Halusin tehdä jonkun helpon, nopean ja yksinkertaisen
suolaisen piirakan. Kinkkupiirakka tuntuu olevan monien suosikki, joten sillä
mentiin. Täytteitä voi toki muunnella makunsa mukaan. Pohja on helppo ja nopea
valmistaa. Mausteet voi toki jättää taikinasta pois, mutta tykkään lisätä
pohjiin aina mausteita ja yrttejä antamaan lisämakua, sillä monesti piirakoiden
pohjat tuntuvat olevan turhan mauttomia. Tämä piirakka sopii hyvin sekä äitienpäivään, valmistujaisiin, että muihin kevään ja kesän juhliin.
NOPEA KINKKUPIIRAKKA
Täyte:
1 iso sipuli (tai
pätkä purjoa)
200g hyvälaatuista
kinkkua
mustapippuria
öljyä
Munamaito:
2dl soijamaitoa tai
muuta haluamaasi maitoa, kaikki käy
2 munaa
(ripaus suolaa)
1tl persiljaa
1tl timjamia
Pohja:
2,5dl mantelijauhetta
½tl suolaa
3rkl kookosjauhoja
0,25tl soodaa
½tl maustepippuria
jauhettuna
½tl inkiväärijauhetta
1tl valkosipulijauhetta
35g kookosöljyä
1 muna
1 tomaatti tai
kourallinen kirsikkatomaatteja
Valmista ensin täyte. Silppua sipuli ja kuullota sitä
pannulla pienessä tilkassa öljyä. Mausta mustapippurilla ja lisää joukkoon
kuutioitu kinkku. Anna jäähtyä. Halutessasi voit toki paistaa myös kinkun
pannulla.
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää
joukkoon öljy ja muna. Sekoita ja painele pohja piirasvuoan pohjalle ja
reunoille. Lisää päälle kinkku-sipuliseos. Sekoita munamaidon ainekset
keskenään ja kaada piirakan päälle. Laita pinnalle tomaattiviipaleita tai
halkaistuja kirsikkatomaatteja. Paista piirakkaa uunissa 200C noin 30
minuuttia.
Heippa! Ohje oli nimensä mukaan helppo ja nopea :) Päällinen oli oikein onnistunut. Ei kaivannut juustoa 😉 Itseäni hiukan yllättäenkin vaivasi pohjan voimakas mantelin maku. Voisiko mantelijauhon korvata (osittain tai kokonaan) esim. kaurajauholla tai perunakuidulla (pofiber)? Kuinkahan paljon tällöin korvaavia jauhoja pitäisi laittaa? Entä pitääkö sitten öljyä lisätä?
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit ja kiitos palautteesta! Mitä tulee pohjaan, niin Pofiberiä en lisäisi, mutta kaurajauhoilla uskoisin toimivan ihan hyvin. Niitä ei tosin tarvi varmaan laittaa yhtä paljon kuin mantelia, sillä ne sitovat itseensä enemmän. Laita alkuun esim. puolet mantelin määrästä ja lisää pikku hiljaa, kunnes koostumus tuntuu sopivalta! :)
PoistaKiitos vastauksestasi! Kokeilen seuraavaksi kaurajauhoa mantelin sijaan.
PoistaHIeno homma! Olisi kiva, jos tulisit sitten vaikka tänne kertomaan miten kävi, niin saa muutkin vinkin siinä samalla :)
PoistaHeippa!
PoistaNyt on säädetty pohjaa jauhojen osalta pariin otteeseen. Päädyin lopulta yhdistämään manteli- ja kaurajauhoja siten, että mantelia tuli reilu dl ja kauraa vajaa dl. Eli yhteensä 2dl. Sekä lisäksi ohjeessa olevat 3rkl kookosjauhoja. Rasvaa (käytin voita) laitoin hiukan enemmän eli n. 50g. Mielestäni pohjasta tuli mehevän pehmeä (kuitenkin koossapysyvä) ja maukas.
Moi!
PoistaTuhannet kiitokset vinkistäsi Satu! :)