maanantai 26. lokakuuta 2015

Kahden raaka-aineen munasipsit (maidoton, viljaton, gluteeniton, sokeriton, vähähiilihydraattinen, paleo)


Löysin netistä hauskan ohjeen, joka sopii hyvin esimerkiksi hiilihydraatteja vältteleville ja munapaastolaisille. Kyseessä on kahden raaka-aineen munasipsit, rapeat munaherkut, jotka valmistuvat todella helposti ja aktiivista kokkausaikaakaan ei juuri ole. Raaka-aineina on ainoastaan kananmuna ja voi tai kookosöljy, oliiviöljykin voisi ehkä toimia. Halutessaan seosta voi maustaa makunsa mukaan suolalla ja erilaisilla mausteilla kuten sipuli- tai valkosipulijauheella, paprikalla, savupaprikalla, chilillä, curryllä tai vaikkapa garam masalalla. Tein sipseistä maidottoman version ja lopputuloksena syntyi kivoja pieniä rapeita paloja, joita voi tarjota vaikka dippikastikkeen kera.


KAHDEN RAAKA-AINEEN RAPEAT MUNASIPSIT
3 isoa kananmunaa
2-3rkl kookosöljyä tai voita sulatettuna ja jäähdytettynä
(suolaa ja mausteita maun mukaan)
Laita uusi kuumenemaan 150C.
Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Valkuaisten joukkoon ei saa päästää tippaakaan keltuaista tai muuten se ei vaahtoudu. Lisää valkuaisten joukkoon maun mukaan suolaa ja vatkaa seos kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sen jälkeen hetki keltuaisia (ja lisää joukkoon haluamasi mausteet). Jatka vatkaamista samalla, kun valutat sulan rasvan ohuena nauhana joukkoon. Kaada sitten keltuaisseos valkuaisvaahdon päälle ja kääntele nuolijalla sekaisin.
Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle (voi jättää paksummaksi) ja paista uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes seos tuntuu kypsältä ja on saanut väriä. Ota pois uunista ja säädä uuni 100C. Revi munakaslevy haluamasi kokoisiksi snackpaloiksi ja levitä ne uunipellille tasaisesti. Laita uunipelti takaisin uuniin ja jatka kuivattamista 30-50 minuuttia, kunnes palat ovat sellaisia kuin haluat (on maku asia haluaako niihin jättää pientä sitkeyttä vai haluaako ne täysin kuivaksi).

2 kommenttia:

  1. Kuinkahan kauan nää säilyy? Olis hauska joululahjaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että nyt jonkin aikaa säilyy, kun kuivattaa kunnolla. Tosin, nämä ovat rakenteeltaan myös aika hauraita, kannattaa tehdä vähän isompia paloja. :)

      Poista