Sivut

perjantai 9. lokakuuta 2015

Thaimaalainen uppopaistettu munakas


Munakas kuuluu tyypillisiin katuruokiin Thaimaassa. Se on hyvin yksinkertainen ja erittäin rasvainen, mutta ihanan rapea. Munakkaan voisi nimetä myös uppopaistetuksi munaksi, sillä tämä munakas on jotain ihan muuta kuin klassinen ranskalainen munakas. Tämä on tumman kullanruskea, kuohkea ja rapeareunainen. Ei tätä ihan joka päivä viitsi syödä, mutta oli silti pakko kokeilla itse sen valmistusta. Tärkeää on vatkata munia haarukalla kunnes seos on aivan tasaista ja nostettaessa haarukkaa munaseos valuu alas tasaisena nauhana. Kalakastikkeen voi halutessaan korvata suolalla. Munakas kannattaa valmistaa wokissa tai kattilassa, jolloin niiden reunat estävät munakkaan liiallista leviämistä. Öljyn tulee olla paistovaiheessa todella kuumaa. Öljynä voi käyttää mitä tahansa paistonkestävää öljyä (mielellään miedon makuista). Tämän valmistumista on hauska katsoa. Kun munaseoksen kaataa öljyyn, se alkaa välittömästi poreilla ja pullistuu kuin pullataikina :)
Perinteisesti munakas tarjotaan riisin ja thaimaalaisen Sriracha-kastikkeen kera. Voit tietysti tarjota sen kuinka itse tahdot. Minulla oli konjak-jauhoista tehtyä kaloritonta slim riisiä (shiratakiriisi) sekä paseeratusta tomaatista ja chilijauheesta itse tehty kastike. Sweet Chili -kastike sopisi tämän kanssa erinomaisesti!


THAIMAALAINEN UPPOPAISTETTU MUNAKAS (Kai Jiew)
(1 annos)
2 munaa
1tl kalakastiketta tai maun mukaan suolaa
paistamiseen öljyä

Laita lautaselle talouspaperia valmiiksi munakasta varten. Tykkään itse imeyttää ylimääräisen öljyn paperiin ennen syöntiä Laita wokkiin tai kattilaan öljyä muutaman parin sentin paksuudelta. Kuumenna öljy kuumaksi. Riko munat kulhoo ja lisää kalakastike tai suola. Vispaa seosta haarukalla, kunnes se on tasaista ja juoksevaa. Kokeile öljyn kuumuutta tiputtamalla haarukalla pisara munaseosta siihen. Jos öljy alkaa välittömästi kuplia ja munaseos pullahtaa ja nousee pintaan, on öljy valmista. Poista testipisara öljystä ja kaada muna kuuman öljyn sekaan tasaisena nauhana. Varo räiskyvää öljyä, ei kannata kaataa korkealta. Kypsennä munaa kunnes alapuoli on kullan ruskea ja rapea. Käännä munakas (reikäkauha on hyvä väline) ja paista vielä toiselta puolelta hetki. Sammuta hella. Siirrä munakas lautaselle talouspaperin päälle ja painele halutessasi pinnaltakin öljyä. Tarjoile välittömästi!




2 kommenttia: