Sivut

torstai 5. maaliskuuta 2015

Balilainen suklaakakku


 
Halusin kokeilla elämäni ensimmäisen raakakakun valmistamista. Ohje on ilmeisesti julkaistu ensi kertaa MTV3 Makuja sivulla viime keväänä ja se on ihanan ja inspiroivan raakakakkumestarin Maria Lönnqvistin kehittämä. Minun versioni ei varsinaisesti ole raakakakku, sillä käyttämäni pähkinät ja taatelit eivät olleet raakaversioita ja käytin pakuriteetä veden sijaan, Ajattelin sen kahviin vivahtavan maun korostavan suklaan makua. Raakakakuissahan on ideana, ettei mitään kakun valmistukseen käytettävää raaka-ainetta ole missään vaiheessa kuumennettu yli 42C. Täytteen saksanpähkinät korvasin pekaanipähkinöillä.

Kakku on äärimmäisen helppo, nopea ja yksinkertainen tehdä, mikäli omistaa tehokkaan tehosekoittimen. Minulla on käytössä ihan peruskone, jolla täyte valmistui helposti, mutta pohjan kanssa oli enemmän haastetta. Suosittelen jauhamaan täytteen pähkinät ensin yksin niin hienoksi kuin mahdollista ja sitten vasta lisäämään taatelit, jotka kannattaa pilkkoa veitsellä ensin mahdollisimman pieniksi paloiksi.
Lopputuloksena on erittäin maukas ja täyteläinen kakku, joka maistui kaikille. Kakku on myös riittoisaa, sillä sitä riittää pieni pala. Suosittelen valmistamaan kakun 16-18cm vuokaan, jolloin täytteestä tulee paksumpi ja siten kakusta tulee näyttävämpi. Minä tein sen normaaliin 24cm irtopohjavuokaan, joten se jäi matalaksi (noin 2cm), mutta onneksi se ei vaikuta makuun :D

BALILAINEN RAAKASUKLAAKAKKU
Pohja:
2½dl pekaanipähkinöitä
2½dl taateleita
hyppysellinen suolaa
 
Täyte:
2½dl cashewpähkinöitä (voit liottaa niitä etukäteen vähintään 30min, jolloin niiden hienontaminen käy helpommin)
1dl vettä tai pakuriteetä
½dl kaakaojauhetta
Valmista pohja jauhamalla pekaanipähkinät tehosekoittimessa hienoksi. Pilko taatelit hienommaksi, jos et omista tehokasta tehosekoitinta. Lisää taatelit ja suola pähkinöiden joukkoon ja pyöräytä pähkinät ja taatelit yhtenäiseksi massaksi. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle.
Laita vesi/pakuritee ja kaakaovoi kattilaan ja sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä varoen ettei lämpötila nouse yli 42C, jos haluat tehdä aidon raakakakun. Vesihaude toimii tässä parhaiten. Lisää cashewpähkinät, ja kaakaovoiseos tehosekoittimeen ja hienonna seos tasaiseksi, sileäksi massaksi. Lisää sokeri, kaakao ja vaniljajauhe ja käytä konetta, kunnes seos on tasaista. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna jähmettyä kylmässä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti