torstai 26. marraskuuta 2015

Suklaakakkupohja (gluteeniton, viljaton, sokeriton, maidoton, vähähiilihydraattinen, paleo, ei pähkinää, mantelia tai kookosta)


Sain lukijatoiveen viljattomasta, sokerittomasta ja vähähiilihydraattisesta kakkupohjasta, jossa ei olisi mantelia, pähkinää, maapähkinää tai kookosta. Kakkupohjan koostumus oli toissijainen seikka, joten sain siihen vapaat kädet. Olen aiemminkin saanut pyyntöjä suklaisesta kakkupohjasta, joten päätin tehdä täällä kertaa tumman pohjan vaalean sijaan.
Päätin valmistaa vaahdotetun muna-sokeripohjan, johon lisäsin hieman cashewmaitoa ja voisulaa mehevyydeksi. Cashewmaito ei tee tästä minun kakustani nyt pähkinätöntä, mutta cashewmaidon voi korvata millä tahansa muulla sopivalla kasvimaidolla (esim. riisimaito tai soijamaito (paleoversioon ei soijaa!)) tai käyttää vaikkapa jotain hedelmämehua. Myös kahvi sopisi hyvin kaakaoon vahvistaen sen makua.
Kaakaojauho toimii kakussa jauhojen korvikkeena. Lisäksi laitoin jauhojen tilalle vielä hienonnettuja chian siemeniä ja psylliumia. Kakkupohjasta tuli vähän matala, mutta kun on tarkka, niin sen saa kyllä halkaistua kolmeen osaan. Kakkupohjien väliin voi jokainen laittaa mieleisensä täytteet.
SOKERITON JA VILJATON KAKKUPOHJA ILMAN PÄHKINÄÄ, MANTELIA JA KOOKOSTA
75g voita tai kookosöljyä sulatettuna
½dl haluamaasi kasvimaitoa tai muuta nestettä
4rkl kaakaojauhetta
1rkl leivinjauhetta (kyllä!)
5 isoa munaa
1½dl erytritolia (paleoon kookossokeria, jätä stevia pois)
25 tippaa vaniljasteviaa
0,25tl suolaa
Laita rasva ja neste kattilaan ja lämmitä niitä, kunnes voi on sulanut. Voit myös tehdä tämän mikrossa. Jauha chian siemenet jauheeksi esimerkiksi monitoimikoneessa. Kaada jauhe kulhoon ja lisää joukkoon kaakaojauhe, psyllium ja leivinjauhe. Sekoita sekaisin.
Vatkaa kulhossa munat, erytritoli, stevia ja suola keskenään kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot ja lisää rasvaseos joukkoon. Kääntele nuolijalla varovasti kaikki aineet sekaisin ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun pyöreään irtopohjavuokaan (noin 22cm halkaisija). Paista pohjaa uunissa 175C noin 1h, kunnes se on kypsää eli kun tikulla pistää kakkupohjan keskelle, siihen ei tartu taikinaa. Tarkkaile pohjaa paistamisen aikana ja kun sen pinta alkaa tummua, laita päälle leivinpaperi, jottei se tummu liikaa.




4 kommenttia: