Homma toimii yhtälailla tavallisella ja palmusokerilla,
joten miksi ihmeessä ostaa enää tomusokeria? Sokerin joukkoon voi myös ennen
blendaamista pistää mausteita ja jauhaa ne sokerin mukana, niin saa
makusokeria. Mausteena voi käyttää muun muassa vaniljaa, kardemummaa, kanelia,
kaakaota, sitrushedelmien kuoria tai kuivatuttuja marjoja ja hedelmiä. Uskoisin
myös yrttien kuten mintun tai sitruunamelissan toimivan, mutta siinä
tapauksessa kannattaa käyttää kuivattuja, jottei yrttien kosteus tee sokerista
paakkuista.
Ruokablogi, jossa kokataan vähintään ilman gluteenia ja valkaistua sokeria. Iso osa resepteistä myös ilman maitoa ja viljoja.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Tee itse tomusokeria!
Erytritoli on kallista ja sen tomusokeriversio vieläkin
kalliimpaa. Onneksi tomusokeria ei tarvita kovin usein, mutta joskus sillä on
kiva koristella leivonnaisia ja tiettyihin leivonnaisiin sitä on pakko käyttää.
Päähän pälkähti idea valmistaa sitä itse kiteisestä erytritolista
tehosekoittimessa. Ei voisi homma käydä enää helpommin! Sokeri vain kulhoon ja
nopea pyöräytys koneella ja valmista tuli. Muistutan laittamaan tehosekoittimen
kannen kiinni ennen kuin laittaa koneen käyntiin, sillä voin vain kuvitella sitä sotkua
mikä siitä syntyy. Toisaalta, ei monelta varmaan löytyisi sen jälkeen makeampaa
kotia! How sweet! :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mietin ettäjos ohjeessa on 5dl tomua niun onko se sama jauhaa 5dl sokeria tomuksi vai miten kun en oo koskaan tota tehny?
VastaaPoistaJos tarvitset esimerkiksi 5dl tomusokeria, niin käyttäisin silloin kidesokeria hieman enemmän (esimerkiksi 6dl), sillä sokeri pakkautuu tiiviimmin, kun se on hienoa ja pölymäistä kuin jos se olisi karkeaa. :)
Poista