Fenkoli kuului vielä muutama vuosi sitten siihen harvojen
kasvisten joukkoon, joita en voinut sietää. Nyt sekin on muuttunut ja
suorastaan rakastan sitä. En tiedä miten tuo tapahtui, yhtenä päivänä vain
huomasin pitäväni siitä.
Fenkolin lakritsainen maku sopii erinomaisesti kalaan ja
possuun sekä tietysti myös muihin kasviksiin sekoitettuna. Idea tähän salattiin
syntyi puhtaasti niistä aineksista mitä kaapissa oli. Fenkoli on rakenteeltaan
ihanan rapeaa kuten keräkaali. Kurkku tuo salaattiin raikkautta ja kinkku
savuista ja suolaista makua. Sekaan yksinkertainen jogurttikastike niin kevyt ja helppo salaatti on
valmis. Salaatti sopii hyvin myös esimerkiksi uuniperunoiden täytteeksi tai
suolaisten vohveleiden kanssa alkupalana tarjottavaksi, kunhan ainekset pilkkoo
riittävän pieniksi.
KINKKU-FENKOLISALAATTI
1 fenkoli pieneksi
kuutioituna
½-1 kurkku pieneksi
kuutioituna
150g hyvälaatuista
kinkkua pieneksi kuutioituna
kourallinen tuoretta
tilliä silputtuna
2dl soijajogurttia,
tavallista jogurttia tai kermaviiliä
1tl pippurisekoitusta
(suolaa)
2tl sitruunamehua
2tl valkoviinietikkaa
2tl kuivattua
basilikaa
Sekoita jugurtin joukkoon pippuri, sitruunamehu, viinietikka
ja basilika. Lisää halutessasi suolaa, mutta huomioi kinkun suolaisuus. Sekoita
kaikki aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa tarjoiluun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti