Sivut

torstai 16. heinäkuuta 2015

Viljattomat, gluteenittomat, hiivattomat ja munattomat siemensämpylät (ei pähkinää, mantelia tai kookosta!)


Erilaiset leivät ovat hyvin suosittuja erityisruokavaliota noudattavien joukossa, ihan ymmärrettävästä syystä. Olen blogissani valmistanut jo viljattomia sämpylöitä sekä mantelijauheella, että ilman. Lisäksi löytyy muun muassa focacciaa, suolakeksejä ja näkkileipää. Ne kaikki sisältävät kuitenkin kananmunaa ja koska joukkoon mahtuu myös niitä, jotka eivät kananmunaa voi syystä tai toisesta käyttää kehittelin munattoman leipätaikinan. Nämä sämpylät ovat gluteenittomia, viljattomia, pähkinättömiä, mantelittomia, munattomia, sokerittomia, maidottomia ja hiivattomia sekä vegaaneille sopivia.

Kokeilin munattomien ja viljattomien sämpylöiden valmistusta jo pari kertaa aiemmin huonoin tuloksin. Ensimmäinen erä jäi raa'aksi ja sämpylät lässähtivät. Maku oli kyllä hyvä. Toinen satsi taas onnistui ulkonäöllisesti hyvin, mutta maku oli karmea! Tästä kolmannesta kerrasta odotin siten lässähtäneitä, raakoja ja pahan makuisia tuotoksia, mutta toisin kävi (ellei lasketa sitä, että unohdin suolan :D Älä tee samoin, vaan lisää makusi mukaan)
Sämpylät valmistuvat taas tuttuun tapaan sekoittamalla aineet keskenään, helppoa ja nopeaa! Jos haluat, voit maustaa taikinaa mielesi mukaan esimerkiksi valkosipulilla tai tyypillisillä leipämausteilla kuten fenkolilla tai kuminalla.


VILJATTOMAT JA MUNATTOMAT SÄMPYLÄT
(8-10kpl koosta riippuen)
3dl auringonkukansiemeniä
1dl kurpitsansiemeniä
1rkl rouhittuja pellavan siemeniä
3rkl chian siemeniä
1tl ksantaania
1dl psylliumia
1tl soodaa
½-1tl suolaa (maun mukaan)
2rkl omenaviinietikkaa (tai muuta vaaleaa viinietikkaa)
3,5dl vettä
Hienonna auringonkukan- ja kurpitsan siemenet esimerkiksi yleiskoneessa tai tehosekoittimessa. Kaada jauhe kulhoon ja sekoita joukkoon pellavarouhe, chian siemenet, ksantaani, psyllium, sooda ja suola. Lisää viinietikka ja vesi ja sekoita lusikalla aineet sekaisin. ota taikinasta nokareita leivinpaperoidulle pellille. Ei tarvitse välttämättä edes pyöritellä (mutten kielläkään). Paista sämpylät välittömästi 175C uunissa noin 35-40 minuuttia, kunnes tuntuvat kypsiltä.





4 kommenttia:

  1. Onnistuisiko ilman ksantaania? Mikä sen merkitys on tässä? Vai voinko heittää sekaan vaikka yhden kananmunan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu ilmankin. Ksantaani auttaa taikinaa pysymään koossa. Voit lisätä joko munan tai psylliumia ksantaanin tilalle.

      Poista
  2. Onko tuo 1dl Psylliumia, sitä jauhetta, joka on leivinjauheen näköisessä purkissa vai sellaista pussissa olevaa kuitua vai mitä se nyt on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on samaa tavaraa, joten voi laittaa kumpaa tahansa. Isompi pussi tulee halvemmaksi :)

      Poista