sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Laskiaispullapizza (gluteeniton, viljaton, sokeriton, vhh, paleo ja maidoton vaihtoehto)


Laskiaispullia tulee tehtyä joka vuosi ja aina perinteisellä tavalla. Meillä se tarkoittaa mansikkahillotäytettä, vaikka itse pidän enemmän vadelmasta. Sain idean kehitellä jotain hyvin samanlaista, mutta kuitenkin ihan uudenlaisessa muodossa. Miten olisi laskiaispullapizza? Miten ihmeessä en tuota aiemmin keksinyt. Pohjana toimii pullataikina, pinnalle levitetään "tomaattikastikkeeksi" itse tehtyä sokeritonta mansikka- tai vadelmahilloa ja paistamisen jälkeen pinnalle pursotetaan tai levitetään kerma ja paahdetut mantelilastut.

Kuvan laskiaispullapizzaan käytettiin tällä kertaa tavallista kermaa, koska se sopi paremmin syöjien makuun, mutta maidottoman version tästä saa korvaamalla kerma joko kookosvaahdolla (pidä kookosmaito purkkia yön yli jääkaapissa, avaa purkki ja kaavi pinnalle muodostunut kova ja paksu kookososa kulhoon ja vatkaa se kuohkeammaksi) tai kaupassa olevilla muilla vegaanisilla kermavaahdonkorvikkeilla (saatavilla ainakin soija- ja kaurakermaa). Ja sitten ei muuta kuin takaisin pulkkamäkeen tai hiihtoladulle!
LASKIAISPULLAPIZZA ILMAN HIIVAA
(noin 8 annosta)
½ annos viljatonta pullataikinaa (paleo vaihtoehtoon valmista pohja kookossokerilla)
voiteluun munaa
2,5dl mansikka- tai vadelmasurvosta
(makeutusta maun mukaan)
1½-2tl ksantaania tai psylliumia tai 1-2rkl chian siemeniä
pinnalle kookoskermaa, soija- tai kaurakermaa tai kuohukermaa ruokavalion mukaan
(makeutusta maun mukaan)

pinnalle paahdettuja mantelilastuja
Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Lisää tarvittaessa psylliumia ja/tai kookosjauhoja, jos taikina tuntuu liian löysältä. Sitkoa siinä ei kuitenkaan pullataikinan tapaan kuulu olla. Muotoile taikinasta leivinpaperoidulle pellille pyöreä pohja, jossa on hieman reunaa, kuin oikea pizzapohja.
Makeuta marjasurvosta halutessasi, itse laitoin ½dl erytritolia ja pari tippaa steviaa, jotta maku olisi hieman makeampi, kuin hillossa. Vatkaa joukkoon ksantaani varovasti ripotellen samalla voimakkaasti vatkaten, jotta vältyt paakuilta (psylliumin voi vain sekoittaa joukkoon). Jos se kuitenkin paakkuuntuu, eli hillossa on pieniä valkoisia "röhniä", niin se ei haittaa lopputulosta. Anna "hillon" seistä 10-15 minuuttia, kunnes se on paksua. Voit myös käyttää esimerkiksi chiahilloa.
Voitele pohja munalla ja levitä puolet hillosta sen päälle. Paista uunissa 175C noin 40-45 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja anna jäähtyä. Levitä loppu hillo pinnalle ja koristele kermavaahdolla tai korvikkeella, jonka olet maustanut vaniljalla. Halutessasi voit myös makeuttaa vaahdon. Ripottele lopuksi pinnalle mantelilastut. Tarjoile!





8 kommenttia:

  1. Mitä on paleo ja koska kerran mainitsit chian, niin voisitko kertoa miltä se maistuu?
    Näin eräässä blogissa kuvan jossa sitä oli kulhollinen ja se näytti ihan valkoiselta puurolta :D tai jogurtilta mutta mua kiinnostais miltä se maistuu ja mahtaako se olla kallista? Niin, ja ymmärsin että chia on tai liittyy jotenkin näihin superfoodeihin (joista mä tiedän pelkän nimen), niin mitä tarkoitetaan superfoodilla?
    Koitan olla kyselemättä mutta mua hämää lukea asioista joista mä en ymmärrä mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysele vaan, jos jokin ihmetyttää! :) Hyviä kysymyksiä!

      Paleo on ruokavalio, josta on poistettu muun muassa ruis, ohra, kaura, vehnä, maissi, maitotuotteet, valkaistu sokeri ja palkokasvit.

      Chian siemenet ovat pieniä (yleensä mustia, mutta vaaleitakin löytyy) siemeniä, jotka geeliytyvät nesteeseen, geeli muistuttaa ulkonäöllisesti sammakonkutua. Chia sitoo itseensä jopa 9 kertaisen määrän nestettä. Siemenet ja niistä valmistettu geeli on mautonta. Chia sisältää runsaasti mm. proteiinia, kuitua ja erityisesti omega3 rasvoja. Vastaava suomalainen tuote on pellavansiemen. Chia maksaa noin, no riippuu paljon mistä ostaa, onko tarjouksessa jne. mutta sanotaan, että 20 euron molemmin puolin per kilo. Ja chia tosiaan luetaan superfoodeihin. Chiasta voi valmistaa sen geeliytymisen/nestettä kiinteyttävän ominaisuuden ansiosta mm. hilloa ja vanukasta.

      Superfoodiksi nimitetään (usein ulkomaalaisia) ruokia ja raaka-aineita, jotka sisältävät paljon ravinteita yms. esim. kuitua, proteiinia, rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita, varsinkin jos niitä ei yleensä siinä raaka-ainetyypissä ole. Tosin suomalaisistakin raaka-aineista voidaan puhua nykyään myös superfoodina, esim. mustikka (ja kotimaiset marjat yleensäkin), pellava, kaura, ruis...riippuu pitkälti myös siitä mitä kukakin pitää "superina". Itse inhoan puoliksi tuota sanaa, sillä mielestäni se on pitkälti myös markkinointia varten kehitetty termi, vaikka monet kyseiseen kategoriaan luettavat raaka-aineet hyviä onkin ja erityisen merkityksellisiä, matkittaessa tiettyjä makuja ruokavaliossa, joista on monia raaka-aineita poistettu, esim. viljattoman ruisleivän pitää mielestäni silti maistua mahdollisimman aidolle tavaralle!

      Poista
    2. Kiitos informaatiosta!
      Se meinaten on semmoinen juttu että mä taidan kokeilla tuota Chiaa koska sitä ylistetään aika monessa paikassa eikä tuo näytä olevan hinnan kiroissakaan joten sekään ei ole este.

      Paleo kuulostaa aika haastavalta koska näyttäis siltä ettei mitään leipää saa syödä. Vaan kait se on niin etten tiedä puoliakaan jauhoista mutta ainakin noi perusmerkit on kaikki kiellettyjen listalla enkä äkkiä keksi muita jauhoja.

      Poista
    3. Ei paleo ole mielestäni mitenkään erityisen haastava, pitää miettiä mitä voi käyttää ja se lista on todella pitkä. Maitotuotteet voi korvata kasvimaidoilla, joita on jo hyvin saatavilla kaupoissa ja leipää voi leipoa käyttäen esim. tärkkelyksiä, kvinoaa (quinoa), riisijauhoja, kookos- ja mantelijauhoa jne. Blogista löytyy myös hyviä sellaisia leipäohjeista (oikean reunan tageista pääsee hyvin selaamaan). Samoin löytyy maidottomia korvikereseptejä, kuten mozzarellaa, leipäjuustoa, parmesaania, jäätelöitä yms. :)

      Poista
  2. Kuinka paljon tässä on hiilareiden määrä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laskenut, mutta pitää varmaan jossain vaiheessa laskea. :) Finelistä (www.fineli.fi) löytyy hyvin eri raaka-aineiden hiilaritietoja (ja paljon muutakin). Siellä voit laskea myös :)

      Poista