sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Thaikeittiön inspiroima lohisalaatti (gluteeniton, maidoton, munaton, sokeriton ja viljaton vaihtoehto, vhh ja paleo vaihtoehto)


Saan paljon toiveita lukijoilta reseptitoteutusten suhteen. Monesti toiveet ovat makeita tai suolaisia leivonnaisia ja ymmärrän sen hyvin. Ruokaa on vielä melko helppo tehdä, olivat ruokarajoitteet sitten mitä tahansa, mutta leivonnan suhteen asiat ovat toisin. Niissä kun ei ole tärkeää ainoastaan maku, vaan myös koostumus. Leivonta onkin mielestäni todella mukavaa ja rentouttavaa puuhaa, tosin eräät henkilöt lähipiiristäni voivat olla asian suhteen vähän toista mieltä! Mutta hei, minäkin olen vain ihminen, joten välillä luonnollisesti pinna katkeaa, kun ei ihan onnistu kuvitelmien mukaisesti !:D
Olin positiivisesti erittäin yllättynyt, kun sain eräältä lukijalta pyynnön erilaisista salaattiresepteistä, jossa ideana oli yhdistää sekä eläin- että kasvikunnan proteiineja. Toiveena oli myös, että salaatit olisivat vähän mielenkiintoisempia kuin arkisen tylsä kurkku-tomaatti-lehtisalaattisekoitus. Päätin valmistaa toiveen mukaan kolme erilaista salaattia käyttäen eläinproteiineina broileria, lohta ja poroa. Siinäkin suhteessa toiveet tulivat juuri hyvään saumaan, sillä ne sopivat mainiosti testimielessä suorittamaani detox-kuuriin.
Hyviä kasvikunnan proteiineja ovat palkokasvit, kuten herneet, pavut, soija ja linssit sekä pähkinät, mantelit ja siemenet. Siten yhdistelin näistä sopivasti eri eläinproteiineihin, miten itsestä parhaalta tuntui. Yritin myös siten saada salaatteihin erilaisia tekstuureja, jotta lopputulos olisi mielenkiintoinen.

Ensimmäisenä salaattina valmistin thaihenkisen lohisalaatin. Salaattipohjana käytin paljon kasviksia ja hieman villiriisiä. Paljasta villiriisiä ei löydy tavallisista ruokakaupoista, mutta voit korvata sen millä tahansa muulla riisillä. Tavallisissa kaupoissa on saatavilla valkoisen irtonaisen riisin lisäksi muun muassa, jasmiiniriisiä (thaikeittiön tavaraa, hieman tahmaista), basmatiriisiä (intialainen keittiö, hieman edellistä irtonaisempaa), täysjyväriisiä sekä villiriisisekoitusta (valkoista pitkähyväriisiä, jonka joukossa villiriisiä). Käytä siis mitä riisiä tahdot!
Tässä salaatissa, kuten oikeastaan kaikissa salaateissa yleensäkin, ei ole niin tarkkaa, kuinka paljon raaka-aineita pistää. Muuntele määriä miten tahdot, alla oleva on vain suuntaa-antava ehdotus. Mikäli siitakesieniä ei löydy, voi niiden tilalle laittaa mitä sieniä haluaa. Maku ei mielestäni juuri herkkusienestä erotu, mutta sellaisia sattui tarttumaan kaupasta :)
Tarkoituksena oli alun perin käyttää sokeriherneen palkoja (löytyy vihanneshyllystä, joko pussista tai kelmutettuna), mutta tällä kertaa niitä ei siellä ollut joten turvauduin herne-maissi-paprikaan, josta nypin desin kerran herneitä :D Pitää käyttää mielikuvitusta...Paistoin lohet kypsiksi kookosöljyssä, koska kookos on thaikeittiön perusraaka-aine ja detox-kuuri kielsi voin käytön. Lohet voi toki kypsentää myös voissa tai haluamassaan öljyssä. Oikeastaan lohi ei välttämättä kaipaa paistamiseen mitään rasvaa, varsinkin jos kypsentää sen pinnoitetussa pannussa, sillä kalasta irtoaa paljon rasvaa paistamisen aikana. Paistoin lohen kuitenkin valurautapannulla, jotta nahasta tulisi rapea ja kauniin värinen ja halusin ottaa kookosöljyllä varman päälle, että kala varmasti irtoaa pannusta. Halutessasi voit kypsentää kalan myös uunissa tai höyryttämällä tai vaikka mikrossa, jos tahdot! Tai osta valmiiksi kypsennetty kala. Kaikkein paras osa tässä salaatissa oli mielestäni kastike, joka oli todella hyvää! Sopii myös moneen muuhun salaattiin ja vaikka lämpimään ruokaankin.

Tämä salaatti ei valitettavasti alusta asti tehtynä valmistu ihan vartissa, mutta tässä muutamia vinkkejä miten salaatin valmistusta voi nopeuttaa tai esivalmistella etukäteen:
1. Kastikkeen voi valmistaa jo etukäteen, vaikka edellisenä päivänä.
2. Voit käyttää valmiiksi kypsennettyä lohta.
3. Villiriisin kypsyminen vie noin 40-45 minuuttia, mutta keitin tässä kohtaa sitä vain 25 minuuttia, jotta siihen jää purutuntumaa. Lisäksi pitkään kypsentäessä villiriisit halkeavat, harmaa sisältö pursuaa niistä ulos ja koostumus on hieman puuromaisempi. Lyhyemmällä keittoajalla ne pysyvät irtonaisempina ja kauniimpina. Riisinkin voit keittää jo edellisenä päivänä tai käyttää mahdollista tähteeksi jäänyttä riisiä (tämä pätee ihan mille riisille tahansa, mitä sitten haluatkin käyttää).
4. Kasvikset voi pilkkoa valmiiksi jo aikaisemmin esim. edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa kannellisessa astiassa tai suljetussa muovipussissa.
5. Jos keität riisin salaattia varten, voit veden lämpenemisen ja riisin keittämisen ajan valmistella muita aineita. Jos syöt salaatin heti, kannattaa valmistaa ensin kastike, jotta se ehtii maustua.
6. Seesaminsiemeniä löytyy valmiiksi paahdettuna ainakin täällä paikallisesta Prismasta japanilaisten tuotteiden kanssa samasta hyllystä. Jos paahdat ne itse, niihin pätee samat säännöt kuin muihinkin pähkinöihin ja siemeniin eli paahda kuivalla keskilämpöisellä pannulla ja kun ne ovat sopivasti paahtuneet, kippaa ne pannulta lautaselle, jottei paahtuminen jatku kuuman pannun takia ja lopputuloksena on kasa palaneita siemeniä ja ulvova palohälytin. Siemeniä kannattaa paahtaa kerralla enemmän ja säilyttää ylimääräisiä kannellisessa astiassa (esim. pakasterasia), jolloin niitä on seuraavalla kerralla heti saatavilla.
Mikäli haluat tehdä tämän salaatin tiukemmalla hiilihydraattimäärällä (karppaajat) tai viljattomasti, jätä riisi pois annoksesta! Paleovaihtoehdossa jätä herneet ja soijakastike pois tai käytä soijakastikkeen korviketta sekä käytä kastikkeessa kookossokeria.

THAIKEITTIÖN INSPIROIMA LOHISALAATTI
(1 iso tai 2 pienempää annosta)
100-175g annoslohipalaa / ruokailija (ei ole niin tarkkaa, silmämääräisesti parhaaksi katsomasi kokoinen pala)
3rkl kypsentämätöntä villiriisiä tai reilu desi valmiiksi keitettyä riisiä
1 iso valkosipulin kynsi hienonnettuna
kourallinen tuoretta basilikaa ja persiljaa silputtuna
reilu kourallinen retiisejä siistittynä paloiteltuna
1 iso porkkana kuorittuna ja pieneksi kuutioituna
pieni pala kukkakaalia silputtuna veitsellä hienoksi, riisiä muistuttavaksi silpuksi. (reilu desi tuli silppua, mutta voit muokata määriä kuten haluat)
½-1 punasipulia kuorittuna ja ohueksi siivutettuna
50-100g siitekesieniä tai muita sieniä (siitakesienet voi paistaa kokonaisina)
½-1dl herneitä tai kourallinen sokeriherneen palkoja
suolaa, gluteenitonta soijakastiketta ja mustapippuria maun mukaan
kookosöljyä tai muuta rasvaa paistamiseen
paahdettuja seesaminsiemeniä haluamasi määrä

Kastike:
1dl kookosmaitoa
2-3tl limen mehua
1 kynsi valkosipulia hienonnettuna
peukalon pään kokoinen pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
maun mukaan chiliä (laitoin vain vähän, käy niin tuore kuin jauhekin)
3 tippaa toffeesteviaa tai 1tl kookossokeria tai tavallista sokeria
Valmista ensin kastike sekoittamalla sen aineet yhteen. Tarkista maku ja jätä maustumaan. Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä tai käytä valmista kypsää riisiä reilu desi tai haluamasi määrä. Sekoita kypsän riisin joukkoon valkosipuli, kasvikset ja yrtit ja mausta maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Paista sienet kookosöljyssä ja lisää paistamisen loppuvaiheessa punasipuli. Mausta gluteenittomalla soijakastikkeella ja mustapippurilla maun mukaan. Paista lohi haluamaasi kypsyyteen. Jos pidät nahan mukana, aloita paistaminen nahkapuolelta ja anna paistua kuumalla pannulla rauhassa, jotta nahka rapeutuu ja saa hyvän värin. Itse käännän sen jälkeen kalan ja kypsennän loppuun, sillä pidän henkilökohtaisesti enemmän kypsemmästä kuin raaemmasta kalasta. Mausta suolalla ja pippurilla paistamisen aikana. Huomioi eri "kerrosten" suolaamisessa (kasvikset, riisi, sienet, kala, kastike), että lopputulos ei ole liian suolainen. Suolaa saa lisättyä vielä lautasella mutta sitä on hankala enää poistaa, jos suolakäsi on ollut antoisampi! Kokoa annos lautaselle. Laita pohjalle kasvis-riisiseosta. Asettele päälle lohi ja sienet miten haluat ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Tarjoile lisänä kastiketta.





4 kommenttia:

  1. Minä ♥ sua.
    Kiitos ihan älyttömän paljon ja erityinen kiitos ohjeista jotka ovat niin selkeät että jos niiden avulla ei onnistu, on parempi kun teippaa kätensä vartaloon kiinni ja istuu ihan hiljaa.
    Kiitos myös valokuvista koska ne on ainakin mulle tärkeitä sen mm. sen takia että tehdesssäni mä voin verrata omaa lohtani kuvissa esiintyvään (ja miettiä että miksi mun loheni näyttää näin omituiselta) ja muutenkin, kuvista näkee sen miltä salaatin pitäisi näyttää mutta sen voin sanoa jo nyt että mun versiossa retiisit tulevat olemaan vähemmän muotoiltuja koska mä haluan pitää sormeni :)
    Laitan kohta postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä nauretaan porukalla vedet silmissä :D Kiitos tästä sinulle!

      Poista
    2. No hittolainen, tämä on kuule iso asia mulle ja linkitin jo tämän jutun meidän suvun akoillekin että oppivat j*mlauta miten salaattia tehdään. Oikeesti ne on sun faneja ja uskotko jos sanon että ne + 30 tuttuani ovat saaneet kuulla susta viimeisten parin viikon ajan...hmmm...aika paljon :D

      Hirmuisesti kiitoksia. Heti aamusta särjen molemmat säätöpossuni ja sinkautan itseni lähimpään markettiin. Ainoa hankaluus on se että mun tarttee tatuoida ainesosat silmäluomieni sisäpuolelle jotta mä voin luntata tarvittavat kamat sieltä ja luoda harhakuvitelman että "kas, siinäpä menee paimen joka haltsaa ruuanlaiton jalon taidon". Not

      Poista
    3. Tuhannet kiitokset! Pidän peukkuja, että selviydyt haastavasta kauppareissusta :)

      Poista