallisuudesta huolehtiminen todella näkyy New Yorkissa, varsinkin Brysselin edellisen päivän itsemurhaiskujen jälkeen, sillä poliiseja näkyy kaduilla ja metroasemilla jatkuvasti ja varustuskaan ei ole aivan kevyimmästä päästä. Missään vaiheessa ole ei kuitenkaan ollut turvaton.

Matkamuistoksi ostin hupparin ja t-paidan ja olin viisas, kun ostin ne ennen esityksen alkua. Väliajalla ja erityisesti shown jälkeen, jonot olivatkin aivan toista luokkaa. Siinä sitä istuttiin hyvillä paikoilla keskellä Minskoff- teatteria melko lähellä lavaa ja odotetaan shown alkavan. Ja se alkoi vähintään yhtä näyttävästi kuin elokuvassa. Kahden ja puolen tunnin aikana kuultiin kaikki elokuvasta tutut kappaleet kuten Circle of Life ja CanYou Feel the Love Tonight. Leijonakuningas 2:sta oli lainattu muun muassa kappale He Lives In You ja muutama kappale kuten Shadowland ja Endless Night oli tehty musikaalia varten.

Koko show oli kertakaikkisen upea ja fantastinen kokemus, jota voin suositella lämpimästi jokaiselle! Zazu oli yksi suosikkini laittaen shown uusiksi laulaen kookospähkinöiden sijaan Let It Go. Näyttelijät, puvustus, lavastus ja musiikki olivat kaikki todella hienoja ja ikimuistoisia, joten vaikka liput olivatkin aivan törkeän kalliit, tulen tuon kokemuksen muistamaan varmasti ikuisesti! Rakastuin <3! Enkä usko että olin ainut, sillä äitini, joka ei ole elokuvaa edes nähnyt ja oli muutenkin hyvin epäileväinen sen suhteen, kuinka monta kertaa ehtii kyllästyä esityksen aikana, ylisti showta, kuinka upea se oli. Toisen suusta lainattuna: "Taisi olla vähän toisenlainen esitys, kuin päiväkotinne joulunäytelmä, jossa yksi on kivi ja toinen kuusi?" :D

Leijonakuninkaan suosiosta kertoo paljon sekin, että tällä hetkellä sitä esitetään Broadwaylla kahdeksan kertaa viikossa ja se vetää lähes aina salin täyteen (1700 ihmistä). Showta on esitetty Broadwaylla vuodesta 1997. Itse esityksestä ei ole kuvia, sillä sitä ei tietenkään saanut kuvata, mutta alla olevasta vieosta näet pienen maistiaisen showsta.

Shown jälkeen oli aika lähteä hotellille. Times Square on erityisesti ilta-aikaan aivan täyteen ahdattu turisteja, alkoi ahdistaa se väenpaljous. Eikä sitä yhtään helpottanut ne kaiken maailman Mikki Hiiret, Hello Kittyt tai jättikokoiset vauvat tippipyyntöjen kanssa. Olen aina vihannut noita muka hauskoja hahmoja. Ne ovat kauheita! Ala-asteen kevätretkellä Muumimaailmaan pidin visusti huolen, ettei ainutkaan muumihahmo pääse meikäläistä 30 metriä lähemmäs. Jo pienenä ollessani sairaalassa en voinut sietää niitä sairaalapellejä ja muita hahmoja. Miksi aikuiset ihmiset pukeutuvat muka hauskoiksi, puhuvat typerällä äänellä ja ovat olevinaan suloisia? Päästin huoneeseeni paljon mieluummin ihan tavallisen aikuisen ihmisen vaikka leikkimään kanssani, kuin jonkin typerän hahmon höpöttämään tyhmiä, kun ei itse tiedä miten olla, kun olo on niin vaivautunut ja kiusallinen. Tätä mieltä oli aikoinaan nelivuotias Anna, joka ei välittänyt näistä tilaisuuksista sairaalassa (tai missään muuallakaan)pätkääkään. No pääsinpä avautumaan, kauheat traumat! :D Vai voiko joku muka kieltää, ettei ole yhtään pelottavaa, kun kadulla tulee vastaan omaan päähän verrattuna neljä kertaa suuremman pään omistava Mikki Hiiri, joka yrittää halata. ;D

 

 

Torstai 24.3.

Torstai valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Melkoiset lämpötilavaihtelut meillä oli viikon aikana, kun tullessamme lämpöä oli vain muutama aste ja loppulomasta lämpötila kipusi jopa 22C. Otimme metron Hudson Yardsin metroasemalle, josta jatkoimme High Linelle.

High Line on Manhattanin katujen yllä kulkeva vanha hylätty junarata, joka on kunnostettu kävely/puistokaduksi. High Line on 2,3 kilometriä pitkä ja sen viimeinen osa valmistui 2014. Se on erittäin suuressa suosiossa turistien keskuudessa, mutta minulle se oli lähinnä pettymys, tylsää harmaata maisemaa. Tähän tosin vaikuttaa suuresti se, että luonto ei vielä viherrä. Mitä olin etukäteen lukenut, niin kesäaikaan se on todella viehättävä ja sen varrella on myös ravintoloita, mutta siitä huolimatta en toista kertaa menisi. Mielipiteeseen tosin vaikuttaa varmasti sekin, että jalat alkoivat olla jo aivan loppu eikä käveleminen tylsällä ruskealla kujalla tylsine maisemineen enää houkuttanut. En myöskään ymmärrä miksi High Linesta käytetään myös nimitystä puisto, kun käsitykseni puistosta on vähän toisenlainen. Erilaisia kylttejä oli kuitenkin hauska bongata reitin varrelta.

Silmiin osui myös Chelsea Market, joten lähdimme reitiltä kesken kaiken pois kohti markettia. Ajattelin sen nimittäin olevan ruokakauppa ja olin jo koko viikon ihmetellyt, missä ihmiset tekevät tavalliset ruokaostoksensa. Chelsea Market osoittautuikin todella viehättäväksi kauppahalliksi, jossa oli myös ruokakauppa ja mikä parasta, keittiötarvikekauppa, josta löysin viimein sen mitä olin koko matkan etsinyt. Jostain kumman syystä muu matkaseura alkoi jo kyllästyä minun tuliaisten etsintään...

Tämän jälkeen mentiin metrolla Manhattanin eteläpäätyyn. Veli halusi bongata Haamujengi-elokuvan päämajan, joka oli oikeassa elämässä paloasema North Moore Streetillä.  Valitettavasti rakennus oli remontissa ja oli rakennustelineiden peittämä. Jatkoimme sen jälkeen kohti Century 21 -tavarataloa.

Kun rahat on törsätty vaatteisiin, oli jälleen aika etsiä ruokapaikkaa. Nälkä alkoi tässä vaiheessa päivää olla jo melkoinen ja jalat huusivat armoa. Oli nopeasti löydyttävä joku paikka vaan jostain eli suomeksi pikaruokala, joka kantoi tällä kertaa nimeä Panini & Co Breads. Päädyin alla olevan kuvan mukaiseen viritelmään, lisää siitä ravintolapostauksessa.

On aika ottaa metro alle ja palata hotellille heittämään hankitut tuliaiset huoneeseen. Saman tien jatkoimme metrolla 8th streetin asemalle, sillä miesväki halusi elektroniikkaostoksille AC Gears –nimiseen liikkeeseen. Paikka osoittautui odotettua pienemmäksi, mutta ilmeisesti pienestä koostaan huolimatta sen verran mielenkiintoiseksi, että minulla jäi hyvin aikaa tutustua vieressä olevaan loppuunmyyntiään mainostavaan keittiötarvikeliikkeeseen. Siellä oli runsaasti kauniita ja aivan ihastuttava hella näyteikkunalla. Harmi, ettei sellainen mahdu matkalaukkuun!

Näin myös sattumalta toisen Whole Foodsin, joka osoittautui Chelsean Whole Foodsia huomattavasti suuremmaksi kahdella kerroksellaan. No en siltikään löytänyt, sitä mitä hain. Trader Joe's tuli myös katsastettua pikaisesti, mutta järjettömästi ruuhkasta johtuen se jäi pintaraapaisuksi, kun ainut ajatus päässä oli, että äkkiä ulos täältä!

Kadun toisella puolella ollut Food Emporium osoittautui sitä vastoin paljon paremmaksi vaihtoehdoksi ja siellä oli myös suhteellisen laaja gluteenittomien tuotteiden ja raaka-aineiden valikoima. Mukaan lähti muun muassa lajitelma juustokakkuja sekä syntymäpäiväkakun makuisia Oreo-keksejä. Miltä maistuu syntymäpäiväkakkukeksi? En tiedä, sillä en ole niitä vieläkään maistanut.

Perjantai 25.3.

Happy Birthday! Meillä on synttärit! Aamu alkoi kuohuvalla. Aamupalalla kokeilin leipää hillolla ja maapähkinävoilla. Se siitä, ei tarvitse toista kertaa kokeilla. Ei ollut erikoista. Aamiaisen jälkeen suuntasimme B&H Photo Video –nimiseen kamera- ja elektroniikkaliikkeeseen. Löysin kaupasta mukavan penkin uloskäynnin luota, joten olin todella tyytyväinen, että miehet viihtyivät kaupassa pidempään. Ihana vaan istua ja seurata ohi kulkevia ihmisiä. Kaupan sisäänkäynti oli eri ovesta, joten oli hauskaa seurata kuinka moni ihminen yritti väärästä ovesta sisään ja ovella seisseet vartijat käännyttivät heidät pois ohjaten oikealle ovelle. Olisittepa nähneet, kuinka herkästi portit uloskäynnin luona piippasivat, kun ihmiset kävelivät ostostensa kanssa ulos, kaikki ihan laillisin aikein. Huvia kerrakseen! :)

Itselleni ennen näkemätön asia tuli koettua useaan kertaan matkan aikana. Kun kaupungeissa alkaa rakennuspinta-ala loppua, aletaan rakentaa ylöspäin. Ei siinä vielä mitään, mutta New Yorkissa se pätee myös parkkipaikkoihin. Siellä on hissillä varustettuja parkkipaikkoja, kuten kuvasta näkyy tuon 65 tuumaisen television lisäksi.

Paluumatkalla hotellille nähtiin lapsijoukko isoa ristiä kantaen eli näkyy pääsiäinen New Yorkissa jollakin muullakin tavalla, kuin kaupassa myytävillä suklaamunilla. Piipahdin lopuksi vielä GNC Live Well kauppaan, joka vastasi meikäläisten luontaistuotekauppaa. Löysin maapähkinäjauhetta, jota olen ajatellut kokeilevani jo jonkin aikaa.

Meillä kävi todella hyvä tuuri, sillä hotellille päästyämme alkoi sataa kaatamalla. Ohjelmassa oli seuraavaksi luvassa iltapäiväkahvit ja synttärikakkuja. Juustokakut olivat hyviä, vaikkakin suklaiset versiot todella makeita. Suosikkini oli tuo vaalea, missä on punaista töhnää päällä.

Kakun jälkeen on hyvä ottaa päivätorkut ennen kuin lähdimme synttäripäivälliselle pihviravintolaan nimeltä West Side Steakhouse. Ruoka oli todella hyvää ja yksi parhaista ravintoloissa syömistäni annoksista tällä reissulla. Se tosin näkyi myös loppulaskussa.

Paluumatkalla hotellille oli pakko vielä poiketa matkamuistomyymälään, jossa myytiin melkein mitä tahansa New York aiheista matkamuistotavaraa. Todennäköisesti tärkeimmät ja rakkaimmat tai ainakin mieleenpainuvimmat tuliaiset ostettiin täältä sillä koira sai I <3 NY toppaliivin ja kakkatyynyn. :D Se oli varmaan tosi otettu ja onnellinen niistä!

Illalla hotellin henkilökunta toi meille pienen syntymäpäiväyllätyksen, saimme pientä suolapalaa juustotarjottimen merkeissä. Sen voimin oli hyvä aloittaa pieni iltajumppa matkalaukkujen pakkaamisen merkeissä.

Lauantai 26.5.

Lähtöpäivä koitti viimeinkin. Vaikka hieno reissu on takana ja paljon tuli nähtyä ja koettua, on ihana palata kotiin ja omaan sänkyyn. Huone olisi pitänyt luovuttaa viimeistään klo 11, mutta päätimme lähteä jo klo 10 ja jättää laukut vastaanottoon, sillä kuljetus lentokentälle saapuisi vasta klo 13.30. Saimme kuitenkin iloksemme kuulla, että voimme pitää huoneen klo 13 asti, joten roudattiin laukut takaisin 19. kerrokseen.

Lähdimme vieressä olevaan maailman suurimpaan tavarataloon, joka kantoi nimeä Macy's. Sieltä löytyi jälleen jotain itselle ennennäkemätöntä, nimittäin puiset rullaportaat. Parin tunnin shoppailukierroksen jälkeen saavuimme takaisin hotellille. Lähikaupassamme ei viikonloppuna ollut buffettarjoilua, joten päädyin roskisdyykkariksi kaivaessani huoneemme  roskiksesta vielä pakkauksissa olleet edellisen päivän tähteet, jotka olin sinne heittänyt juuri ennen kuin lähdimme pois hotellilta. Siivooja oli tällä kertaa meitä hitaampi. :D

Kuljetus saapui hieman etuajassa. Lentoemäntien neuvoista johtuen päätimme varata aikaa kuljetukseen ja lentokenttätarkastuksiin 5h, ja tietenkään näin pyhälauantaina keskellä päivää ei sitä liikennettä ollutkaan. Jouduimme odottamaan yli tunnin, että check-in aukeaa, mutta sen voi mainiosti kuluttaa vaikka kuvataiteen parissa lattialla istuen ja tutkimalla seinämaalauksia. Kone pääsi lähtemään ajallaan ja paluumatka sujui nopeasti nukkuen. Harmi vaan, että jäi näkemättä Grönlannin yllä olleet revontulet.

Matka oli hieno ja taatusti ikimuistoinen. Ei kuitenkaan syttynyt rakkautta New Yorkia kohtaan. Leijonakuninkaan ja Keskuspuiston voisin kokea uudelleen. Toki myös pilvenpiirtäjät olivat näkemisen arvoisia ja ruokabloggaajalle Whole Foods oli taivas. Tällä kokemuksella jaksaa taatusti seuraavaan lomaan asti fiilistellä!

Ai niin, ja miten kävi sen hotellihuoneeseemme pyydetyn keittolevyn? No, sitä ei tullut käytettyä kertaakaan...