Sivut

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Itse tehdyt lähes sokerittomat vaahtokarkit ja sähköpostiosoitteen muuttuminen! (sokeriton, maidoton, viljaton, gluteeniton, paleo)


Heti alkuun haluan huomauttaa kaikkia, että blogin sähköpostiosoite on muuttunut edellisen hukattua iso osa posteista. Toivotaan nykyisen toimivan paremmin! :) Sitten päivän reseptiin!

Nuorempana kokeilin valmistaa itse vaahtokarkkeja löytäessäni ohjeen äidin reseptikätköistä. Päätin muokata ohjetta nykyiseen ruokavaliooni sopivaksi korvaamalla sokerin erytritolilla. Siirapin määrää vähensin ja korvasin sen vaahterasiirapilla. Myös kookospalmusiirappi, hunaja, agavesiirappi tai muu vastaava siirappimainen tuote käy. Vaahtokarkit voi myös maustaa oman makusi mukaan esimerkiksi vaniljalla, kanelilla, kardemummalla tai millä ikinä haluaakaan. Itse käytin vaniljan makuista nestemäistä steviaa, sillä stevia ja erytritoli tasapainottavat toistensa makuja. Lopputulos yllätti minut täysin, sillä vaahtokarkit onnistuivat heti ensi yrittämällä. Nämä tosin sulavat hieman nopeammin suussa kuin kaupan vastaavat eivätkä ole aivan yhtä sitkeitä, mutta silti erittäin hyviä, jos vain vaahtokarkeista sattuu pitämään.

LÄHES SOKERITTOMAT VAAHTOKARKIT
8 liivatetta
2dl erytritolia (voi korvata tavallisella sokerilla, kookossokerilla tms.)
1dl vettä
1rkl vaahtera- tai kookospalmusiirappia tai hunajaa
3 valkuaista
½tl suolaa
10-15 tippaa (vanilja)steviaa

Valmistele vuoka vuoraamalla se leivinpaperilla ja siivilöimällä pohjalle kookosjauhoja siten, että pohja peittyy. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Laita erytritoli, vesi ja siirappi kattilaan ja laita kattila hellan levylle. Laita levy päälle ja sekoittele seosta kunnes erytritoli on sulanut ja seos tasaista. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä seosta sekoittamatta, kunnes sen lämpötila on noin 135-140C. Tällä välin vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi.
Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää se kuuman sokeriliemen sekaan. Sekoita, kunnes liivatteet ovat sulaneet ja seos on tasaista. Kaada kuuma sokeriliemi valkuaisten joukkoon ohuena tasaisena nauhana samalla koko ajan vatkaten.
Jatka vatkaamista, kunnes suos jäähtyy ja alkaa tuntua jäykemmältä (noin 10-15 minuuttia). Kääntele lopuksi nuolijalla sekaan stevia. Kaada tasainen valkuaisvaahto esivalmisteltuun vuokaan. Tasoita pinta ja jätä jähmettymään sellaisenaan huoneen lämpöön vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli. Leikkaan terävällä veitsellä paloiksi.



2 kommenttia:

  1. Eihän tässä ehdi millään kokeilemaan näitä kaikkia ihanuuksia...kokeiltavien mappi sen kun kasvaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tehdä näitä vaikka myöhemmin :) On sen verran luonnoksia, että haluan vähän purkaa kansiota :)

      Poista