sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Viljattomat ja maidottomat mokkapalat

 
Mokkapaloista pitää melkein jokainen. Silti en ole koskaan oikein ymmärtänyt niiden päälle. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, sillä toki niistä pidän ja makean himoissani syön niitä erittäin mielelläni, mutta jotenkin ne ovat mielestäni tylsiä. Parempiakin herkkuja on läjäpäin olemassa. Kaakaolla maustettu sokerikakkupohja kuorrutettuna ylimakealla, hampaissa rahisevalla kuorrutteella, mikä siinä on niin hyvää? Joo onhan se makeaa, mutta jos himoitsee suklaata, niin ei mielestäni sokerikakkupohjainen, kaakaolla maustettu kakkulevy sitä korvaa millään lailla. Monesti vielä useat mokkapalat ovat omaan makuuni liian kuivia.
Koska tiedän kuitenkin monen niistä pitävän ja niitä usein tekevän, niin halusin kokeilla tehdä niitä "ton-ton-tomasti" omaan tyyliin käyttäen pohjana äitini luottoreseptiä, joka on mehevimmästä päästä kokeilemiani. Taas mentiin pitkälti intuition pohjalta. Syntyi piirakka, joka tuntui alkuun hieman liian kostealta, mutta kiinteytyi hyvin yön yli jääkaapissa oltuaan. Kuorrutteeksi laitoin oikeaa suklaata, joka toimi perinteistä kuorrutetta paremmin, sillä suklaan ja kahvin voimakas maku taittoi kivasti piirakan makeaa pohjaa.
Annoksesta tulee piirakkavuoallinen. Jos haluat tehdä koko pellin kokoisen annoksen, tuplaa aineet. Sokeria tämä ei sisällä kuin sen, mitä tumma suklaa sisältää. Pohja on melko makea, joten jos tahdot vähemmän makean piirakan, niin vähennä makeutusta.
 
MOKKAPALAT
Kaakaoseos:
2rkl kaakaojauhetta
1tl pikakahvia
½tl suolaa
1,25dl vettä
5 tippaa toffeesteviaa

Kakkutaikina:
0,75tl soodaa
2dl soijajugurttia
1 iso muna

Kuorrute:
0,75dl kookos- tai soijamaitoa
1rkl pikakahvijauhetta
3 tippaa vaniljasteviaa
100g tummaa suklaata (vähintään 70 %)

Kuumenna kaakaoseoksen ainekset kattilassa ja jäähdytä seos.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita kaakaoseos joukkoon. Lisää jogurtti ja muna ja kaada voideltuun vuokaan. Paista 200C noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Tässä vaiheessa pohja tuntuu melko kostealta. Kuumenna kuorrutteen maito, kahvi ja stevia kattilassa ja ota kattila liedeltä. Lisää joukkoon pilkottu suklaa ja anna seistä minuutin verran, jonka jälkeen sekoita kuorrute tasaiseksi, kaada lämmin kuorrute piirakan päälle, koristele haluamallasi tavalla ja anna jähmettyä kylmässä. Parhaimmillaan seuraavana päivänä.


2 kommenttia:

  1. Moikka,upea blogi! :) Saan tästä inspistä. Mutta voiko tuon stevian korvata jollain ja tuon erytritolin? Itse haluaisin vain käyttää hunajaa tai kookospalmusokeria leivonnassa. En vain tiedä sit niitten määriä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteestasi! Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos tahdot korvata erytritolin kookospalmusokerilla, käytä sitä saman verran ja jätä samalla stevia pois. Makuasia tietenkin kuinka makeasta pitää, mutta kerran kokeilemalla osaa sitten seuraavalla kerralla muuttaa määrää, jos tarve :)

      Hunajasta en ole ihan varma, sillä se on nestemäisempää, mutta toisaalta myös selvästi erytritolia makeampaa, joten sitä voisi laittaa aavistuksen vähemmän (ja samalla jättää myös stevia pois).

      Poista