tiistai 8. joulukuuta 2015

Kookos-luumuleipä ilman hiivaa (gluteeniton, viljaton, maidoton, sokeriton, vhh, hiivaton, paleo)


Blogissa on leivottu niin makeaa kuin suolaistakin "vehnästä", joten päätin nyt kokeilla jotain siltä väliltä. Valmistin pyöreän leivän, jossa on hieman erytritolia makeutena ja lisäksi kuivattuja luumuja. Leipä sopii hyvin vaikka joulupöytään tai muuten terveellisemmäksi kahvileiväksi. Leipä oli sekä koostumukseltaan, että maultaan hyvä ja mehevä. Sen päälle sopii niin suolaiset kun makeatkin päällysteet kinkusta marmeladiin. Leipä on hyvää myös esimerkiksi sunnuntaibrunssilla.

VILJATON  KOOKOS-LUUMULEIPÄ ILMAN HIIVAA
(1 pieni leipä)
kourallinen pehmeitä kuivattuja luumuja
½dl erytritolia (tai maun mukaan muuta makeutta antavaa, esim. hunajaa)
1tl soodaa
½tl suolaa
4 munaa
2rkl valkoviinietikkaa
1dl vettä
Hienonna luumut veitsellä pieniksi paloiksi. Sekoita luumut ja kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon munat, viinietikka ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja anna seistä noin 10 minuuttia, jolloin taikina tulee paksummaksi. Muotoile leivästä pyöreä limppu leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 175C noin 30-40 minuuttia, kunnes leipä on kypsää (kokeile tikulla leivän keskeltä, jos se pistettäessä tulee ulos puhtaana, leipä on kypsää).







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti