Sarjassamme "brändikarkit terveellisemmin" on
tänään vuorossa Twix-patukat. Mureaa keksiä, toffeeta ja suklaata. Mietin
pitkään miten varmistaisin sen, että keksipohja olisi murea eikä liian kova ja
tiivis. Koska olen nyt vähän aikaa kokeillut ksantaania ja koska sen sanotaan
olevan erityisen hyvä tuote varsinkin pikkuleiviin, päätin kokeilla mikä on
lopputulos sen kanssa.
Keksistä tuli todellakin murea, mutta kuitenkin niin, että
sen pystyi leikkaamaan paloiksi, ilman täydellistä katastrofia. En osaa varmuudella
kuitenkaan sanoa, mikä loppujen lopuksi oli mureuden takana, sillä päätin
valmistaa pohjan tavoistani poiketen nyppimällä kirkastetun voin ja kuivat
aineet keskenään. Yleensä valmistan keksit sekoita ja paista -menetelmällä,
jolloin lopputulos saattaa olla tiiviimpi. Oli miten oli, niin olin lopputulokseen
todella tyytyväinen.
Jos ei voi tai halua käyttää voita niin kookosöljy voisi myös toimia, mutta silloin voi olla parempi valmistaa täyte monitoimikoneessa leikkuuterällä, sillä kookosöljy todennäköisesti sulaa liikaa sormissa. Myös maidotonta margariinia voi halutessaan käyttää
Jos ei voi tai halua käyttää voita niin kookosöljy voisi myös toimia, mutta silloin voi olla parempi valmistaa täyte monitoimikoneessa leikkuuterällä, sillä kookosöljy todennäköisesti sulaa liikaa sormissa. Myös maidotonta margariinia voi halutessaan käyttää
Kokeilin sekoittaa toffeetäytteen joukkoon myös ksantaania.
Se ei ole välttämätön, mutta pidin toffeen rakenteesta. On vaikea kuvailla
millainen siitä tuli, mutta se on kylmänäkin pehmeää ja mukavan tuntuista.
Kannattaa kokeilla!
ITSE TEHDYT TWIX-PATUKAT
Keksipohja:
3dl mantelijauhoa
0,5tl ksantaania
0,25tl soodaa
0,25tl vaniljajauhetta
2rkl kookosjauhoa
1mm suolaa
5rkl erytritolia
50g voita tai kookosöljyä
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon kylmä voi
pieninä nokareina, nypi aineet sekaisin. Painele seos leivinpaperoidun
neliskanttisen vuoan pohjalle. Vuoan koko riippuu siitä kuinka paksun keksin
patukoihisi haluat. Minulla tuli aika paksu pohja, mutta se ei haitannut, sillä
keksi on rapeudestaan huolimatta mehevää ja maukasta. Paista keksitaikinalevyä
uunissa 175C noin 15 minuuttia, kunnes se alkaa saada väriä. Anna pohjan
jäähtyä täysin.
Toffee:
90g voita, kookosöljyä tai maidotonta margariinia
5rkl kookospalmusiirappia
4rkl mantelimaitoa
2dl erytritolia
½tl ksantaania
Päälle: 250-300g tummaa sokeritonta suklaata tai tummaa
prosenttisuklaata (vähintään 70%)
Laita aineet kattilaan ksantaania lukuun ottamatta. Kiehauta
seos ja keitä sitä muutama minuutti. Ota seos pois hellalta ja vatkaa joukkoon
ksantaani. Tässä vaiheessa kannattaa olla tarkka, sillä ksantaani paakkuuntuu
helposti kuumaan seokseen, jos sitä pääsee joukkoon liian suurina klöntteinä.
Kannattaa siis ripotella sitä hiljalleen samaan aikaan vispilällä voimakkaasti
vatkaten. Jäähdytä seosta kunnes se paksuuntuu ja kaada sitten toffee keksipohjan
päälle. Levitä se tasaiseksi kerrokseksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.
Patukat voi kuorruttaa suklaalla parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta minä tein näin: kuorruta ensin leikkaamattoman levyn pinta suklaalla
ja anna sen jähmettyä täysin. Leikkaa sitten levy haluamasi kokoisiksi
patukoiksi ja dippaa patukat sulaan (mutta ei lämpimään) suklaaseen kahden
haarukan avulla. Valuta ylimääräinen suklaa pois ja laita leivinpaperille. Anna
patukoiden jäähtyä jääkaapissa, kunnes suklaa on kovettunut. Valmista!
Tänään testailin näitä. Tuli aivan mielettömän hyviä :) Nams.
VastaaPoistaHIeno homma, että tykkäsit! Tuliko sinulle yhtä jumbokokoisia patukoita kuin minulle? En tullut ajatelleeksi sitä, että myös suklaakuori kasvattaa kokoa jonkin verran, joten lopputulokseksi tuli "yksi kahden hinnalla" -patukoita :D
PoistaTuli niistä aikas isoja. Toisaalta ei haittaa. Niistä sai kivoja pieniä naposteltavia suupaloja. Pienikin pala nimittäin riittää sammuttamaan herkkunälän :)
VastaaPoistaNäyttääpä hyviltä nämäkin patukat! Itsekin tein Twix-patukoita taatelitäytteellä ja olivat kyllä niin herkullisia! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Twix on kyllä herkkua!
Poista