maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kukkakaaliriisi

 
Kukkakaalista valmistettu "riisi" on ainakin kaikille vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville tuttu juttu. Raaka kukkakaali silputaan esimerkiksi veitsellä tai monitoimikoneessa pieneksi riisiä muistuttavaksi silpuksi. Kypsennyksen voi tehdä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Mielestäni kukkakaaliriisi on hieman tylsää sellaisenaan ja ollakseni rehellinen, niin ensimmäistä kertaa valmistettuani sitä, en täysin vakuuttunut. Onneksi ruuanlaitossa voi asiat aina tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja säveltää fiiliksen mukaan loputtomiin. Niin tein nytkin ja lopputulos oli paljon parempi kuin ensimmäisellä kerralla.
Mielestäni kukkakaalista tulee vetistä ja mautonta, jos sen keittää tai höyryttää. Parempaan tulokseen pääsee, kun paistaa sen pannulla niin, että se saa hieman väriä. Toinen tärkeä seikka on maustaminen. Itse tahdoin tällä kertaa miedon, mutta maukkaan "riisin" niin, ettei se vie liiallisilla mausteillaan huomiota tarjolla olleelta broilerilta. Suolan ja pippurin lisäksi tuoreet yrtit toivat kaivattua lisämakua ja väriä muuten melko aneemiseen ruokaan. Valmis ruoka muistutti kuin muistuttukin eräällä tapaa paistettua riisiä ja maku oli kaukana keitetystä kukkakaalista.
PAISTETTU KUKKAKAALIRIISI
 
½ isoa kukkakaalia
vajaa 10cm pätkä purjoa silputtuna
½tl suolaa
½tl mustapippuria
1 valkosipulin kynsi
1rkl silputtua tuoretta rosmariinia
kourallinen basilikaa
kourallinen sitruunanmelissaa
kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna
oliiviöljyä

Silppua kukkakaali esimerkiksi veitsellä hienontaen tai monitoimikoneessa pieneksi silpuksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää kukkakaali, valkosipuli ja purjo. Paista niin, että kukkakaali saa hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi joukkoon tuoreet yrtit ja sekoita. Tarjoile kuten haluat.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti