Sivut

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Sipuli-nuudelikeitto


Lapsena vihasin sipulia, niin kuin suurin osa lapsista. Äiti teki usein ruskeaa "kärykastiketta", kuten mummullani oli tapana sanoa, eli kastiketta, jossa ensin käristetään jauhoja rasvassa ja sitten lisätään vesi ja mausteet. Hän laittoi siihen usein pilkottua sipulia. Vaikka se olisi pilkottu kuinka hienoksi tahansa, niin silti sipulin palat ällöttivät. Äiti viisaana päätyi lopulta siivilöimään valmiin kastikkeen.
Nykyään on toisin. Laitan sipulia suurimpaan osaan suolaisia ruokia. Se antaa makua ja eri sipuleita käyttämällä ja yhdistelemällä myös sipulin mausta saa erilaisen. Miedot sipulit ovat hyviä salaateissa ja muissa kypsentämättä tarjottavissa ruuissa, kun taas voimakkaammat lajikkeet sopivat paremmin kypsennettyihin ruokiin. Sipulin kirpeä maku muuttuu pitkään kypsennettäessä erittäin makeaksi ja täyteläiseksi.
Tämän ruuan alkuperäinen idea oli valmistaa perinteistä ranskalaista sipulikeittoa, mutta ajatus muuttui matkan varrella. Vähän itämaisia mausteita mukaan ja jääkaappiin jääneet kelp-nuudelin jämät joukkoon eli vähän sellainen ranskalainen sipulikeitto kohtaa vietnamilaisen Pho-keiton. Pitkään muhineen sipulin ansiosta keitto oli todella maukasta. Sipulin kannattaa antaa olla miedolla lämmöllä pitkään (30–45 minuutta), jotta se karamellisoituu kunnolla.
SIPULI-NUUDELIKEITTO
1kg sipuleita kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
4 valkosipulin kynttä
1rkl kirkastettua voita tai öljyä
ripaus suolaa
 
1,25 litraa vettä
 
3cm pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
1tl suolaa
1rkl gluteenitonta soijakastiketta
2tl lipstikkaa
1rkl rakuunaa
1rkl timjamia
1rkl meiramia
1 tähtianis
1 porkkana suikaloituna (esim. juustohöylällä)
400g lihaa ohuina suikaleina tai paloina
250g kelp-nuudeleita
Kuullota sipuleita ja valkosipuleita pannulla rasvassa miedolla lämmöllä suolan kanssa 30-45min. Kun sipulit ovat kuullottumassa, voit sillä aikaa lisätä kattilaan veden ja mausteet ja keittää lientä, kunnes sipulit ovat valmiit. Paista lihan palat kypsiksi joko pannussa tai lisää ne suoraan liemen joukkoon ja keitä kypsiksi. Siivilöi liemestä halutessasi mausteet pois (itse tein sen, ja kirkastin liemen munanvalkuaisen avulla, koska se oli sameaa). Lisää porkkanasuikaleet, sipulit, lihat ja nuudelit ja keitä vielä hetki. Koristele tuoreilla yrteillä.

 

2 kommenttia:

  1. Sipuli on kyllä todella aliarvostettu vihannes! Itselläni vatsa ei sitä hirveästi kestä, mutta käyttäisin sitä kyllä mielelläni enemmän. Ehkä se keitossa kunnolla kypsennettynä menis, ohje kuulostaa muutenkin herkulliselta. -- Ja herkullinen blogi muutenkin. Jään seuraamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi Aino,

      Kiva jos olet pitänyt blogini alusta. Mielelläni ideoin ja kehittelen uusia juttuja itseni ja muiden iloksi :)

      Pitkään haudutettu sipuli antaa todella hyvän maun ruokiin! Jos se on ongelmallista vatsallesi, niin uskoisin, että pitkä kypsytys auttaa varmaan jonkin verran. Miten olisi, jos sipuleita keittäisi liemessä karamellisoinnin jälkeen vielä jonkin aikaa ja sitten siivilöisi ne pois, kun makunsahan se ovat jo siinä vaiheessa antaneet? Jos keitto jää liian liemipitoiseksi sen takia, että sipulit ottaa lopuksi pois, niin sekaanhan voi lisätä muita kasviksia enemmän esimerkiksi porkkanaa tai kesäkurpitsaa.

      Poista