Sivut

perjantai 29. toukokuuta 2015

Itse tehty Nutella


Nutella eli tuo Italian lahja maailmalle kuuluu monen suosikkeihin. Siitä tehdään makeita leivonnaisia, sitä levitetään paahtoleivän päälle ja syödään epäterveellisenä aamupalana tai sitten ei tarvita edes leipää vaan syödään purkista suoraan. Se on myös suosittu täyte croissanteissa.
Päätin valmistaa oman Nutellani ilman sokeria, maitoa ja soijaa, joten alla lopputulos. Valmis Nutella maistui hyvälle, mutta aivan silkkisen sileää en siitä saanut. En tiedä olisiko siitä tullut tasaisempaa, jos olisin vielä jatkanut jonkin aikaa jauha-kaavi-jauha -menetelmää pähkinöiden kanssa tai jos käytössä olisi ollut ammattitason tehosekoitin. Päätin kuitenkin, että pähkinät olivat jauhautuneet tarpeeksi sileäksi massaksi 45 minuutin kohdalla!
Reseptissä olevien raaka-aineiden suhteita voi vapaasti muuttaa sen mukaan, kuinka pähkinäistä, suklaista, makeaa ja koostumukseltaan paksua tahnasta haluat. Tocon voi halutessaan jättää pois, mutta se korvaa tässä maitojauheen, mutta toimeen tulee kyllä ilmankin varsin hyvin.

ITSE TEHTY NUTELLA
2dl hasselpähkinöitä
4-6rkl miedon makuista öljyä
6rkl tocoa
2-4rkl erytritolia tai maun mukaan (tai muuta haluamaasi makeutusta)
1-1½rkl kaakaojauhetta
Paahda pähkinät pannulla miedolla lämmöllä. Anna niiden jäähtyä ja kuori ne. Lisää pähkinät tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja jauha pähkinät hienoksi. Jatka pähkinöiden jauhamista, kunnes seoksesta alkaa muodostua sileää tahnaa ja pähkinöistä alkaa irrota öljyä. Seosta joutuu kaapimaan kulhon reunoilta nuolijalla kymmeniä kertoja. Lisää joukkoon öljy, toco, erytritoli tai muu haluamasi makeutus ja halutessasi vaniljajauhetta. Sekoita aineet tasaiseksi tahnaksi ja lisää lopuksi kaakaojauhe sekä tarvittaessa öljyä, kunnes seoksen koostumus on halutunlainen. Makeutuksen ja kaakaon määriä voi muuttaa sen mukaan kuinka makeasta tai suklaisesta pitää. Öljyllä voi säädellä tahnan paksuutta. Toco ei ole välttämätön, mutta tuo seokseen kermaisuutta ja makeutta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti