Sivut

torstai 26. maaliskuuta 2015

Ässämäisen hyvät nekkupiparit


Aina ei voi onnistua! Tarkoituksena oli alun perin tehdä gluteenittomia kaneliässiä. Nappasin ohjeen äitini yli 30 vuotta vanhasta keittokirjasta ja muokkasin ohjeen päässäni gluteenittomaksi korvaten vehnäjauhot manteli- ja kookosjauhoilla. Taikina jäi liian rasvaiseksi, mutta huomasin sen vasta paistovaiheessa, sillä taikina levisi aivan liikaa eikä pysynyt muodossaan. Totesin ohjeen siten kuuluvan kategoriaan "Ei jatkoon". Annoin piparien jäähtyä kunnolla ja maistettuamme niitä levisi kaikkien kasvoille leveä hymy sanoin: "nämä ovat ihan sairaan hyviä, ihanan nekkumaisia". Siten ohjetta hieman muokattiin eli otsikko vaihdettiin ja saatiin aikaiseksi "Todellakin jatkoon" -piparit :D Piparit ovat vielä parempia seuraavana päivänä.
 
 
NEKKUPIPARIT
90g voita tai kookosöljyä
1dl erytritolia
1,5dl mantelijauhetta
2tl kanelia
½tl kardemummaa
0,25tl suolaa
15 tippaa vaniljasteviaa

Vatkaa rasva ja erytritoli vaahdoksi lisää loput aineet ja vatkaa sekaisin. Pursota pellille nokareita ja paista 200C noin 10-15 minuuttia, kunnes reunat saavat väriä. Piparit leviävät hieman uunissa.

 
Näetkö kuvissa vielä jälkiä S-pursotuksesta? ;-)

7 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mutta mitäs arvelet, kuinka onnistuisi ilman makeutusta vai onnistuisiko ollenkaan? Kaipailen "jotain purtavaa kahvin kanssa" mutten halua käyttää makeutusta juuri ollenkaan.
    Hyvä blogi sinulla!
    -e-

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta! Valitettavasti nämä piparit eivät taida onnistua ilman sokeria tai sokerin kaltaista makeutusta, sillä rakenne perustuu osittain sokerin karamellisoitumiseen. Millaista purtavaa kaipaisit? Makeaa vai suolaista? Voisin myös yrittää kehittää jotain sellaista jos tahdot, ellei blogista löydy vielä mitään sopivaa ;-)

    VastaaPoista
  3. montako dl tuota kookosöljyä laitetaan?

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kysyit. Pärjään hyvin ilman mitään makeaa (mitä nyt joskus hunaja), joskus vaan tulee mieleen "entiset särpimet" -keksit, suolakeksit ja vastaavat.
    Olen kuulolla jatkossakin :-)
    -e-

    VastaaPoista
  5. Anonyymi -ja Anna myös. Mä olen korvannut sokerin ja makeutusaineet monessa leivonnaisessa hieman ylikypsällä banaanilla. Sen kun muussaa haarukalla tai sauvasekoittimella soseeksi, niin sopii loistavasti esim. kaurakekseihin, kakkupohjaan, yms. Tekee niistä samalla kuohkeita ja mehukkaita. Ja olen siis käyttänyt sitä gluteenittomassa / viljattomassa leivonnassa. Toinen ihan loistava makeuttaja on taateli.
    Kiitos, Anna, tästä blogista. On aivan mahtava!

    VastaaPoista